Tutkimus vahvistaa: Rengossa ammuttiin viime talvena susilauman alfauros

Alfayksilön kaatamista yritetään välttää, mutta käytännössä sen tunnistaminen on erittäin vaikeaa.

susi
susi lumessa
Alfayksilön tappamisella voi olla erilaisia vaikutuksia susilaumaan. Arkistokuva.AOP

Vuosi sitten Rengon susilaumasta kaadettiin poikkeusluvalla kaksi sutta, joista toinen oli nuori urossusi. Toinen kaadettu yksilö on nyt tutkimuksissa osoittautunut lauman johtavaksi alfaurokseksi.

Kun pyynti kohdistuu laumaan, pyynnissä suositellaan vältettäväksi tunnistettavan alfayksilön tappamista. Suomen Riistakeskus Etelä-Hämeen riistapäällikköä Jyri Rauhalaa tapahtunut harmittaa. Rauhala muistuttaa, että suden tunnistaminen juuri alfayksilöksi on käytännössä erittäin vaikeaa.

– Erottaminen on äärimmäisen vaikeaa maasto-olosuhteissa. En usko, että siellä kukaan sitä tahallaan on kaatanut, sanoo Jyri Rauhala.

Uusia pentueita ei ole syntynyt

Susilauman johtavan yksilön tappamisen vaikutukset vaihtelevat. Alfayksilön tappaminen voi poikkeusluvan mukaan johtaa myös lauman aiheuttamien ongelmien ja haittojen määrän kasvuun. Alfauroksen tappaminen voi johtaa myös siihen, että lauman saalistustehokkuus laskee ja se siirtyy hirvistä pienempiin hirvieläimiin.

Kaadettu susi
Hattulassa tammikuussa 2017 kaadettu urossusi on osoittautunut tutkimuksissa alfayksilöksi.Pekka Ojala

Rengon reviirillä alfayksilön kaataminen on merkinnyt ainakin sitä, ettei Rengossa ole vuonna 2017 ollut pentutuotantoa, sanoo Rauhala.

– Siellä on arviolta kolme sutta jäljellä. Lauma oli suurimmassa vahvuudessaan vähintään kahdeksan yksilöä, ja näistä kaksi kaadettiin ja osa on lähtenyt muualle.

– Susia on Rengossa edelleen, mutta pentuja ei tullut viime vuonna. Nyt sitten seuraamme, tuleeko pentuja tänä vuonna, kertoo Rauhala.

Luvanmyöntäjältä ymmärrystä

Poikkeusluvan myöntänyt Suomen Riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen ei aio ryhtyä toimenpiteisiin, vaikka alfauros ammuttiin suosituksen vastaisesti.

– Se on suositusluonteinen ehto poikkeusluvassa ja sillä on pyritty ohjaamaan pyyntiä, mutta käytännön pyyntitilanteessa yksilöiden tunnistaminen on haastavaa.

– Ehtoa on ei ole järkeä laittaa ehdottomaksi, koska yksilön alfastatus pystytään vasta jälkikäteen tutkimuksissa toteamaan. Me olemme kouluttaneet poikkeusluvan saajia yksilöiden tunnistamiseen Luonnonvarakeskuksen materiaalien avulla, mutta nopea tilanne voi vaikuttaa siihen, miten yksilöt ovat tunnistettavissa.

Härkösen mukaan tänä kesänä on todennäköistä, että Rengon reviirille voi tulla pentue, mutta senkin aika näyttää.

– Alueella on monenlaista ravintoa ja siellä muutamakin susi pystyy saalista saamaan. Voi käydä niinkin, että yksilöitä voi lähteä enemmän pihoihin kuin aiemmin, mutta tästä ei ole minulla tietoa.