Rihannan suosima muotisuunnittelija ja Viron nuorin naismiljonääri – tutustu etelänaapurin nouseviin tähtiin

Harva suomalainen on kuullut heidän nimiään, mutta Virossa heistä kohistaan juuri nyt. Viron lähestyvän itsenäisyyspäivän kunniaksi listasimme kymmenen nuorta virolaista eri alojen ammattilaista, jotka suomalaisenkin kannattaa painaa mieleen.

Viro 100 -juhlavuosi
Yrittäjä Kristel Kruustük on yksi Viron nuorista huipuista.
Yrittäjä Kristel Kruustük on yksi Viron nuorista huipuista.Testlio

Rasmus Puur

Nuori säveltäjälupaus tunnetaan parhaiten Pilvien värit -oopperastaan, joka kantaesitettiin Viron kansallisoopperassa vuonna 2017. Helsingin Sanomissakin kehuttu (siirryt toiseen palveluun) ooppera kertoo yhden virolaisperheen tarinan neuvostovallan alla vuosina 1985–1991. Rasmus Puur (siirryt toiseen palveluun) itse on syntynyt vasta 1991 – samana vuonna, kun Viro palautti itsenäisyytensä Neuvostoliiton hajottua.

Rasmus Puur on nuori säveltäjä ja kapellimestari.
Rasmus Puur on nuori säveltäjä ja kapellimestari.Höije Nuuter

Helene Vetik

Helene Vetik valittiin 2017 Vuoden designeriksi ensimmäisenä naisena Virossa. Vetikin perustama Hmmm-suunnittelutoimisto suunnittelee kaikkea pullojen etiketeistä levyjen ja kirjojen kansiin ja yrityslogoihin. Vuonna 1986 syntynyt Vetik tunnetaan myös supersuositusta Uus Tuus -blogistaan (siirryt toiseen palveluun), jossa hän kirjoittaa viroksi ja englanniksi muodista, designista ja Tallinnan kaupunkikulttuurista.

Helene Vetik valittiin Virossa Vuoden designeriksi 2017.
Helene Vetik valittiin Virossa Vuoden designeriksi 2017.Helene Vetik

Kelly Sildaru

Vasta 15-vuotias freestylehiihtäjä on jo ehtinyt voittaa kultamitalin Word Cupin slopestylessa ja kaksi kultamitalia extremelajeihin keskittyvässä Winter X Games -kisassa. Kelly Sildaru (siirryt toiseen palveluun) on ensimmäinen virolainen Winter X Games -voittaja. Ensimmäistä kertaa kisan voittaessaan hän myös oli nuorempi kuin kukaan voittaja aikaisemmin, 13-vuotias. Sildarua pidettiin ennakkosuosikkina vuoden 2018 olympialaisten freestylehiihdossa, mutta polvivamman vuoksi hän ei päässyt osallistumaan kisoihin.

Kelly Sildaru on maailman nuorin Winter X Games -kultamitalisti.
Kelly Sildaru on maailman nuorin Winter X Games -kultamitalisti.Tõnu Sildaru

Sofia Hallik

Menestyneen SOMA-korumerkin (siirryt toiseen palveluun) perustanut korusuunnittelija tunnetaan yllätyksellisistä töistään kuten popcornilta näyttävistä, 3D-tulostettuja osia sisältävistä kulta- ja hopeakoruistaan. Hallik yhdistelee mallistoissaan toisiinsa hyvin erilaisia materiaaleja, esimerkiksi kumia, marmoria ja puuta. Narvassa vuonna 1991 syntynyt Hallik tekee työnsä ohella tohtoriopintoja Viron taideakatemiassa.

Sofia Hallik on menestynyt korusuunnittelija.
Sofia Hallik on menestynyt korusuunnittelija.Anders Hallik

Kristel Kruustük

Harvalla 28-vuotiaalla on yritys, joka työllistää täysipäiväisesti 65 työntekijää ja lisäksi 100 freelanceria ympäri maailmaa. Vuonna 1989 syntyneen Kristel Kruustükin perustama ohjelmistoyritys Testlio (siirryt toiseen palveluun) testaa yritysten kehittämiä applikaatioita, ja sen asiakkaita ovat muun muassa Microsoft, Lyft, NBA ja Hotels.com. Testlion työntekijöistä puolet on naisia, mikä on alalla harvinaista. Kruustük valittiin Viron nuoreksi yrittäjäksi vuonna 2017. Hän asuu nykyään Kalifornian Piilaaksossa ja on Viron nuorin naismiljonääri.

28-vuotias Kristel Kruustük on Testlio -testipalvelun perustaja.
28-vuotias Kristel Kruustük on Testlio -testipalvelun perustaja.Testlio

Pääru Oja

Näyttelijä Pääru Oja (siirryt toiseen palveluun) on tehnyt useita isoja rooleja elokuvissa, televisiossa ja teatterissa. Hän näyttelee yhtä pääosaa suomalaisvirolaisessa rikosdraamassa Viimeiset, joka tulee ensi-iltaan vuonna 2019. Veiko Õunpuun ohjaama elokuva on kuvattu Suomen Lapissa ja siinä näyttelevät Ojan lisäksi muun muassa Tommi Korpela, Laura Birn ja Samuli Edelmann. Pääru Oja on syntynyt vuonna 1989.

Pääru Oja näyttelee suomalais-virolaisessa Viimeiset-elokuvassa, jonka ensi-ilta on 2019.
Pääru Oja näyttelee suomalais-virolaisessa Viimeiset-elokuvassa, jonka ensi-ilta on 2019.Maksim Mjodov

Züleyxa ”Zuzu” Izmailova

Poliitikko, toimittaja ja kansalaisaktivisti Zuzu Izmailova (siirryt toiseen palveluun) on puoliksi virolainen ja puoliksi azerbaidžanilainen. Hänet valittiin vuonna 2017 sekä Viron vihreän puolueen puheenjohtajaksi että Tallinnan apulaiskaupunginjohtajaksi. Hän on puolustanut näkyvästi muun muassa tasa-arvoista avioliittolakia, jonka eteneminen konservatiivisessa Virossa junnaa paikoillaan. Vuonna 1985 syntynyt Izmailova on poliittisen työnsä ohella myös vapaa valokuvaaja.

Züleyxa Izmailova taistelee Virossa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.
Züleyxa Izmailova taistelee Virossa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.Laura Nestor

Mick Pedaja

Muusikko Mick Pedajan (siirryt toiseen palveluun) kehutulla esikoisalbumilla Hingake/Breathe (Hengittäkää) kauniit laulumelodiat ja elektroniset rytmit yhdistyvät Tallinnan Kalamajan kaupunginosassa äänitettyihin kaupungin ääniin. Kokeellinen musiikki on herättänyt sekä Viron musiikkipiirien että suuremman yleisön kiinnostuksen. Pedajan unenomainen kappale Seis oli vuonna 2016 ehdolla Viron euroviisuehdokkaaksi. Pedaja on syntynyt vuonna 1993.

Mick Pedaja on ollut ehdolla Viron euroviisuedustajaksi.
Mick Pedaja on ollut ehdolla Viron euroviisuedustajaksi.Felix Laasme

Helen Takkin

Kansainväliselle uralle ampaissut mainosohjaaja työskentelee Euroopassa, Venäjällä ja Lähi-idässä. Viimeksi hän on ohjannut mainoksia Beirutin markkinoille. Mainosten ohessa Helen Takkin (siirryt toiseen palveluun) tekee myös musiikkivideoita ja lyhytelokuvia. Eesti Ekspress -lehti on verrannut vuonna 1988 syntynyttä Takkinia monipuolisuutensa vuoksi yhteen Viron tunnetuimmista elokuvaohjaajista, Veiko Õunpuuhun.

Mainosohjaaja Helen Takkin työskentelee paljon Venäjällä ja Lähi-idässä.
Mainosohjaaja Helen Takkin työskentelee paljon Venäjällä ja Lähi-idässä.Helen Takkin

Roberta Einer

24-vuotias muotisuunnittelija, jonka naistenvaatemallistoihin (siirryt toiseen palveluun) voi törmätä vaikka New Yorkin muotiliikkeissä, Vogue-lehden sivuilla ja catwalkeilla ympäri maailmaa. Einerin suunnittelemat vaatteet ovat rohkeita ja värikkäitä, ja niihin ovat pukeutuneet esimerkiksi supertähdet Rihanna ja Lady Gaga. Einer on valmistunut lontoolaisesta Central Saint Martins -muotikoulusta ja asuu Lontoossa. Hän on syntynyt vuonna 1992.

Roberta Einerin suunnittelemiin vaatteisiin pukeutuvat muun muassa Rihanna ja Lady Gaga.
Roberta Einerin suunnittelemiin vaatteisiin pukeutuvat muun muassa Rihanna ja Lady Gaga.London Fashion Week