Itsenäisyydenkadun tappaja mielentilatutkimuksiin

Miehen todettiin syyllistyneen tappoon syyskuussa porilaisessa asunnossa.

henkirikokset
Laki, lakikirjat, Suomen laki, rikokset, rikollisuus, oikeus, oikeudenkäynti
Antti Laakso / Yle

Porissa syyskuussa tapahtuneesta henkirikoksesta on annettu välituomio.

Itsenäisyydenkadulla sijaitsevan kerrostalon rappukäytävästä löytyi syyskuussa kuollut mies. 31-vuotias huittislainen mies tapettiin samassa kerrostalossa sijainneessa asunnossa.

Satakunnan käräjäoikeuden mukaan syytetty 33-vuotias porilaismies tappoi huittislaisen lyömällä tätä useita kertoja puukolla. Mies passitettiin mielentilatutkimuksiin, ja lopullinen tuomio annetaan mielentilatutkimuksen jälkeen. Syytetty itse kiisti tapon.

Mies on saanut tuomion taposta myös vuonna 2010. Syyttäjä on tämän aiemman tuomion takia vaatinut, että tappaja määrätään suorittamaan koko tuomionsa vankilassa. Rikoksentekijää on syyttäjän mukaan pidettävä erittäin vaarallisena. Tästä syystä miehestä tehdään myös vaarallisuuslausunto

Samassa yhteydessä oikeus tuomitsi asunnossa olleen 21-vuotiaan porilaisnaisen pelastustoimen laiminlyönnistä, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta ja huunausaineen käyttörikoksesta 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Naista koskeneet pahoinpitely-yllytyssyytteet ja syyte rikoksentekijän suojelemisesta hylättiin.