Lammin hoitamattomille haudoille kunnostuskehotus

Kehotus lähtee, jos esimerkiksi haudalla on paljon rikkakasveja tai kivi on kaatunut.

Lammi, Hämeenlinna
kaadettu hautakivi
Hoitamattoman haudan haltijalle annetaan vuosi aikaa laittaa paikat kuntoon, tai hauta siirtyy takaisin seurakuntayhtymalle.Antti Ruonaniemi / Yle

Hoitamattomat haudat Lammin hautausmaalla kiusaavat Hämeenlinnan seurakuntayhtymää. Seurakuntayhtymä on listannut Lammin hautausmaalta ne haudat, joiden hoitovelvollisuus on selvästi laiminlyöty.

Seurakuntayhtymä lähettää laiminlyötyjen hautojen haltijoille pikapuoliin kirjeen, jossa kehotetaan laittamaan haudat kuntoon. Toinen vaihtoehto on, että hauta siiirtyy seurakunnalle.

Hauta on katsottu hoitamattomaksi, jos sen pinta on hoitamatta, haudalla kasvaa paljon rikkakasveja tai hautakivi on kaatunut.