Ulkomaiset sijoittajat rynnivät Suomen asuntomarkkinoille – jopa 6000 asuntoa parissa vuodessa

Vielä parisen vuotta sitten Suomen markkinat eivät ulkomaisia sijoittajia juuri kiinnostaneet.

kiinteistösijoittaminen
Asunnon pohjapiirros.
Yle

Vuokra-asuntomarkkinat ovat perinteisesti olleet kotimaisten sijoittajien, muutaman jättiyhtiön ja piensijoittajien toimintaa. Viime vuosina asetelmat ovat muuttuneet ja Suomen markkinoista ovat kiinnostuneet myös ulkomaiset sijoittajat.

– Selkeä rynnistys Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoille, mutta myös asuntosijoitusmarkkinoille, konsulttiyritys Jones Lang LaSallen (JLL:n) tutkimusjohtaja Tero Lehtonen sanoo.

Sijoittajat kahmivat asuntoja sadoilla miljoonilla

Ulkomaiset sijoittajat ovat ostaneet Suomesta asuntoja noin 600 miljoonan euron edestä parin viime vuoden aikana. Summa vastaa noin 6 000 vuokra-asuntoa.

Konsulttiyritys JLL uskoo tahdin jatkuvan yhtä kiivaana myös tulevan kahden vuoden aikana. Tällöin ulkomaisten sijoittajien salkuissa voisi olla parin vuoden sisällä yli miljardin euron arvosta suomalaisia vuokra-asuntoja.

– Suomi vetää tällä hetkellä hyvin pääomia puoleensa, Lehtonen sanoo

Lehtosen mukaan tämä antaa kotimaisille sijoittajille mahdollisuuden järjestellä omien salkkujensa koostumusta uudelleen.

– Pystyvät rakennuttamaan uutta tai ostamaan uudempia kohteita, Lehtonen sanoo.

Ensimmäiset eurooppalaiset ja amerikkalaiset sijoittajajätit rantautuivat Suomen asuntomarkkinoille vasta tämän ja viime vuoden aikana.

– Vielä parisen vuotta sitten kansainvälisiä sijoittajia ei juurikaan Suomen markkinoilla näkynyt, Lehtonen muistaa.

Ulkomaalaisten rynnäkkö tulee jatkumaan kiivaana

Lehtosen mukaan ulkomaisten sijoittajien rynnäkön uskotaan jatkuvan kiivaana ainakin lähivuodet. Markkinoiden kasvua ovat siivittäneet muun muassa kaupungistuminen ja matalat korot.

Kiinteistösijoitusten puolesta puhuu myös tasainen kassavirta.

– Toimintaympäristö on vakaa ja lisäksi meidän talouskasvuennusteet on euroalueen keskiarvoa vahvemmat eli lähiajan näkymä on hyvä ja vahva, Lehtonen summaa.

Markkinoiden myllerryksessä sijoittajat etsivät vaihtoehtoja ja siinä tarkastelussa Pohjoismaat ja Suomi osana Pohjoismaita nähdään mielenkiintoisena.

Suomessa tuotot houkuttelevalla tasolla

Kilpailu Euroopan suuremmilla markkinoilla on kiristynyt, jolloin sijoittajat etsivät kohteita turvallisiksi koetuilta euroalueen reuna-alueilta.

– Uskon, että ulkomaalaisten kiinteistösijoittajien kiinnostus Suomea kohtaan jatkuu hyvänä, eläkeyhtiö Varman kiinteistösijoituksista vastaava johtaja IlkkaTomperi sanoo.

Tomperin mukaan euroalueelta tuleville sijoittajille plussaa on sekin, että valuuttakurssiriskiä ei ole.

– Suomen talouskin on pitkän hiljaiselon jälkeen piristynyt, Tomperi huomauttaa.

Tomperin mukaan Suomessa tuotot ovat edelleen suhteessa Euroopan muihin kiinteistömarkkinoihin houkuttelevalla tasolla.

Suomi päihittää Ruotsin markkinat

Ruotsin ja Suomen markkinat poikkeavat lähes tyystin toisistaan. Suomessa on sijoittajien kannalta toimiva vuokrasopimuskäytäntö ja vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen osuuskin on melko korkea.

– Meillä on vapaat ja hyvin toimivat markkinat, kun taas Ruotsissa markkinat ovat hyvin säädellyt, Tomperi sanoo.

– Vapaat markkinat ovat sijoittajille mieleen, hän selventää.

Vuokra-asuntosijoittamisen suosion kasvu on yleinen trendi maailmallakin. Matalat korot ovat tukeneet kiinteistösijoittamisen suosiota, ja nyt sijoittajia kiinnostaa asuntojen tarjoama matalampikin nettotuottotaso.

Pienemmätkin kaupungit kiinnostavat

Ulkomaisten sijoittajien tuloa Suomeen jarrutti taannoin sopivien kohteiden puute ja myös paikallisia kumppaneita on ollut vaikea löytää.

Nyt uudehkot ja hyvällä sijainnilla olevat kohteet jopa valmiiksi vuokrattuna antavat uudelle toimijalle luontevan tavan rantautua Suomen markkinoille.

– Suosituimpia ovat yhä kasvukeskukset ja yliopistokaupungit, joihin virtaa lisää väkeä, JLL:n tutkimusjohtaja Tero Lehtonen sanoo.

Pienempiä pelureita kiinnostavat myös keskisuuret ja pienet kaupungit.