Monet eläinlajit ovat levittäytyneet uusille alueille, mutta onko Suomen luonto aiempaa villimpi? Biologi, tutkija ja suojelujohtaja vastaavat

Biologin mukaan Suomessa on nyt eläimiä enemmän kuin sataan vuoteen. Se on kuitenkin vain osatotuus. Koko kuva riippuu siitä, mitä lajia, aluetta ja aikaa tarkastellaan.

luonto
Kallioinen metsäaukeama talviasussaan.
Petra Haavisto / Yle

Suurten nisäkkäiden määrä Suomen luonnossa on kasvanut räjähdysmäisesti parikymmentä vuotta, sanoo biologi Mattias Kanckos Pedersörestä Pohjanmaalta.

– Suomessa on nyt enemmän eläimiä kuin on ollut sataan vuoteen. Tilanne on todella hyvä tällä hetkellä, sanoo Kanckos.

Hän viittaa suurten nisäkkäiden määrää Suomessa vuosina 1917 ja 2017 vertailevaan taulukkoon, jonka mukaan metsä- ja valkohäntäkauriita, metsäpeuroja ja majavia ei ollut itsenäistymisen aikaan lainkaan. Myös ilves, karhu, ahma, susi ja hirvi ovat runsastuneet selvästi vuodesta 1917, osalla lajeista kasvu on ollut kymmenien tuhansien yksilöiden luokkaa.

Kanckos tekee työkseen luontokartoituksia ja toimii luonto-oppaana. Lisäksi hän metsästää ja kalastaa ja on myös alueensa suurpetoyhdyshenkilö. Hän seuraa myös jatkuvasti jälkiä nähdäkseen, millaisia eläimiä alueella liikkuu.

Kanckosin kotiseudulle, Ähtävälle, on tullut viime vuosikymmeninä karhuja, ilveksiä, ahmoja, metsäpeuroja, metsäkauriita, valkohäntäkauriita, paljon saukkoja ja välillä villisikojakin.

– Pietarsaaren seudulla on esimerkiksi karhuja 3–5, ilveksiä 3-4 ja ahmoja yksi pari, sanoo biologi Matias Kanckos.

Eläimille on enemmän tilaa

Myös suuret linnut kuten merimetsot, laulujoutsenet ja kurjet ovat lisääntyneet viime aikoina. Niillä menee nyt hyvin Suomen luonnossa, kun taas osa pikkulintulajeista on alamäessä, sanoo biologi Kanckos.

Nisäkkäistä liito-oravat ovat vähentyneet, samoin tavalliset oravat, jotka ovat myös siirtyneet kaupunkeihin. Se johtuu esimerkiksi näädän lisääntymisestä.

Kehitys tuo Kanckosin mukaan maaseudun ihmisille myös ongelmia: riski on esimerkiksi villisika, jonka populaatio on tuplaantunut parissa vuodessa, nyt yksilöitä on koko maassa yli 3000. Villisian pelätään tuovan Suomeen afrikkalaista sikaruttoa, jota esiintyy Suomen lähialueilla.

Biologi Mattias Kanckos liikkuu luonnossa joka päivä.
Biologi Mattias Kanckos liikkuu luonnossa joka päivä.Petra Haavisto / Yle

Viikonloppuna Kanckos näki kotikulmillaan Ähtävällä 11 metsäpeuraa, viime vuonna niitä oli samalla talvilaidunalueella noin 40. Metsäpeura on istutettu Perhoon 1980, ja laji on levittäytymässä länteen. Pietarsaaren seudulla ne ovat talvehtineet noin kolmena vuonna.

Myös monet muut lajit runsastuvat reippaasti.

– Se johtuu rauhoituksesta, mutta myös siitä, että maaseutu autioituu kovaa vauhtia. Eläimille on enemmän tilaa.

Muuttuvassa ympäristössä pärjäävät selviävät

Erikoistutkija Jyrki Pusenius Luonnonvarakeskus LUKEsta sanoo, että Suomen luonnon "villiintyminen" riippuu sekä tarkasteluajasta että lajista. Osa lajeista on runsastunut, toisissa taas kehitys on päinvastainen. Yleistäminen on Puseniuksesta siksi vaikeaa.

– Ne lajit runsastuvat, jotka selviävät kulttuurin muovaamassa elinympäristössä. Vanhojen metsien kannoille kehitys taas on epäedullista.

Muualta tuodut tai ilmaston lämmetessä levinneet lajit kuten valkohäntäpeura, villisika ja metsäkauris voivat runsastua, koska olosuhteet paranevat ja ruokinta lisääntyy. Toisaalta varttuneiden metsien lajin, metsäpeuran, kanta on pysynyt pienenä ja tulevaisuus epävarmana.

Ihminen vaikuttaa aina luontoon tavalla tai toisella

Jyrki Puseniuksen erikoisalaa ovat hirvieläinten, valkohäntäpeuran ja villisian kannanvaihtelut. Valkohäntäpeura ja villisika ovat Suomessa runsastuvia lajeja. Hirvikanta taas kasvoi 70-luvusta 80-luvulle, pieneni 90-luvun alussa, kunnes kasvoi taas uuteen ennätykseen vuosituhannen vaihteessa – ja pieneni jälleen.

Hirvet ovat hyötyneet ihmisen tuottamista nuorista metsistä, ja hirviä onkin Suomessa nyt enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin. Toisaalta määrää säännellään metsästyksellä.

Inarin Angelissa hirvet ovat tavallinen näky pihassa olevassa porojen ruokinta-aitauksessa.
Kirsti-Helena Länsman / Yle

Metsäpeura on ollut aiemmin tärkeä ja runsas riistaeläin, jota esiintyi 1600-luvulla koko maassa Lappia lukuunottamatta. Laji hävisi liian metsästyksen vuoksi Suomesta 1800-luvun loppuun tultaessa, mutta palasi lajistoon Venäjän Karjalasta.

Metsäpeura lisääntyi 50-luvulta lähtien, kunnes tilanne taas kääntyi vuosituhannen tienoilla. Sama metsärakenteen muutos, joka hyödyttää hirveä, on metsäpeuralle haitallinen.

Susikanta taas on ollut nykyistä selvästi suurempi 1800-luvun puolimaissa, ilveksen ja karhun määrät olivat arvion mukaan tuolloin ehkä nykytasolla.

– Jos luonnon villiys tarkoittaa ihmisen vaikutuksen puuttumista, niin villiys on vähenemässä, summaa Pusenius.

Monien suurten nisäkäslajien runsastuminen johtuu jollain tapaa ihmisen vaikutuksesta: esimerkiksi villisikojen ja valkohäntäpeurojen kannan kasvu perustuu ruokintaan, hirvien taas nuorten metsien lisääntymiseen. Petojenkin määrään voi vaikuttaa haaskaruokinta.

– Muutokset tapahtuvat aina enemmän tai vähemmän ihmisen toiminnan kautta. Ei ole paljon luontoa, johon ihminen ei vaikuttaisi. Tosin näyttää siltä, että suurten nisäkäslajien kannat vaihtelisivat ilman ihmistäkin, sillä esimerkiksi pedot ja saaliseläimet vaikuttavat toistensa kantoihin, pohtii Pusenius.

Muutos riippuu lajista

Reippainta muutos on ollut villisikojen määrässä. Luonnonvarakeskuksen LUKEn tammikuisen arvion (siirryt toiseen palveluun) mukaan Suomen villisikakanta on 3155 yksilöä.

Ilvesten määrä (siirryt toiseen palveluun) kasvoi koko 2000-luvun, kunnes kääntyi laskuun vuonna 2014. Ilveksiä oli ennen tätä metsästyskautta arviolta 2400–2500. Vuosituhannen alussa niitä oli alle tuhat.

Tilastoissa pienriistasta löytyy (siirryt toiseen palveluun) sekä häviäjiä että voittajia. Metson, teeren, pyyn ja riekon kannat ovat vähentyneet 1960-luvulta 1980-luvun loppuun asti. Sittemmin metson, teeren ja pyyn kannat ovat alkaneet paikoin elpyä.

Erityisesti metsäkauriin, valkohäntäpeuran ja suurpetojen määrät ovat kasvaneet 1980-luvulta, häviäjiä taas ovat olleet kärppä, lumikko ja metsäjänis.

Talvista metsää
YLE

WWF: Askel oikeaan, mutta matka alussa

WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen on tyytyväinen siihen, että jotkin lajit voivat Suomessa aiempaa paremmin. Esimerkiksi ilvesten ja karhujen lisääntyminen kertoo hänen mukaansa vuosikymmenten suojelutyön onnistumisesta, ja merikotkan hän toivoo pääsevän uhanalaisten listalta, kun seuraava lista julkaistaan ensi vuonna.

Koko kuvaa kehitys ei silti anna. Alueelliset hyvät signaalit jonkin lajin osalta ovat merkki oikeasta suunnasta, mutta matka on vielä alussa.

– Samaan aikaan täytyy muistaa, että on monia lajeja, joiden määrät ovat valitettavasti heikentyneet. Villin luonnon ja monimuotoisuuden puolesta täytyy yhä jatkaa työtä.

Uhanalaisten lajien lista elää

Lisäksi lajien kehitys voi olla kaksijakoista. Luukkonen ottaa esimerkiksi suden: susi on levittäytynyt idästä uusille alueille, mutta kanta on nyt pienempi kuin kymmenen vuotta sitten.

Esimerkiksi viimeksi uhanalaisten lajien listaa päivitettäessä listalle päätyi 28 uutta lintulajia. Listalta poistettiin muun muassa karhu ja metsäjänis.

Kuvassa jäkälää läheltä kuvattuna.
YLE / Anssi Leppänen

Nisäkkäät näyttävätkin selvinneen kehityksestä muita paremmin. Suomen metsäluonnossa on tällä hetkellä yli 800 uhanalaista lajia, niiden joukossa runsaasti jäkäliä, kääpiä ja kovakuoriaisia.

Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Suomi on sitoutunut tavoitteeseen, jonka mukaan luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on tarkoitus saada pysäytettyä vuoteen 2020 mennessä. Jo nyt Suomessa on todettu, ettei tavoitteeseen päästä.

– Vaikka yksittäiset lajit osoittaisivat positiivista kehitystä, isossa kuvassa ei olla tavoitetilassa, tiivistää Luukkonen.

Luukkonen sanoo, että maksettavana on vielä iso ennallistamisvelka suoympäristöstä, virtavesistä ja vanhasta metsästä.

Metsäluonto on WWF:n mukaan esimerkki luonnonvarojen intensiivisestä käytöstä, jonka vuoksi lajisto on köyhtynyt ja uhanalaistunut. Järjestö toivoo, että pitkäjänteisellä työllä saadaan käyrä käännettyä. Luukkosen mukaan monimuotoisuus on turva myös ihmiselle:

– Lajikirjo kasvaa ja se on vain hyödyksi: turvataan esimerkiksi se, että pölyttäjähyönteisiä riittää.

Villisika ei ole vieraslaji

Vieraslajit sen sijaan ovat WWF:n mukaan iso ongelma. Tänne tuodut kurtturuusut, supikoirat ja minkit aiheuttavat ongelmia, kun taas villisikaan järjestö ei ota kantaa.

Supikoiran loukku.
Supikoiran loukku.Kalle Niskala / Yle

Villisika on kävellyt Suomeen omin jaloin Venäjältä eikä sikäli täytä vieraslajin määritelmää. Toisaalta villisian elämisen täällä mahdollistaa ilmastonmuutos, joten lajin leviämisen voi katsoa olevan seurausta ihmisen toiminnasta.

Luukkosen mielestä onkin hyvä pohdiskella, mitä tehdään, jos ilmastonmuutosta ei saada kuriin.

– Toistaiseksi ilmastonmuutos näkyy eniten perhos- ja hyönteislajiston runsastumisessa, mutta jatkossa se tarkoittaa luonnossa isoja muutoksia, sanoo Luukkonen.