Faizin kuukausipalkka kokkina oli 256 euroa: "Luulin, että Suomessa on normaalia työskennellä 16–17 tuntia" – Lue kolmen kielitaidottoman tarinat

Ravintola-alalla työntekijöiden asiatonta, jopa rikollista kohtelua esiintyy paljon.

ravintolat
Kuvitus
Mikko Airikka | Yle

Työsopimuksessa oli alla Dungin nimi. Se oli ainoa asia, jonka hän ymmärsi. Paperissa vilisseet latinalaiset kirjaimet eivät olleet tuttuja – suomen kielestä puhumattakaan.

Dung oli saapunut Suomeen muutamaa viikkoa aikaisemmin. Hän toivoi voivansa asettua maahan, ja aloittaa uuden elämän paikkakunnalla, jossa veli ja sisko jo asuivat.

Dung ei esiinny tässä jutussa omalla nimellään, sillä hän pelkää itsensä ja läheistensä puolesta.

Työpaikka ravintolasta oli löytynyt veljen kautta. Samasta maasta kotoisin oleva yrittäjäpariskunta oli luvannut järjestää Dungin oleskeluluvan. Dungilla ei ollut ravintola-alalta aiempaa kokemusta, mutta hän oli halukas oppimaan.

Työpäivät täyttyivät ravintolan siivoustöistä, tiskaamisesta ja kasvisten pilkkomisesta. Etenkin lounasaikaan riitti kiirettä ja asiakkaita.

Dungin mukaan työpäivät venyivät yleensä 12-tuntisiksi. Dung olisi halunnut joskus vapaapäivän, mutta ei uskaltanut kysyä. Lomia ei ollut.

Kerran kuukaudessa työnantaja antoi Dungin käteen kirjekuoren. Sieltä löytyi 700 euroa.

Faiz keräsi rahaa vanhempien elättämiseen

Faiz oli suunnitellut lähettävänsä palkkansa vanhemmilleen kotimaahansa. Hän oli perheen ainoa lapsi ja tarvitsi rahaa sairaiden vanhempiensa elättämiseen.

Suomessa palkan kerrottiin olevan suurempi kuin kotimaassa. Siellä hän sai 60–70 euroa kuukaudessa. Myöskään Faiz ei esiinny tässä jutussa omalla nimellään, sillä hän pelkää seuraamuksia.

Suomeen Faiz saapui suurin toivein, mutta löysi itsensä asumasta erään ravintolan takahuoneesta. Hän oli ravintolan ainoa kokki ja teki todella pitkiä työpäiviä.

– Luulin, että Suomessa on normaalia, että ihmiset työskentelevät 16–17 tuntia.

Toisinaan pomo tulistui Faizille niin, että läimäytti häntä avokämmenellä poskelle. Pomo oli Faizin sukulaismies. Hän pyöritti ravintolaa yhdessä vaimonsa kanssa.

Työsopimukseen Faizin palkaksi oli kirjattu 1 800 euroa kuukaudessa. Noita rahoja Faiz ei nähnyt.

Palkat menivät tilille, jonka pankkikortti oli vain hänen pomollaan. Pomo väitti, että palkasta yli puolet menee veroihin. Lakisääteisiä lisiä ja ylityötunteja ei maksettu. Faiz uskoi, sillä ei osannut kieltä.

Faizin laskelmien mukaan hänen vanhemmilleen päätyi yhdeksän kuukautta kestäneen työsuhteen aikana noin 2 300 euroa. Se on noin 256 euroa kuukauden työstä.

Ravintola-alalla paljon asiatonta kohtelua

Dungin ja Faizin tarinat ovat äärimmäisiä esimerkkejä, mutta niissä toistuivat samat teemat: Tietämättömyys. Toive uudesta, paremmasta elämästä. Pelko työnantajaa kohtaan.

Nämä kaikki ovat tuttuja ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän (siirryt toiseen palveluun) Katri Lyijyselle.

– Etukäteen työstä on voitu tarjota maat ja mannut, mutta odotukset eivät realisoidu. Halu päästä länsimaihin on valtavan iso, ja sen takia suostutaan heikompiin ehtoihin.

Monella on Lyijysen mukaan huono kielitaito, olemattomat tiedot työntekijän oikeuksista tai palkkatasosta, ja perhettä kotimaassa elätettävänä.

Maahanmuuttovirastolle, aluehallintovirastolle, poliisille ja Rikosuhripäivystykselle ravintola-ala näyttäytyykin alueena, jossa on paljon työntekijöiden asiatonta, jopa rikollista kohtelua. Alalla esiintyy useimmiten tunnistettua ihmiskauppaan liittyvää hyväksikäyttöä.

Yle haastatteli tätä juttua varten yli kymmentä ihmistä, joille oli maksettu liian vähän palkkaa ravintola-alalla. Kaikki heistä olivat ulkomaalaistaustaisia.

Moni sanoi, ettei ole tullut väärin kohdelluksi.

Lyijynen uskoo, että osa heistä ei halua puhua epäkohdista seurausten pelossa, mutta osa on aidosti tyytyväinen, vaikka palkkaus ei täyttäisi meidän yhteiskuntamme vaatimuksia.

Ömeriä pienempi palkka ei haittaa

– Ei parilla eurolla voi syrjiä. Pari euroa ei vaikuta ihmisen elämään. Pääasia, että on työpaikka, Ömer Cirik sanoo.

Hän on valmis puolustamaan omalla nimellään työnantajaansa, joka maksoi hänelle ja neljälle muulle ulkomaalaistaustaiselle työntekijälle pienempää palkkaa kuin ravintolan suomalaisille työntekijöille. Ömer ei kuitenkaan halua kasvojaan julkisuuteen, sillä etsii uutta työtä.

Ömer työskenteli helsinkiläisessä ravintolassa etenkin kiireisinä päivinä. Hän keräili astioita salista, kaatoi vesiä kannuihin ja autteli keittiössä.

Miehen tuntipalkka oli pari euroa pienempi kuin suomalaisten kollegoiden ja alitti yleissitovan työehtosopimuksen minimitason.

Työpaikka oli järjestynyt tuttavan kautta. Ravintolan omistaja oli samasta maasta kotoisin kuin Ömer.

Omistajan mukaan hän antoi työpaikan Ömerille, jotta tällä olisi jotain tekemistä. Ömer oli saapunut reilut kymmenen vuotta sitten Suomeen perheensä kanssa, eikä työnhaku ollut tuottanut tulosta. Ömer osasi suomea vain vähän, ja koulutustakaan ei ollut.

Ömerin mukaan alipalkkaus johtui väärinkäsityksestä. Työnantajan mielestä ulkomaalaisten työntekijöiden kanssa oli sovittu suullisesti, että he saisivat harjoittelijan palkkaa.

Työehtosopimuksen mukaan harjoittelijan palkkaa saa kuitenkin maksaa vain kuuden kuukauden ajan. Ömer sai liian pientä palkkaa puolentoista vuoden ajan, osa hänen ulkomaalaisista työtovereistaan vielä pidempään.

Suomalainen kollega ei uskaltanut puuttua

Myös Dungin työnantajan palveluksessa oli samaan aikaan suomalaisia.

He saivat omien sanojensa mukaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja tekivät pituudeltaan tavanomaisia työpäiviä. Lisät maksettiin asianmukaisesti – toisin kuin Dungille.

Yksi suomalaisista kertoo kiinnittäneensä huomiota siihen, että ulkomaalaiset työntekijät tekivät todella pitkiä päiviä. Kukaan ei kuitenkaan valittanut. Palkka-asioista he eivät puhuneet.

– Nuorena ja kokemattomana annoin asian olla. Tein vain oman osani ja olin hiljaa. Ummistin silmäni, hän muistelee.

Suomalainen ehti työskennellä puolisen vuotta saman työnantajan palveluksessa kuin Dung. Sitten hänet irtisanottiin tuotannollis-taloudellisiin syihin vedoten. Hänen tietojensa mukaan kaikki yrityksen työntekijät ovat olleet tämän jälkeen ulkomaalaistaustaisia.

Dung teki ilmoituksen poliisille itse

Myös Ömer sai lähtöpassit entisestä työpaikastaan muutama vuosi sitten. Ravintola lopetti toimintansa, eikä työnantajan uudessa ravintolassa ollut enää työtä Ömerille.

Ömer joutui kuitenkin mukaan oikeusprosessiin, vaikka hänen mielestään rikosta ei tapahtunut. Työsyrjintä ei ole asianomistajarikos. Tutkintapyynnön poliisille teki Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Vain yksi Ömerin liian vähän palkkaa saaneista työtovereista koki tulleensa väärin kohdelluksi ja vaati työnantajaa maksamaan korvauksia.

Dung teki omasta tapauksestaan tutkintapyynnön poliisille sen jälkeen, kun työnantaja pakotti hänet toistuvasti sairaana töihin. Faizin kohtelun paljastivat viranomaiset.

Sekä Ömerin, Faizin että Dungin työnantajat ovat vastanneet syytteisiin tuomioistuimissa eri puolilla Suomea.

Työnantajat: Maksettiin, mitä oli sovittu

Faizin, Ömerin ja Dungin työnantajat ovat sitä mieltä, että he maksoivat työntekijöilleen heidän kanssaan sovitun palkan.

Ömerin ja Dungin pomot perustelivat työehtosopimuksen alittavaa palkkaa sillä, ettei miehillä ollut kokemusta ravintola-alalta.

Työnantajan mukaan Faiz sai asianmukaista palkkaa, halusi itse muuttaa ravintolan takahuoneeseen asumaan, ja tarjoutui tekemään yli 8-tuntisia työpäiviä. Faizin pomot tuomittiin käräjäoikeudessa ihmiskaupasta ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.

Ömerin työnantaja sai sakkoja työsyrjinnästä. Hän haki tuomiostaan valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, mutta sai kielteisen päätöksen maaliskuun 2018 lopussa.

Dungin pomot ovat valittaneet tuomioistaan hovioikeuteen. Molemmat saivat käräjäoikeudessa kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä ehdollista.

Faiz on edelleen Suomessa ja työskentelee toisella alalla. Dung on tällä hetkellä vierailulla kotimaassaan, mutta hän aikoo palata vielä takaisin Suomeen. Ömer jatkaa uuden työn etsimistä.

Dungin ja Faizin nimet on muutettu, sillä he pelkäävät oman ja läheistensä hengen puolesta. Dungin kanssa saman työnantajan palveluksessa työskennellyt suomalaisnainen ei halua nimeään julkisuuteen, sillä hän ei halua leimautua vanhojen tapahtumien takia.

Jutussa on käytetty lähteenä asianosaisten haastatteluja ja tuomioistuinten pöytäkirjoja.