Teinin isä ja äiti, teet jotain oikein: entistä useampi nuori kokee voivansa keskustella vanhempiensa kanssa ilman ongelmia

Vanhempia syytetään milloin mistäkin: Kiireestä, piittaamattomuudesta ja vääristä kasvatusmenetelmistä. Yhdessä asiassa he ovat kuitenkin tilastojen mukaan ottaneet opikseen, nimittäin vuorovaikutuksessa lastensa kanssa.

vanhemmuus
Isä ja teini-ikäinen tytär.
AOP

Curling-vanhemmat. Itsekkäät onnen ja oman ajan tavoittelijat, jotka eivät osaa asettaa rajoja ja asettavat itsensä lasten edelle. Vanhemmat, jotka sysäävät kasvatusvastuun yhteiskunnalle tai ruuduille ja somelle. Sentään syytökset ovat muuttaneet sanamuotoaan siitä, kun aiempien vuosikymmenten vanhemmat kuulivat olevansa pahamaineisia vapaan kasvatuksen kannattajia.

Kouluterveyskyselyn tilastojen mukaan vanhemmille voidaan antaa synninpäästö ainakin siinä, että heillä on parempi keskusteluyhteys nuoriinsa kuin vanhemmilla vielä 2000-luvun alussa. Kouluterveyskyselyyn vastanneista 8. ja 9. luokan luokan oppilaista enää 7,9 prosenttia kokee, että heillä on keskusteluvaikeuksia vanhempiensa kanssa. Vielä vuonna 2000 samasta ikäluokasta 14,5 prosenttia oli sitä mieltä, että keskustelu vanhempien kanssa oli mahdotonta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Nina Halme arvioi, että suomalaiskodeissa puhutaan ja ollaan vuorovaikutuksessa enemmän tai tiiviimmin kuin ennen. Keskusteluyhteys on yksi vanhemmuuden ydinkysymyksistä.

– Ehdottomasti kasvatuksessa on menty eteenpäin. Keskusteluyhteys on se juurisyy, johon puuttumalla voidaan tehdä paljon lapsen tai nuoren eteen. Toivoisin, että tämä kehityskulku jatkuu, sanoo Halme.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton MLL:n nuorisotyön päällikkö Jenni Helenius tulkitsee myös, että tilasto tarkoittaa, että moni vanhempi ymmärtää keskustelemisen tärkeyden.

– Vanhemmat pohtivat usein, ovatko he riittävästi läsnä tai tietävätkö, mitkä asiat ovat nuorelle ajankohtaisia. On ilahduttavaa, että noin moni nuori kokee keskusteluyhteyden vanhempien kanssa olevan kunnossa, toteaa Helenius.

grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Aikuinen ei enää sanele nuoren todellisuutta

Jos lapsella tai nuorella on hyvät välit vanhempiinsa, esimerkiksi taloushuolet tai muut murheet eivät pääse nakertamaan niin pahasti kuin silloin, jos perheessä ei puhuta tai jos vanhemmat eivät ole kiinnostuneita jälkikasvusta. Nuoret, jotka ovat saaneet vanhemmiltaan myönteistä palautetta tai puhuneet vanhempiensa kanssa, ovat elämäänsä tyytyväisempiä kuin vähemmän keskustelevissa perheissä kasvaneet.

– Nuoret, jotka pystyvät puhumaan vanhempiensa kanssa, oireilevat vähemmän ja ovat vähemmän ahdistuneita. He myös harvemmin juovat humalahakuisesti. Pysähtyminen kuuntelemaan, miten nuoren päivä on mennyt ja mitä kuuluu, on tärkeää. Vaikka tähän ei mene pitkää aikaa, se on tärkeää aikaa, sanoo THL:n erikoistutkija Nina Halme.

Vanhempaa tarvitaan erityisesti ympäröivän todellisuuden peiliksi, sillä lapsi tai nuori voi kokea ahdistusta siitä, mitä yhteiskunta ja vanhemmat häneltä odottavat.

– Jos nuori avaa keskustelun, kannattaa kuunnella ja kysyä myös, miksi hän nosti esiin juuri tämän asian juuri nyt, vinkkaa Jenni Helenius MLL:stä.

Helenius arvioi, että teini-ikäiset uskaltavat puhua vanhempiensa kanssa aiheista, joita vielä parikymmentä vuotta sitten pidettiin liian arkoina kotona puhuttavaksi. Neuvotteleva ja keskusteleva vanhemmuus sekä aito keskustelu nuorten ja vanhempien välillä on yleistynyt.

– Sellainen tabu-ajattelu on vähentynyt ihan yleisestikin, on mahdollista puhua jo hyvin monenlaisista teemoista. Ei myöskään ajatella, että roolit olisivat ne, että on aikuinen, joka tietää kaiken ja sitten nuori, jolle sanellaan asioita.

Side vanhempien ja lasten välille syntyy jo varhain, ja entistä useampi nykyvanhempi tietää sen. THL:n erikoistutkija Nina Halme uskoo, että myös tämä näkyy kouluterveyskyselyn tuloksissa.

– Varhaisesta vuorovaikutuksesta aikuisen ja lapsen kesken on puhuttu jo pitkään. Esimerkiksi neuvoloissa on tehty hyvää työtä varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen, siihen, että jo raskausaikana syntyy side lapsen ja vanhemman välille, pohtii Halme.

Vanhemman on oltava sinnikäs

Yläkoululaisen vanhempi ei kuitenkaan välttämättä koe päivittäin onnistumisen elämyksiä keskustelussa teini-ikäisen kanssa. Kun vanhempi yrittää keskustella, ja teini painuu huoneeseensa sulkeutuakseen kuulokkeiden taakse omaan maailmaansa, on aika kaivaa esiin lastenpsykiatri Jari Sinkkosen opit edes jonkinlaisen vuorovaikutuksen saavuttamisesta.

On edessä työ, jota Sinkkonen kutsuu onkimiseksi, ja jota voisi sanoa myös sinnikkyydeksi. On keksittävä tikusta asiaa ja puhuttava vaikka teinin selälle, tai palattava asiaan pahimman tunnemyrskyn laannuttua.

– Kannattaa ottaa asia uudelleen esille. Vaikka ei ihan heti, niin sitten myöhemmin. Sanoa, että sinusta tuntui silloin pahalta, kun tästä asiasta viimeksi puhuttiin, mutta voisitko ehkä kertoa lisää, ehdottaa nuorisotyön päällikkö Jenni Helenius MLL:stä.

Vanhemman ja nuoren yhteyttä ylläpitävä keskustelu tapahtuu arjessa monesti puolihuomaamatta. Aina keskusteluiden tähtäin ei ole luodata nuorta tai maailmaa syvältä, vaan enemmänkin varmistaa, että kanava on auki vuorovaikutukseen.

Helenius toivoo, että yhteiset ruokahetket pidettäisiin tulevaisuudessakin arvossaan, vaikka aina ei päästäisikään syömään yhdessä.

– Ruokaa laittaessa tai syödessä on luontevaa kysyä päivän kuulumiset. Myös silloin, kun kuljetaan harrastuksiin, voi olla hyvä hetki jutella.

Myös esimerkiksi perheen sisäinen WhatsApp-ryhmä voi olla nuorelle luontainen tapa viestiä, eikä Heleniuksen mielestä sitä pidä väheksyä vuorovaikutuksen muotona. Helenius kehottaa vanhempia pitämään ryhmässä yllä muutakin kuin muistuttelevaa keskustelua.

– Kannattaa kiinnittää huomiota, miten viestii. Perheen yhteisessä viestiryhmässä voi pitää yllä positiivista keskustelua. Siinä ei tarvitse lähettää pelkkää ohjeistusta, että muista ne jumppatavarat tai ole valmiina kello 16, niin lähdetään. Voi lähettää vaikka kuvia toisilleen, ja piristää päivää huumorillakin.

Helenius uskoo, että jokainen vanhempi voi löytää oman tapansa osoittaa lämpöä ja hyväksyntää lapselleen tai nuorelleen.

– Toiselle on helpompaa osoittaa välittämistä hymyllä ja puhumalla ystävällisesti, toisen vahvuus on huumori ja hauskuus. Jos vanhempi ei osaa osoittaa tunteitaan, välittämistä voi osoittaa arkisella huolenpidolla.

Vanhemmuus tarvitsee vielä vahvistamista

– Vaikka tilastojen valossa alle kymmenen prosenttia lapsista ja nuorista elää perheissä, joissa he eivät voi puhua vapaasti vanhemmille, niin meillä on silti vielä paljon tehtävänä, edelleen vanhemmuutta pitää vahvistaa, sanoo THL:n erikoistutkija Nina Halme.

Halme muistuttaa, että keskusteluvaikeuksista raportoivat nuoret kokevat muita enemmän väsymystä, ja monilla näistä nuorista on kouluterveyskyselyn mukaan myös kokemuksia henkisestä tai fyysisestä väkivallasta.

– Emme tiedä, onko niin, että vanhemmat eivät ole kiinnostuneita. Ehkä perheessä ei silloin ole kohtaamisen ja keskustelun kulttuuria.

Edelleen moni nuori ilmoittaa kouluterveyskyselyssäkin, että haluaisi viettää enemmän aikaa vanhempiensa kanssa.

– Vanhemman on hyvä ottaa lapsi ja nuori mukaan miettimään, miten aikaa käytetään ja millaisiin asioihin. Mistä löytyy jokaiselle se oma, itsellinen aika, ja mistä löytyy yhteistä aikaa koko perheelle, toteaa Halme.