Sunny Car Center -oikeudenkäynti alkaa tänään – kiistassa kuuden miljoonan euron korvausvaateet

Jättimäisen autokaupan piti tuoda Hämeenlinnaan rahaa, työtä ja toimeentuloa. Konkurssiin mennyt yritys on poikinut lähinnä oikeudenkäyntejä, joista merkittävin alkaa tänään torstaina.

Sunny Car Center
Sunny Car Centerin mainostolppa puretaan
Timo Leponiemi / Yle

Liikemies Markku Ritaluoma esitteli suurautokauppahankkeensa Hämeenlinnassa juhannuksen alla vuonna 2010. Visiot kertoivat jopa Euroopan suurimmasta autokaupan alan keskittymästä. Kirstulaan nousi vuoden 2013 kesällä mainostorni, mutta ei mitään muuta. Tornikin on purettu ja Sunny Car Centeristä on jäljellä enää miljoonavelat.

Miljoonavelat puolestaan aiheuttivat sen, että syksyllä 2015 konkurssiin menneen yhtiön pesää selvittämään asetettiin julkisselvittäjä. Julkisselvittäjä Jorma Tuomaala on sen jälkeen jättänyt autokauppayhtiön puitteissa kaikkiaan viisi haastehakemusta.

Ylivoimaisesti suurin näistä koskee kahta henkilöä, Sunny Car Centerin yrittäjäomistajaa Markku Ritaluomaa ja yhtiön hallituksessa pitkään ollutta Iisakki Kiemunkia. Hallituksessa ollessaan Kiemunki oli Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston ja välillä kaupunginhallituksen puheenjohtaja.

Miljoonia ulkomaille?

Haastehakemuksessa lähtökohta on se, että Markku Ritaluoma on vienyt konkurssikypsän yrityksen varoja velkojien ulottumattomiin. Iisakki Kiemunki on puolestaan toiminut huolimattomasti ja passiivisesti ollessaan yhtiön hallituksessa ja näin mahdollistanut rahojen viennin.

Ritaluomalta Tuomaala vaatii pesään noin 6,2 miljoonaa euroa korkoineen. Kiemungilta vaadittu korvaussumma on osin auki, mutta on viiden ja kuuden miljoonan välillä.

Iisakki Kiemunki
Julkisselvittäjä vaatii Iisakki Kiemungilta useita miljoonia euroja Sunny Car Centerin konkurssipesään.Tiina Kokko / Yle

Molemmat vastaajat kiistävät kaikki vaateet täysin.

Kanta-Hämeen käräjäoikeus saa kanteen pohdittavakseen tänään torstaina. Asian monimutkaisuutta kuvaa se, että oikeudenkäyntiin on varattu useita päiviä. Sen erikoisuutta se, että toista vastaajaa, Markku Ritaluomaa kuullaan Skype-yhteyden välityksellä Atlantin tuolta puolen.

Erikoisia liiketoimia

Jorma Tuomaala on haastehakemuksessaan ihmetellyt tahoja, joille Sunny Car Centerin rahoja on viety. Yhtiön pääomistajan Markku Ritaluoman vastine jättää ilmaan paljon kysymyksiä.

Markku Ritaluoma kertoo vastineessaan, että hakiessaan rahoitusta autokauppayhtiöönsä Ritaluoma kumppaneineen on tavannut huikean määrän ihmisiä eri puolilla Eurooppaa.

Luettelosta löytyy sellaisia nimiä kuin Abdal Rahaman Malik, Philippe Darian, Alexander Zulemaro, Maan Waheed Abdul Al-Sanea, Lola Nsimba, ja Mark Wilson, joka omien sanojensa mukaan edusti Sambian entisen presidentin leskeä Regina Chilubaa.

Ritaluoma maksoi näille henkilöille erilaisia rahasummia olettaen, että heidän kauttaan autokauppakeskus saisi tarvittavat kymmenet miljoonat eurot. Kuten tunnettua, rahaa ei sijoittajilta koskaan Sunny Car Centerille herunut.

Ritaluoma vakuuttaa toimineensa koko ajan yhtiönsä Sunny Car Centerin eduksi. Vastineessaan Ritaluoma kertoo, että vasta myöhemmin selvisi, että hän ja yhtiö olivat joutuneet kansainvälisen, erittäin taidokkaasti toteutetun huijauksen uhriksi.

Väärää rahaa ja väärennös

Sveitsiläisessä hotellissa Ritaluoma luovutti miljoona euroa Philippe Darianille ja sai laukullisen rahaa vastineeksi. Siinä piti olla 7–8 miljoonan euron sijoitus autokauppaan, mutta pian kävi ilmi, että rahat olivat väärennettyjä.

Ritaluoma kertoo menneensä heti poliisiasemalle tekemään rikosilmoituksen. Sveitsissä on vastineen mukaan vireillä poliisitutkinta asiasta.

Markku Ritaluoma
Markku Ritaluoma vakuuttaa toimineensa koko ajan yhtiönsä Sunny Car Centerin eduksi.Ville Välimäki / Yle

Usko ei Ritaluomalta tähän tapaukseen loppunut. Puolisen vuotta myöhemmin Sunny Car Centerin tileiltä maksettiin Alexander Zulemarolle lähes 87 000 euroa 20 miljoonan euron investoinnin takuumaksuna. Zulemaro toimitti Barclays Bankin asiakirjan siitä, että kyseiset 20 miljoonaa ovat pankin hallussa sijoitusta varten.

Valitettavasti asiakirja oli väärennös.

Erikoisia kumppanuusyhtiöitä

Julkisselvittäjä Jorma Tuomaala tuo omassa lausumassaan esille yksityisten henkilöiden lisäksi joukon Ritaluoman kumppanuusyhtiöitä, joille Sunny Car Centerin rahaa on virrannut. Hän on kaivanut esille yrityksistä erikoisia asioita:

Joy-T Ventures -yritystä tai Rosey Cooperative Service -yritystä ei löydy kumpaakaan kansainvälisestä yritysrekisteristä.

Sheraton Textiles -yhtiö toimii tekstiilialalla ja sittemmin purettu Enjreni Trading on harjoittanut mausteiden, kuten pippurin ja kardemumman välittämistä, Lamak Ltd puolestaan merenelävien myyntiä.

Tuomaala katsoo, että näillä, kuten muutamalla muullakaan Sunny Car Centerin kumppanuusyrityksellä, ei ole tekemistä rahoitusalalla. Kuitenkin yhtiöille on siirretty rahaa – siinä toivossa, että yhtiö olisi saanut sijoittajan suunnittelemaansa Euroopan suurimpaan autokauppaan.

Myös Kiemunki kiistää vaateet

Julkisselvittäjä Jorma Tuomaala vaatii Iisakki Kiemungilta pienempää rahasummaa kuin Ritaluomalta, mutta kuitenkin miljoonia. Summan suuruus riippuu Tuomaalan mukaan siitä, kuinka pitkään Kiemunki oli autokauppayhtiön hallituksessa. Haastehakemuksessa eroamispäivämäärä perustuu kaupparekisterimerkintään, jonka mukaan Kiemunki erosi heinäkuun lopulla 2014.

Kiemunki katsoo eronneensa jo helmikuussa 2014. Tuomaala odottaa pöytäkirjamerkintää eroamisesta. Joka tapauksessa Tuomaala vaatii Kiemungilta pesälle vähintään reilua viittä miljoonaa euroa.

Kiemunki kiistää vaateet ehdottomasti. Jorma Tuomaalan lausumaan Kiemunki antoi Ylelle sähköpostivastineen:

"Iisakki Kiemunki kiistää Tuomaalan lausumassaan esittämät väitteet. Kiemunki korostaa, että ei ole toiminut huolimattomasti tai passiivisesti ollessaan Sunny Car Centerin hallituksessa, vaan nojannut toiminnassaan muun muassa yhtiön käyttämien tilintarkastajan, lakimiehen ja rahoitusasiantuntijoiden osaamiseen ja asiantuntemukseen.

Kiemungin lausunto ja näyttö asiassa tulee tarkemmin esille joko vastineessa käräjäoikeudelle tai tulevassa oikeudenkäynnissä.”

Ritaluoma: Oikeudenkäynti ei ole oikeudenmukainen

Uusin käänne oikeudenkäyntiin saatiin vain pari päivää ennen sen alkamista. Liikemies Markku Ritaluoma toi asianajajansa välityksellä oikeuteen prosessiväitteen. Väitteen mukaan oikeudenkäynti ei ole oikeudenmukainen.

Ritaluoma perustelee väitettään muun muassa niin, että oikeusprosessin valmistelussa on loukattu tasa-arvoisuuden eli "equality of arms" -periaatetta.

Ritaluoman mukaan hänelle on myönnetty oikeusapu, mutta käräjäoikeus on kahteen otteeseen evännyt hänen avustajansa palkkiovaatimukset. Ritaluoma katsoo, että käräjäoikeuden päätökset kohdistuvat häneen siten, että hän ei pysty vastaajana täysin luottamaan avustajansa mahdollisuuksiin toimia hänen apunaan.

Ritaluoma vetoaa myös kontradiktorisuuden periaatteeseen (siirryt toiseen palveluun), joka ei myöskään prosessiväitteen mukaan ole toteutunut.

Kontradiktorisuuden periaate on lähestulkoon sama kuin equality of arms -periaate. Kysymys on tasa-arvosta ja mahdollisuudesta osallistua aktiivisesti oikeudenkäyntiin.

Käytännössä tämä ei oikeuskäynnin alkua siirrä ja tuskin edes sen lopputulosta. Kanta-Hämeen käräjäoikeuden on kuitenkin otettava kantaa Ritaluoman prosessiväitteeseen. Se voi tehdä sen etukäteen, heti varsinaisen oikeudenkäynnin alussa tai myöhemmin.

Viimeistään käräjäoikeuden on päätettävä prosessiväitteestäkin siinä yhteydessä, kun päätös pääasiassa eli korvausvaateista annetaan.

Yksi viidestä, mutta suurin

Nyt oikeuteen tuleva haastehakemus on yksi viidestä Sunny Car Centeriä koskevasta haastehakemuksesta. Se on myös rahasummaltaan selvästi suurin.

Toisessa haastehakemuksessa vastaajana oli alun perin yksin Markku Ritaluoma. Siinä julkisasiamies vaatii maksettavaksi takaisin pesään pesän mukaan Ritaluomalle liikaa maksettua palkkaa, yhtiön varoilla tehtyjä erilaisia ostoja ja maksuja yhteensä lähes 1,4 miljoonan edestä.

Tämän haastehakemuksen jatkoksi julkisselvittäjä Jorma Tuomaala jätti helmikuun alussa viimeisimmän eli viidennen kanteensa. Tässä haastehakemuksessa Tuomaala vaatii Iisakki Kiemungilta runsaan 108 000 euron korvauksia korkoineen.

Kanteen mukaan Iisakki Kiemunki on hallituksen jäsenenä ollut hyväksymässä autokauppayhtiön toimitusjohtajan yllä mainitun haastehakemuksen mukaista Ritaluoman kohtuutonta palkankorotusta. Sopimuksessa Markku Ritaluoman nettokuukausipalkka nostettiin 9 000 eurosta 20 000 euroon.

Kolmannessa haastehakemuksessa vastaajina ovat Hämeenlinnan kaupungin omistama Linnan kiinteistökehitysyhtiö ja koko Sunny Car Centerin hallitus eli Markku Ritaluoma, Iisakki Kiemunki ja hallituksessa vain reilut yhdeksän kuukautta ollut kolmas henkilö. Kyse on kokonaisuudessaan noin 320 000 euron takaisinsaantikanteesta.

Kaikki yllä olevien kanteiden vastaajat ovat kiistäneet vaateet käytännössä kokonaisuudessaan.

Neljännessä haastehakemuksessa vastaajana on Markku Ritaluoman äiti. Tästä tapauksesta Kanta-Hämeen käräjäoikeus on antanut yksipuolisen tuomionsa kantajan vaatimusten mukaan, koska vastaaja ei vastannut määräajassa. Asiassa on kyse vastaajan omistaman jääkiekkoaition vuokrista. Sunny Car Center on vuokrannut aitiota ja maksanut niistä kantajan mukaan ylisuurta vuoraa. Kyse on noin 172 000 eurosta.

Vastaaja on kesäkuun alussa jättänyt takaisinsaantia koskevan haastehakemuksen. Takaisinsaanti tarkoittaa sitä, että asia saadaan uudelleen yksipuolisen tuomion antaneen oikeuslaitoksen käsiteltäväksi, eli oikeutta käydään vielä kerran.