Ulkomaan kansalaiset ostivat Suomesta yli 5000 asuntoa 2017 – eksoottisia maita ostajalistan kärkipäässä

Kaikista asuntokaupoista ulkomaalaisten osuus on vielä pientä.

kiinteistökauppa
Päivi ja Alex Borsody
Yhdysvalloista Suomeen muuttaneet Alex ja Päivi Borsody kunnostavat autotallissaan vanhaa nojatuolia.Markku Pitkänen / Yle

Ulkomaalaisten asuntokaupat ovat nousussa Suomessa. Kaikkiaan ulkomaalaiset yksityishenkilöt ostivat viime vuonna lähes 5200 kiinteistöä tai asunto-osaketta Suomesta.

Kaikista asuntokaupoista ulkomaalaisten osuus on vielä pientä, neljän prosentin luokkaa, mutta välittäjät ovat huomanneet ulkomaalaisten aktivoitumisen asuntomarkkinoilla.

– Joka ikinen välittäjä näkee joka sunnuntai vähintään yhden ulkomaalaisen ostajan. Kyllä heitä paljon täällä liikkuu, varsinkin Espoon alueella, kertoo toimitusjohtaja Hannu Salo Espoonlahden ja Kirkkonummen Kiinteistömaailmasta.

Asuntokaupat graafi, tilastoa Ulkomaalaisten asuntokaupat.
Yle Uutisgrafiikka

– Ulkomaalaiset ovat ihan samanlaisia ostajia kuin suomalaiset. Tavoissa on vähän eroja, mutta lopputulos on ihan samanlainen, Salo kuvaa.

Erot kauppatavoissa tulevat esiin varsinkin hintaneuvoteluissa kaukomaiden kansalaisten kanssa.

– Intialainen ostaja lähtee yleensä tarjoamaan huomattavan paljon alempaa hintaa kuin suomalainen. Samoin kiinalainen ostaja toimii näin. Länsimaiset ostajat ovat lähempänä meidän kulttuuriamme ja ajatteluamme ja osaavat lähteä tarjoamaan lähempää hintaa, jota odotamme, Salo kertoo.

Hannu Salo
Hannu Salon mukaan etenkin intialaiset ja kiinalaiset tinkivät asuntokaupoilla enemmän kuin mihin suomalaiset ovat tottuneet.Markku Pitkänen / Yle

Vietnamista ostoksille

Eniten asuntoja ostivat viime vuonna virolaiset, venäläiset ja kiinalaiset. Myös intialaiset ostajat ovat olleet ahkerasti liikkeellä ja löytyypä ostajalistan kärkikymmeniköstä niinkin eksoottinen maa kuin Vietnam.

Asuntokaupat graafi, tilastoa Ulkomaalaisten asuntokaupat.
Yle Uutisgrafiikka

Yhdysvaltalaisiakin on ostajien joukossa, tosin vähemmän. Unkarilais-amerikkalainen Alex Borsody ja hänen suomalainen vaimonsa ostivat omakotitalon Tuusulasta viime syksynä.

– Puhuimme muutosta Suomeen pari vuotta. Sitten päätimme, että joko lopetamme puheet muutosta kokonaan tai muutamme. Niinpä tulimme Suomeen, Borsody kertoo.

Samalla tuli nähtyä erot suomalaisessa ja amerikkalaisessa asuntokaupan toteutuksessa.. Jenkeissä asuntokauppa nielee aikaa vähintään pari kuukautta, Suomessa sama hoitui viikossa.

– Asunnonosto sujui helposti ja nopeasti. Aikaa ei hukattu. Amerikkalaiset voisivat ottaa siitä opikseen suomalaisilta, Borsody näkee.

*Kiinnostavatko asuntoasiat? Tutustu näihinkin sisältöihimme: *

Hypo: Kaupunkien kesken on alkanut pudotuspeli asukkaista – suurimmista kaupungeista vain seitsemän selviää voittajina

Rantamökin saa nyt entistä halvemmalla – katso oman maakuntasi hintamuutos