Metro oli keskiviikkona täysin sekaisin – "Junien määränpää saattaa muuttua"

Osa metrovuoroista oli keskiviikkona eri vikojen takia yli tunnin myöhässä. Torstaiaamuun mennessä tilanteen pitäisi helpottua.

metro
Helsingin metron infotaulu Rautatieaseman metroasemalla 21.2.2018.
Helsingin metron infotaulu Rautatieaseman metroasemalla kertoi matkustajille aikatauluvaikeuksista epämääräisesti.Kristiina Tolvanen / Yle

Metrolla oli tänään taas uusi hankala päivä. Vielä illansuussa työmatkaliikenteessä metrolaitureilla tiedotettiin näyttötauluilla, että "junien määränpää saattaa muuttua matkan varrella." Osaa matkustajista viesti nauratti.

HKL:n liikenteenohjaaja Reijo Artevuo HKL:n valvomosta ei ollut kuullut kyseisestä tiedotuksesta.

– En tiedä mikä on ollut, kun en ole tehnyt asialle mitään.

Myöskään HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski ei tiennyt tarkemmin asiasta. Lehmuskoski epäili, että kyseinen tiedotus on liittynyt metrovuorojen säätämiseen.

– On normaali käytäntö, että metrovuoroja muutetaan, kun aikataulu on ollut sekaisin.

Useita vikoja

Metro todella oli keskiviikkona sekaisin. Ongelmat alkoivat aamulla, kun tuli ratavaurio. Toimitusjohtaja Lehmuskosken tietojen mukaan kyse oli pakkasen aiheuttamasta vauriosta.

Illemmalla vuorossa oli palorullaoven vaurioituminen Ruoholahdessa.

Käytännössä tämä tarkoitti, että metron valvomoon ei tullut tietoa, olivatko palorullaovet auki vai kiinni metrotunnelissa Ruoholahden kohdilla. Tämän takia koko metroliikene jouduttiin pysäyttämään kokonaan puoleksi tunniksi. Eniten vika vaikeutti Kampin ja Lauttasaaren välistä metroliikennettä: se jouduttiin pysäyttämään useaksi tunniksi.

Metroliikenteen seisauttaminen keskellä päivää vaikutti siihen, että metroliikenne olikin koko loppupäivän sekaisin.

– Vuorot on aivan sekaisin. Junilla on epämääräisiä välejä, liikenteenohjaaja Artevuo kertoi illansuussa.

Artevuo oli kuitenkin luottavainen siihen, että aikatauluja saataisiin kehitettyä, kun osa metroista menee illansuussa varikolle.

– Toivon mukaan helpottaa, kun nämä on niin sekaisin.

Aamulla metrojen pitäisi olla aikataulussa.

– Ellei sitten mene joku raide taas poikki, Artevuo naurahtaa.