Kari Enqvistin kolumni: Miksi ihmiset puhuvat piiloviesteillä?

Rehellisyys, täsmällisyys ja läpinäkyvyys ovat yleisiä hyveitä kaikessa keskustelussa. Kari Enqvist pohtii mistä sitten johtuu, että ihmiset sanovat yhtä ja tarkoittavat toista.

julkinen keskustelu
Kari Enqvist
Kari Enqvist.Henrietta Hassinen / Yle

Julkista keskustelua vaivaa jatkuva väärin ymmärtäminen. Tämä ei ole seurausta tyhmyydestä tai pahuudesta vaan siitä, että ihmisten välisessä kommunikaatiossa mukana juoksee myös se, mikä jää rivien väliin. Sitä kutsutaan alatekstiksi tai piiloviestiksi. Tämä pinnanalainen puhe on suttuista ja tulkinnanvaraista mutta jäävuoren tavoin muodostaa sen, mikä puheessa on tärkeintä.

Rautalangasta väännettynä: ihmiset sanovat yhtä kun tarkoittavat toista.

Vain luonnontieteen lauseet ovat vapaita alatekstistä. Kun sanon, että planeetta Mars kiertää Aurinkoa likimäärin ellipsinmuotoista rataa, minulla ei ole piiloviestiä. Totean ainoastaan tosiseikan. Siksi riitaa ei synny.

Kukaan ei ala syytellä minua vieraita planeettoja paapovaksi suvakiksi tai vaatia, että jos kerran puhun Marsista, minun pitäisi puhua myös Venuksesta.

Toista äärilaitaa edustavat uskonnolliset lauseet. Ne ovat aina tulkinnanvaraisia ja kantavat selässään piiloviestien raskasta reppua.

Kukaan tuskin kuvittelee, että taivaassa istuttaisiin latkimassa teetä kuolleiden sukulaisten kanssa

Kun jumalanpalveluksessa tunnustetaan ääneen usko ruumiin ylösnousemiseen ja iankaikkiseen elämään, valtaosa kirkkokansasta ei edes pohdi, mitä sillä tarkoitetaan.

Kukaan tuskin kuvittelee, että taivaassa istuttaisiin latkimassa teetä kuolleiden sukulaisten kanssa piinallisen pitkät vuosituhannet toistensa jälkeen. Ajatelmat ovat epämääräisempiä: puhutaan taivasruumiista tai ajattomuudesta pohtimatta lainkaan, mitä ne merkitsevät.

Ajattomuus tarkoittaa sitä, että mikään ei muutu, sillä muutos on ajan mitta. Ajattomuudessa ei ole ajatuksia, ei tekoja, ei sanoja – ei mitään, minkä laskemme elämäksi. Tällainen taivas on käsitteellinen mahdottomuus.

Mutta silti uskontunnustusta toistetaan – ei sen itsensä, vaan sen alatekstin vuoksi. Sillä vahvistetaan lausujan elämänasenne kristilliseksi kaikkine sen hyveineen ja paheineen. Sillä viestitään tuhansista erillisistä asioista, joiden luettelo on henkilön olemassaolon mitta.

Se ei oikeasti puhu taivaasta vaan toteaa: ”Tällainen minä olen”.

Aivan vastaavasti sotahuuto ”Markka takaisin!” ei ole rajattu talouspoliittinen mielipide. Siinä on kyse liturgisesta tunneilmaisusta, jonka alateksti on pitkä kuin sopivan piipun valinta Volter Kilven romaanissa Alastalon salissa. Sotahuuto kertoo pelosta, kiukusta ja neuvottomuudesta alati uusiutuvan nykyajan akanvirrassa.

Kaikki oli paremmin markka-aikana. Se oli kuin taivas, lähes ajaton. Oli Kekkonen ja Brežnev ja televisiossa vain kaksi kanavaa. Maailman kulku oli ennustettavissa ja sen kymen juoksu pysyvä kuin Berliinin muuri. Jos jossakin joskus näkyi musta mies, pikkupojat kipittivät ihmettelemään sitä kaupungin toiselta puolelta.

Kaikki Kekkosen kuoleman jälkeen tapahtunut paha on euron ansiota. Tuli sotia ja pakolaisia. Kahvikupinkin hinta nousi.

Markka-aikana olimme itsenäisiä ja määräsimme itse omista asioistamme – paitsi silloin, kun meitä käskyttivät Neuvostoliitto tai bisneksensä jälleen kerran ryssineet paperipatruunat.

Tässä alatekstissä kaikki Kekkosen kuoleman jälkeen tapahtunut paha on euron ansiota. Tuli sotia ja pakolaisia. Kahvikupinkin hinta nousi.

** Itse muistan vuonna 1973** paiskineeni kaksivuorotyötä Enso-Gutzeitilla. Siitä maksettiin nykyrahassa 180 euroa kuukaudessa. Tänään teollisuustyöläisen ostovoimakorjattu palkka on nelinkertainen, mutta sitä ei tässä markan pyhimyskertomuksessa tietenkään lueta euron ansioksi.

Alateksti onkin aina valikoiva. Kun se samalla on hämärä kuin Helsingin marraskuu, siihen on vaikea tarttua asia-argumentein, joilla ei itsellään olisi piiloviestiä.

Eli kansankielellä: näin syntyy meheviä mutta yhdentekeviä riitoja, joissa ihmiset puhuvat kovalla äänellä toistensa ohi.

Kannattaako uskonnosta tai talouspolitiikasta sitten ylipäätään keskustella? Uskonnosta ei, mutta markan toisesta tulemisesta kyllä. Jälkimmäinen toki muistuttaa kristillistä taivasta siinä, että kumpaakaan emme luultavimmin tule näkemään.

Euroihin ja markkoihin liittyy tietenkin aitoja argumentteja. Mutta niiden rinnalle tulisi nostaa näkyväksi alateksti, joka asettaa väitteet taustaansa. Talousviisauksilla hämäämisen sijasta rehdimpää olisi todeta, että haluan markan takaisin, koska nykymeno ottaa minua päähän.

Sama tietysti pätee euron puolustuspuheisiin. Rehellisyys, täsmällisyys ja läpinäkyvyys ovat yleisiä hyveitä kaikessa keskustelussa. Kuten esimerkki planeetta Marsin radasta osoittaa, riitaa on vaikea saada aikaan, jos käsitteet ovat selkeästi määriteltyjä ja ajatus kirkas.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.