Turkulainen kauppias pohtii käteismaksusta luopumista – Kaupan liitto: Tällaiset ovat yksittäistapauksia

Asiakkaita huolettaa, miten käy sellaisten ihmisten, joilla ei ole maksukortteja.

maksuvälineet
Myyjä ottaa rahaa kassasta.
Yle

Turkulainen K-kauppias Hannu Aaltonen julkaisi tiistaina Facebook-päivityksen (siirryt toiseen palveluun), jossa hän pohtii, ettei ottaisi tulevassa kaupassaan vastaan lainkaan käteistä rahaa. Kupittaan K-Citymarketin kauppias on avaamassa uutta, pienempää liikettä Turun Aurajoen rantaan.

Aaltonen pyytää ihmisiltä mielipiteitä ja perustelee ajatusta sillä, että käteismaksujen määrä on vähentynyt kovaa vauhtia.

– Citymarketissamme jo yli 80 prosenttia myynnistä maksetaan korteilla. Vuosi sitten määrä oli 70 prosenttia, joten muutos on ollut todella iso, Aaltonen kertoo.

Käteisten käytön väheneminen näkyy myös muualla. Suomen Pankin mukaan (siirryt toiseen palveluun) käteistä käytettiin maksamiseen vuonna 2016 enää vain noin 15 miljardia euroa, kun vielä kymmenen vuotta aikaisemmin summa oli runsaat 25 miljardia euroa. Kortilla maksu on sen sijaan noussut kymmenessä vuodessa runsaasta 25 miljardista noin 45 miljardiin euroon.

Kauppias Hannu Aaltonen miettii käteisestä luopumista ennen kaikkea turvallisuussyistä. Kaupat ovat nykyisin auki pitkään, ja on aikoja, jolloin töissä on vain yksi tai kaksi työntekijää.

– Kaupassa oleva käteinen ei ole turvallisuutta luova tekijä. Jos käteistä rahaa ei olisi ollenkaan, turvallisuuspuoli olisi ehkä hiukan parempi, Aaltonen sanoo.

Miten käy lasten ja ikäihmisten?

Hannu Aaltosen avaus on herättänyt kommentteja sekä puolesta että vastaan. Ylen Turun keskustassa haastattelemat ihmiset suhtautuvat ajatukseen varovaisen myönteisesti, mutta eivät kannata käteisestä luopumista kaikissa kaupoissa.

– Maksan aina kortilla. Toisaalta joskus kaupassa netti tökkii eivätkä korttimaksupäätteet toimi. Silloin on pakko olla käteistä mukana, kommentoi mynämäkeläinen Joni Maijala.

Kommenteissa nostetaan esille myös se, että kaikilla ei ole maksukorttia.

– Ehdottomasti käytän korttia mieluiten. On kuitenkin ihmisiä, jotka tarvitsevat sitä vaihtoehtoa, että voi maksaa käteisellä. Esimerkiksi lapsi, joka saa viisi euroa taskurahaa, sanoo paraislainen Kyösti Yrjänäinen.

Olen väläyttänyt jopa vanhaa kunnon tiliasiakkuutta.

Hannu Aaltonen

Monet kiinnittävät huomiota myös ikäihmisiin, joita perinteisesti pidetään käteisen käyttäjinä.

Kauppias Hannu Aaltonen tyrmää tämän väitteen. Hänen kokemuksiensa mukaan ikäihmiset eivät karta korttimaksua. Lasten kaupassa asioimista Aaltonen pitää kuitenkin asiana, jota täytyy pohtia.

– Pitää olla luova ja keksiä uusia tapoja. Olen väläyttänyt jopa vanhaa kunnon tiliasiakkuutta, joka voisi olla perheille aika hyvä. Kehitys on mennyt siinäkin parempaan suuntaan, joten enää ei toimittaisi vihkojen kanssa, Aaltonen sanoo.

Maksupäätelaite
Kortilla maksaminen on yhä suositumpaa.AOP

Käteistä arvostetaan, mutta maksutavat muuttuvat

Yritys saa itse päättää, mitä maksutapoja se ottaa vastaan. On siis täysin hyväksyttävää olla ottamatta vastaan käteistä.

Kuluttajaviraston mukaan maksuvaihtoehdot eivät kuitenkaan saa muodostua maksajina olevien kuluttajien kannalta kohtuuttomiksi. Jos kaupassa ei maksamiseen kelpaa esimerkiksi käteinen raha, siitä on kerrottava erikseen jo markkinoinnissa.

Kaupan liiton edunvalvontajohtaja Tuula Loikkanen sanoo, että hänen tietojensa mukaan Suomessa ei vielä ole juurikaan kauppoja, joissa ei otettaisi vastaan käteistä rahaa.

Vielä on silti paljon ihmisiä, jotka haluavat käyttää käteistä.

Tuula Loikkanen

– Ne ovat yksittäistapauksia ja yleensä erikoiskauppoja, jotka saattavat olla erikoistuneita hyvinkin pieneen tuotteeseen, Loikkanen sanoo.

Loikkanen uskoo, että menee vielä useita vuosia ennen kuin käteinen alkaa hävitä kaupoista laajemmalti. Hän kuitenkin myöntää, että maksuvälineissä tapahtuva muutosvauhti on tällä hetkellä erittäin suurta.

– Vielä on silti paljon ihmisiä, jotka haluavat käyttää käteistä. Suomessa ja maailmalla arvostetaan hyvin paljon sitä, että käteistä otetaan vastaan, Loikkanen sanoo.

Kauppias Hannu Aaltosen suunnitelmista uutisoi ensimmäisenä kaupunkilehti Turkulainen (siirryt toiseen palveluun).