Suomen Kuvalehti: Entiset opiskelijat syyttävät Tampereen yliopiston silloista professoria ja opettajaa seksuaalisesta häirinnästä

Syytösten kohteena on sama opettaja, jonka vuosia jatkuneesta epäasiallisesta käytöksestä Helsingin Kallion ilmaisutaidon lukion opiskelijat kertoivat aiemmin.

seksuaalinen häirintä
Tampereen yliopisto
Jani Aarnio / Yle

Tampereen yliopiston entiset teatterin ja draaman tutkimuksen opiskelijat syyttävät opettajaansa seksuaalisesta häirinnästä. Suomen Kuvalehden (siirryt toiseen palveluun) mukaan ryhmä opiskelijoita on koonnut muistion vuosituhannen vaihteessa tapahtuneesta häirinnästä.

Opiskelijat pitivät sopimattomina esimerkiksi opettajan pitämiä harjoituksia, joissa opiskelijoiden piti näytellä raiskausta. Kaksi opiskelijoista kertoo tapahtumista lehdelle omalla nimellään.

Opiskelijoiden mukaan teatterin ja draaman tutkimuksen silloinen professori Panu Rajala ei puuttunut opettajan käytökseen pyynnöistä huolimatta, vaan syyllistyi itsekin häirintään. Myös opetusteatteriproduktioon osallistunut ammattinäyttelijä kouri opiskelijan rintoja.

Rajala sanoo lehden haastattelussa, että teatterialan opetuksessa ei voi saavuttaa täydellistä nuhteettomutta ja että hän on saattanut vähätellä opiskelijoiden esiin tuomia ongelmia.

– Ei teatterialan opiskelu ole pyhäkoulua, jossa kaikki menee mallisääntöjen mukaan. On aivan mahdotonta kontrolloida, että kaikki sujuu joidenkin nyt jälkeenpäin asetettujen sääntöjen mukaisesti, Rajala sanoo Ylen haastattelussa.

– Tiesin kyllä, että muutamat opiskelijat esittivät kritiikkiä joistain opetuksen piirteistä. Esiin tuodut käytännön esimerkit olivat niin vähäisen tuntuisia, että minulla ei ollut mitään mahdollisuutta puuttua niihin, Rajala sanoo.

Syytösten kohteena oleva opettaja on sama, jonka vuosia jatkuneesta seksuaalisesta häirinnästä Helsingin Kallion ilmaisutaidon opiskelijat kertoivat STT:lle viime marraskuussa. Tamperelaiset opiskelijat arvioivat, että Kallion lukion myöhemmät tapahtumat olisi voitu ehkä estää, jos professori Rajala olisi puuttunut opettajan toimintaan jo 2000-luvun alussa Tampereella.

Mies lopetti opettamisen Tampereella kevätlukukauden 2001 jälkeen. Kallion lukiossa hän jatkoi vuoden 2017 loppupuolelle asti.

Rajala lähti virkavapaalle 2002 ja luopui myöhemmin professuurista. Teatterin ja draaman tutkimuksen pääainekoulutus on lakkautettu.

Lue myös: Panu Rajala häirintäsyytöksistä: "Ei teatterialan opiskelu ole pyhäkoulua, jossa kaikki menee mallisääntöjen mukaan"

Juttua täydennetty 23.2.2018 klo 8.22 Panu Rajalan kommenteilla.