Tervemenoa Baltiaan! Video: Siperian kylmin hönkäys ohittaakin Suomen – kylmää silti luvassa

Edessä on poutainen pakkasviikonloppu. Alkuviikosta pakkanen kiristyy entisestään.

pakkanen
Ennusteanimaatio 23.2.2018
Ennusteanimaatio 23.2.2018
Grafiikka lämpötiloista.
Yle Sää

Kylmää ilmaa on edelleen leviämässä Suomeen idästä ensi viikon alkupuolella, mutta kaikista arktisin ja kylmin ilmamassa menee maan eteläpuolitse Baltian yli kohti Länsi- ja Keski-Eurooppaa sekä Etelä-Ruotsia, kertoo Ylen meteorologi Matti Huutonen.

– Se kaikista kylmin ei meille osu, mutta kyllä hyvin kylmää ilmaa joka tapauksessa on tiistain ja keskiviikon tienoilla Etelä- ja Keski-Suomen yllä. Ei se ennuste lämpöiseksi ole muuttunut, Huutonen sanoo.

Tulossa on poutainen pakkasviikonloppu. Napakat pakkaslukemat vaihtelevat pilvisyyden mukaan. Suurempia sateita ei ole näillä näkymin odotettavissa.

– Laajalti on selkeää. Kelpo hiihtolomasää jatkuu viikonloppunakin.

Grafiikka lämpötiloista.
Yle Sää

Pakkanen paukkuu koko maassa

Huutosen mukaan viikonloppuna pakkaslukemat vaihtelevat päivisin yleisesti 10 pakkasasteen molemmin puolin.

Yölämpötilat vaihtelevat 15-25 pakkasasteen välillä. Pohjoisessa voi olla hetkittäin kylmempääkin. Aamutuimaan voi olla etelässäkin parikymmentä astetta pakkasta.

Ensi viikolla tiistaina ja keskiviikkona etelässäkin lämpötila voi aamulla olla -20 ja -30 asteen välillä. Tuuli lisää pakkasen purevuutta.

Huutonen kertoo, että vuodenajan keskilämpötiloihin nähden seuraavan viiden vuorokauden aikana Etelä-Suomessa on noin kymmenen astetta tavanomaista kylmempää. Pohjoisessa on samaan aikaan noin viisi astetta tavallista kylmempää.

– Ei tämä nyt ihan joka vuotista ole. Viimeksi 2013 taisi olla vastaavantyyppinen tilanne, Huutonen muistelee.