1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tuberkuloosi

Eväät, joilla tuleva kirjailija selviytyi tuberkuloosista: kirjoituskone, kainalotyyny ja rakkaus

Nuori opiskelija ja tuleva kirjailija sairastuu yllättäen tuberkuloosiin 1970-luvun alussa. Onneksi toipumismatkalla on mukana kolme voimaa antavaa evästä.

Riitta Jalonen kuvaa tuntemuksiaan sairastumisesta romaanissaan Taudin syy. Kuva: Tiina Kokko / Yle

Kirjailija Riitta Jalonen muistelee hetkeä, jolloin seisoi keuhkotautidiagnoosin saaneena parantolan ovella.

– Minulla oli mukana kirjoituskone, jonka olin saanut ylioppilaslahjaksi, ja kainalotyyny. Ne olivat evääni matkalle.

Mukana oli kolmaskin eväs. Se oli rakkaus, mutta siitä lisää myöhemmin.

Vasta 19-vuotias, Tampereen yliopiston ensimmäisen vuoden kirjallisuuden opiskelija oli saanut tietää sairastavansa tuberkuloosia. Elettiin 70-luvun alkua.

Opiskelijan diagnoosi oli viivästynyt vuodella. Lääkärit eivät olleet olettaneet, että nuorella naisella saattaisi olla tuberkuloosi.

Kun syy kaulalta löytyneisiin patteihin lopulta selvisi, tapahtui kaikki nopeasti.

Jalonen muistaa, että tieto sairaudesta tuli keskiviikkona. Jo perjantaina olisi pitänyt olla Jyväskylän lähellä sijaitsevassa Kinkomaan sairaalassa.

– Sain vielä puhuttua sen viikonlopun itselleni, koska minulla oli paljon ihan käytännönkin asioita hoidettavana.

Jalosen oli irtisanottava asunto ja käytävä yliopistolla kertomassa professorille, että opinnot keskeytyvät.

– Piti muutenkin edes hetki ajatella, että mitä nyt tapahtuu.

Ennen tubi tarkoitti parantolaa

Aikanaan sana tuberkuloosi toi mieleen viikatemiehen – ja aivan syystä. Viime vuosisadan alussa tauti tappoi arviolta noin 10 000 suomalaista vuodessa.

Tuberkuloosia hoidettiin keuhkoparantoloissa. Parantolat olivat merkittävä voimannäyte hyvinvointiyhteiskunnan alkutaipaleelta.

– Yhteiskunnan parempiosaiset kantoivat vastuuta ja lahjoituksia saatiin kaupunkien merkkihenkilöiltä. Rahan kerääminen oli suuri ponnistus, kertoo amanuenssi Eva Sirén Hämeenlinnan kaupunginmuseosta.

Potilaita hallimakuulla Takaharjun parantolassa. Museo Skogsterin Tubi-näyttelyssä tutustutaan parantolaelämään ja taudin hoitomuotoihin. Kuva: Hämeenlinnan kaupunginmuseo

Kaupunginmuseon Museo Skogster on ottanut näyttelynsä teemaksi tuberkuloosin. Tubi – unohdettu keuhkotauti -näyttely nostaa esiin taudin, joka on Suomessa jo osittain unohdettu, vaikka esimerkiksi keuhkojen röntgenseulonnat lopetettiin vasta vuonna 1989.

Riitta Jalonen kuvaa omaa tuberkuloosidiagnoosiaan järkytykseksi. Olo oli hämmentynyt ja tilanne pelottava. Tuntemuksensa hän on kuvannut vuonna 1996 ilmestyneessä romaanissa Taudin syy.

Kun Jalonen ajattelee sairauttaan nyt, antaa hän kokemukselleen myös arvon.

– Kun sen arvon antaa, kokemus kevenee. Se ei vie kokemusta pois, mutta arvo lisää siihen ymmärrettävyyttä ja henkilökohtaista jaksamista. Kokemus on kevyempi.

Lepo oli lääkettä

Parantoloiden aikakaudella tuberkuloosin uskottiin talttuvan yleiskunnon kohottamisella, raittiilla ilmalla ja levolla. Parantoloissa levättiin säännöllisin väliajoin pitkissä riveissä.

Aili Nenola on koonnut potilaiden kertomuksia kirjaan Parantolaelämää, tuberkuloosipotilaat muistelevat.

"Päiväruokailun jälkeen oli 2 tunnin pituinen hiljainen halli. Silloin piti nukkua. Lukeminen, puheleminen ja käsityönteko oli kiellettyä. Rikkomuksista sai maksaa sakkoa hallitukselle. Samoin myöhästymisestä. Hoitajatar kävi vielä lasioven takana katsomassa, oliko kaikki niin kuin piti. Kesällä tuli tavaton jalkahien haju alempana olevasta miesten hallista. Lisäksi talonmies ajeli traktorilla ruohokenttiä ja se papatus oli häiritsevää."

Yksityispotilaan huone Takaharjun parantolassa. Kuva: Hämeenlinnan kaupunginmuseo

Muuramessa sijaitseva Kinkomaa toimi keuhkotautiparantolana vuoteen 1971 asti. Sen jälkeen siitä tuli yleissairaala, jossa hoidettiin edelleen keuhkosairauksia.

Riitta Jalosta ei enää makuutettu raittiissa ilmassa tuntikausia niin kuin joskus oli tapana. 1970-luvulla oli käytössä aiempaa tehokkaampia lääkkeitä. Sellaisilla Jalosta hoidettiin kolme vuotta.

– Minua hoidettiin todella tarkasti ja hyvin. Myöhemmin Hämeenlinnassa eräs lääkäri sanoi, että sinulle on annettu hevoskuuri. Minulla oli sellainen lääkäri, joka halusi, että tuo nuori nainen paranee varmasti.

Tarttuvasta tuberkuloosista ei kuitenkaan ollut kyse.

– Olen opiskellut maisteriksi aika lailla näiden lääkkeiden kanssa, Jalonen naurahtaa.

Valokuva antoi voimaa

Keuhkotautiparantoloissa vietettiin pitkiä aikoja, usein vuosia. Parantolat olivat yhteisöjä, joissa oli oma kulttuuri ja jonne luotiin omat perinteet. Nuoret ihmiset kohtasivat ja pariskuntia syntyi. Saattoi syntyä lapsiakin. Siitä tosin seurasi parantolasta lähtö.

"Romantiikka kukki parantolassakin. Lumppariksi sanottiin paria, jolla oli tapana kävellä yhdessä ulkona. Kun tällaista paria kiusoiteltiin, selittivät nämä olleensa vain lumpeita keräämässä. Siitä seurasi, että he 'lumpustivat' ja olivat 'lumpparipari'."

Riitta Jalonen (sairastumisen aikaan vielä Aho) ei tavannut tulevaa miestään, kirjailija Olli Jalosta parantolassa. Hän oli rakastunut nuoreen Jaloseen ensimmäisenä opiskeluvuonnaan Tampereella. Rakkaus auttoi jaksamaan läpi parantola-ajan.

Yliopiston lehtikuvaustekniikan kurssista oli se hyöty, että eräs opiskelutovereista lähetti Riitalle parantolaan ison, päänkokoisen kuvan Ollin päästä.

– Minä liimasin sen sänkyni yläpuolelle. Se oli voimaa antava valokuva ihmisestä, josta välitti.

Kirjeet piti lukea vessassa

Parantolan käytävällä oli vain yksi puhelin, eikä sen luurissa voinut viettää koko päivää, joten kirjeet olivat tärkeitä. Ollin kirjeitä odottivat muutkin potilaat.

Riitta ei tahtonutkaan saada luettua kirjeitä omassa rauhassaan. Muut parveilivat ympärillä ja halusivat kirjeistä osansa.

– Jouduin menemään vessaan niitä lukemaan, että sain olla rauhassa.

Kirjeiden sisältöä janonneet kanssapotilaat saivat Ollin viesteistä vain murusia, valittuja paloja. Mutta nekin olivat tärkeitä, sillä kirjeet toivat elämää parantolaan ja loivat myös yhteishenkeä.

Jouduin menemään vessaan niitä lukemaan, että sain olla rauhassa.

Riitta Jalonen

– Sain Ollilta kirjeet 40-vuotislahjaksi. Silloin aloin kirjoittaa romaania Taudin syy. Siinä on pätkiä meidän kirjeenvaihdostamme.

Parantoloissa myös pelattiin paljon, tehtiin käsitöitä ja opeteltiin uusia taitoja, joista oli hyötyä parantola-ajan jälkeen, kertoo puolestaan amanuenssi Eeva Sirén. Se käy ilmi myös potilaiden kertomuksista.

"Parantolaopiston vaikutus oli hyvin myönteinen. Kursseja kohtaan oli valtavasti kiinnostusta. Ja mitä kaikkea saikaan oppia. Muistan kurssit ompelussa, nahanmuotoilussa, lampunvarjostin- ja hattukurssit, keramiikka-, etsaus- ja konekirjoituskurssit ynnä kirjanpitokurssit. Monista kursseista oli potilaille myös taloudellista hyötyä, esim. nahkatöitä tehtiin myös tilauksesta. Useimmat kurssit päättyivät näyttelyyn, jossa kurssilaisten työt esiteltiin. Kurssit olivat parasta ajateltavissa olevaa terapiaa."

Riitta Jaloselle vaihtelua parantola-arkeen toivat kirjeiden lisäksi kirjoittaminen ja lukeminen. Sairaalan kirjasto oli ahkerassa käytössä.

Tauti, johon maailmalla sairastuu miljoonia

Vaikka tuberkuloosi on Suomessa ehkä osin unohdettu, tauti ei ole hävinnyt. Myös Suomessa tautia diagnosoidaan. Täällä siihen sairastuu vuosittain noin 250 ihmistä.

Suuressa osassa maailmaa tubi on paljon yleisempi sairaus. Tuberkuloosiin sairastuu (siirryt toiseen palveluun) vuosittain noin yhdeksän miljoonaa ihmistä.

Tubi – unohdettu keuhkotauti -näyttely Museo Skogsterissa 20. tammikuuta 2019 asti. Potilaiden sitaatit ovat Aili Nenolan kirjasta "Parantolaelämää, tuberkuloosipotilaat muistelevat".