81-vuotias Berlusconi porskuttaa yhä – Nuorten mielestä hänen aikansa on ohi, mutta ymmärrystäkin riittää: "Pidän hänestä ihmisenä"

Berlusconin johtama oikeistolainen vaaliliitto on Italian ensi sunnuntain parlamenttivaalien ennakkosuosikki. Berlusconilla itsellään on veropetostuomion vuoksi kielto toimia poliittisessa virassa.

Silvio Berlusconi
Silvio Berlusconi
Riccardo Antimiani / EPA

ROOMA Italiassa on kasvanut kokonainen nuorten sukupolvi, joka ei tunne politiikkaa ilman Silvio Berlusconia.

Eikä muutosta näy: Berlusconin johtama oikeistokoalitio lähtee ensi sunnuntain parlamenttivaaleihin ennakkosuosikkina.

Monet kuvittelivat Berlusconin poliittisen uran olevan jo ohi, kun hän erosi nöyryyttävästi pääministerin paikalta vuonna 2011 ja sai kaksi vuotta myöhemmin tuomion veropetoksesta. Toisin kuitenkin kävi.

Nykytilanteen tekee epäselväksi se, että Berlusconilla on veropetostuomionsa johdosta kielto toimia poliittisessa virassa. Vaalien jälkeen saatetaan siis päätyä tilanteeseen, jossa Berlusconi johtaa maan hallitusta, mutta pääministerin tehtävää hoitaa joku muu.

Marco.
Roomalaiseen Marcoon Berlusconi ei vetoa.Petri Burtsov / Yle

Nuorten mielestä Berlusconin aika on jo ohi

Monen Roomassa tapaamamme nuoren mielestä Berlusconin olisi jo aika jättää politiikka, sillä hän ei ole oikea henkilö edustamaan uusia sukupolvia.

– Berlusconi väittää, että edustaa myös nuoria, mutta emme me usko häntä. Se ei vetoa meihin, Marco sanoo. Luca menee vielä pidemmälle.

– Kukaan ei ajattele meitä nuoria. Siksi olemme menettäneet uskomme politiikkaan.

Kun nuorilta kysyy, mitä mieltä he ovat Berlusconin skandaaleista ja naisseikkailuista, vastaukset ovat yllättäviä.

Valentina ja Danilo
Valentina ja Danilo. Valentinan mielestä Berlusconi on saanut aikaan enemmän kuin muut poliitikot.Petri Burtsov / Yle

– Minä pidän hänestä ihmisenä. Kuten muutkin, Berlusconi on tehnyt virheitä. Mutta hän on saanut aikaan enemmän kuin muut poliitikot, Valentina sanoo.

Hänen poikaystävänsä Danilo tosin uskoo, että Berlusconi voisi hieman nykyaikaistaa politiikkaansa.

– Mediassa liikkuu paljon tietoja hänen yksityiselämästään, mutta ne ovat mielestäni hänen yksityisasioitaan, toteaa puolestaan Nicola.

Nicola
Nicolan mielestä Berlusconin yksityisasiat ovat yksityisasioita.Petri Burtsov / Yle

Mihin Berlusconin suosio perustuu?

81-vuotias Berlusconi on toiminut Italian politiikan huipulla vuodesta 1994. Hän on hoitanut pääministerin tehtävää kolmen eri hallituksen johdossa, minkä lisäksi hän on ollut vasemmistohallituksien aikana yksi tärkeimmistä oppositiojohtajista.

– Berlusconi on hyvin kestävä poliitikko. Hän on vahva psyykkisesti, ja hänellä on tämän lisäksi valtavat resurssit, eli rahaa ja televisiokanavia, joiden avulla hän pysyy politiikassa mukana, sanoo roomalaisen LUISS-yliopiston professori Giovanni Orsina.

Orsinan mukaan Berlusconin suora ja vitsaileva puhetapa vetoaa moniin italialaisiin, jotka ovat kyllästyneet politiikan kapulakieleen.

Lisäksi moniin italialaisiin vetoaa Berlusconin menestys köyhistä oloista nousseena liikemiehenä ja yhden Italian menestyneimmistä jalkapallojoukkueista, AC Milanin, omistajana.

– Ulkomaalaiset eivät aina ymmärrä, että Berlusconi on pohjimmiltaan aika perinteinen veronkevennyksiä ja byrokratian keventämistä ajava liberaali oikeistopoliitikko, Orsina sanoo.

Vaaliliitto laitaoikeiston kanssa saa näyttämään valtiomiesmäiseltä

Berlusconin Forza Italia -puolue ei suinkaan ole maan suosituin puolue. Sen kannatus on selvästi alle 20 prosentin, ja edellä ovat sekä nykyinen pääministeripuolue, keskustavasemmistolainen PD että populistinen Viiden tähden liike.

Vasemmisto on kuitenkin sisäisesti liian pirstaleinen ja riitainen pystyäkseen kokoamaan toimivan hallituksen.

Maan suosituin puolue Viiden tähden liike ei puolestaan halua tehdä muiden puolueiden kanssa minkäänlaista yhteistyötä, koska sen mielestä koko Italian poliittinen järjestelmä on läpeensä korruptoitunut.

Tämä on tarjonnut taitavana neuvottelijana tunnetulle Berlusconille avaimet muodostaa sellainen koalitio, jonka yhteenlaskettu kannatus nousee sekä PD:n että Viiden tähden liikkeen ohi.

Vaaliliittoon kuuluvat Berlusconin Forza Italia -puolueen lisäksi muukalaisvastaiset, laitaoikeistoon lukeutuvat puolueet Pohjoisen liitto ja Fratelli d’Italia.

Silvio Berlusconi puhujanpöntössä, lavan taustalle on heijastettu hänen nimensä.
Silvio Berlusconi ei ole kertonut, kenestä tulisi pääministeri, jos hänen johtamansa vaaliliitto voittaa ensi sunnuntain vaalit. Forza Italian vaalimainonnassa esiintyy lähinnä Berlusconi itse.Flavio Lo Scalzo / EPA

Tässä porukassa Silvio Berlusconi näyttää varsin valtiomiesmäiseltä. Hän onkin rakentanut profiiliaan Eurooppa-myönteisenä ja kokeneena johtajana, joka olisi ikään kuin turvallinen valinta.

– Berlusconi on suosittu myös siksi, että Italian politiikka on niin surullisessa tilassa. Berlusconi on heikko johtaja, joka on kärsinyt useita tappioita. Mutta muut vaihtoehdot eivät ole houkuttelevia. Muut puolueet eivät ole onnistuneet vakuuttamaan italialaisia siitä, että niiden tarjoama politiikka olisi parempaa, professori Orsina toteaa.

Berlusconin suurin saavutus: koko hallituskauden kestänyt hallitus

Orsinan mukaan Berlusconi myöntää itsekin, ettei ole saanut paljoa aikaan kolmen hallituskautensa aikana.

– Hänen hallituksensa ovat hillinneet jonkin verran verotaakan kasvattamista. Hän on myös leikannut yksityissektorin toimintaa hankaloittavaa byrokratiaa ja tehnyt muutenkin varsin talousliberaalia politiikkaa.

Tätä samaa lupaa Berlusconi myös nyt: veronkevennyksiä yritystoiminnan kannustamiseksi.

Haasteena on kuitenkin se, että tähän sisältyy suuri riski. Italian julkinen velka on EU:n toiseksi suurin heti Kreikan jälkeen, eikä sillä ole varaa verotulojen ehtymiseen.

Maan talouden suurimpiin ongelmiin eli nuorten työttömyyteen ja työvoiman matalaan tuottavuuteen Berlusconilla tai muillakaan poliitikoilla ei ole ratkaisua.

Berlusconin suurimmaksi saavutukseksi Orsina lukee sen, että tämän hallitus pysyi kasassa kokonaisen hallituskauden vuosina 2001–2006.

Se on Italiassa harvinaista, sillä hallitukset kestävät keskimäärin alle vuoden ennen kuin kaatuvat.