Turkkilaistiedotusvälineet: Turkin etsimä syyrialainen kurdipoliitikko otettu kiinni Prahassa

Syyrialainen kurdipoliitikko Salih Muhammad on myös vieraillut useita kertoja Suomessa.

kurdit
Salih Muhammad  suomalaisessa puutarhassa.
Salih Muslim Muhammad kuuluu Syyrian kurdien PYD-puolueeseen.Tom Kankkonen / Yle

Turkkilaisten tiedotusvälineiden mukaan (siirryt toiseen palveluun) Syyrian kurdipuolueen PYD:n johtoon kuulunut Salih Muhammad on otettu kiinni Tšekin pääkaupungissa Prahassa.

Myös Salih Muslimina tunnettu poliitikko otettiin kiinni ilmeisesti Turkin antaman kansainvälisen etsintäkuulutuksen nojalla, mutta tarkat yksityiskohdat ovat epäselviä. Turkki sanoo aikovansa pyytää Tšekin viranomaisia luovuttamaan Salih Muhammadin Turkkiin.

Turkin mielestä Muhammad kuuluu Turkissa aseellista toimintaa harjoittavan Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n johtoon.

Hän oli toinen Syyrian kurdien PYD-puolueen puheenjohtajista. Nyt hän kuuluu Syyrian kurdihallinnon ulkomaankomiteaan, ja hän on viime aikoinakin vieraillut muun muassa Brysselissä. Syyrian Kobanesta kotoisin oleva Muhammad on käynyt useita kertoja myös Suomessa.

Yle haastatteli häntä viimeksi liittyen Turkin hyökkäykseen Syyrian kurdien hallitsemalle Afrinin alueelle.

Ruotsi (siirryt toiseen palveluun) ja Saksa ovat aiemmin arvostelleet Turkkia (siirryt toiseen palveluun)kansainvälisen poliisijärjestön Interpolin kautta välitettävien etsintäkuulutusten väärinkäytöstä. Turkkia on syytetty vastustajiensa vainoamisesta poliittisten etsintäkuulutusten avulla.