Roomassa satoi lunta ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen – koulut suljettu, bussit eivät kulje

Italian pääkaupunkiin odotetaan yöpakkasia.

Talvisää
Turistit valokuvaavat lumisen Colosseumin edustalla  Roomassa.
Angelo Carcconi / EPA

Roomassa on satanut lunta ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2012. Noin kymmenen senttiä paksu lumipeite laskeutui kaupunkiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, kertoo sanomalehti Corriere della Sera. (siirryt toiseen palveluun)

Kaupungin koulut on suljettu maanantaina harvinaisen sääilmiön takia. Bussit, junat ja raitiovaunut ovat olleet myöhässä, ja monia vuoroja on peruttu.

PAriskunta suutelee lumisessa Roomassa.
Angelo Carcconi / EPA

Monet roomalaiset intoutuivat pyörittämään lumipalloja ja leikkimään lumessa.

Kaksi naistaasa. leikkii lumessa Roomas
Angelo Carcconi / EPA

Lämpötilat ovat Roomassa nousemassa päivällä nollan yläpuolelle, mutta tiistain ja keskiviikon väliseksi yöksi on ennustettu jopa kahdeksaa pakkasastetta.

Sosiaaliseen mediaan on julkaistu paljon kuvia harvinaisesta lumisateesta. Pyhän Pietarin aukiolla Vatikaanissa käytiin lumisotaa.

Britannian suurlähettilään residenssin Villa Wolkonskyn puisto oli peittynyt paksuun lumipeitteeseen.

Lähteet: AP