Rahankäytöstään otsikoihin päätynyt Brother Christmas -yhdistys lupaa avata tilikirjojaan

Hyväntekeväisyystyötä tehneen yhdistyksen keulahahmo sanoo selvittävänsä ensin, kuinka tarkasti hän voi tietoja julkistaa.

hyväntekeväisyys
Brother Christmas
Vesa Marttinen / Yle

Hyväntekeväisyysyhdistys Brother Christmas lupaa julkistaa tilikirjansa todistaakseen väitteet rahankäyttöön liittyvistä epäselvyyksistä vääriksi. Helsingin Sanomat kertoi viikonvaihteessa (siirryt toiseen palveluun), että epäselvyyksiä olisi ollut esimerkiksi kerättyjen avustussummien määrässä ja kohdentumisessa.

Brother Christmas -hahmona julkisuudessa esiintynyt Ari Koponen sanoo haluavansa varmistua siitä, että taloudellisten tietojen julkistaminen ei riko säännöksiä esimerkiksi silloin, kun kyseessä ovat yksittäisten avunsaajien henkilötiedot.

Koposen mukaan parhaillaan on haussa taho, joka kävisi läpi materiaalin julkistamisen näkökulmasta.

Aiemmin aiheesta:

Hyväntekijä Brother Christmas kiistää rahankäytön epäselvyydet: "Tämä ei pidä paikkaansa"

HS: Lähes miljoona euroa hyväntekeväisyyteen keränneen Brother Christmasin rahankäytössä epäselvyyksiä