1. yle.fi
  2. Uutiset

Turkin presidentti itketti pikkutyttöä – "Sinusta tulee marttyyri, jos kuolet taistelussa"

Sosiaalisessa mediassa presidentti Recep Tayyip Erdoğania on syytetty muun muassa lapsen käyttämisestä hyväksi propagandassaan.

Recep Tayyip Erdogan
Presidentti Recep Tayyip Erdoğan.
Presidentti Recep Tayyip Erdoğan piti kohutun esiintymisensä hallitsevan AKP-puolueen maakunnallisessa kongressissa Kahramanmarasissa lauantaina.Turkish presidential press office / EPA-EFE

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on aiheuttanut kohua sosiaalisessa mediassa puhumalla itkevälle pikkutytölle marttyyrikuoleman mahdollisuudesta.

Kuohuttanut tapaus sattui lauantaina hallitsevan AKP-puolueen kokouksessa Kahramanmarasissa, jossa Erdoğan piti puheen. Presidentti pyysi yleisön joukosta kanssaan lavalle 6-vuotiaan pikkutytön, joka oli pukeutunut sotilasunivormuun, kertovat muun muassa The New York Times (siirryt toiseen palveluun) ja Daily Mail (siirryt toiseen palveluun) -lehdet sekä Britannian yleisradioyhtiö BBC. (siirryt toiseen palveluun)

Kun tyttö nostettiin lavalle, hän näytti neuvottomalta ja alkoi lopulta itkeä.

Presidentti kuitenkin jatkoi puhettaan. Hän sanoi, että jos tyttö kuolee taistelussa, tästä tulee marttyyri.

– Hän on valmis kaikkeen, etkö olekin? presidentti kysyi.

Erdoğan on viimeaikaisissa esiintymisissään pyrkinyt valamaan turkkilaisiin intoa maan Syyria-operaatiota kohtaan. Turkki hyökkää Pohjois-Syyriassa Afrinin alueella Syyrian kurdijoukkoja vastaan.

Kahramanmarasissakin Erdoğan sai suosionosoitukset ja yleisön joukosta huudettiin muun muassa "Johtaja, vie meidät Afriniin!".

Muun muassa sosiaalisessa mediassa Erdoğanin käyttäytyminen on kuitenkin kuohuttanut. Häntä on syytetty tytön käyttämisestä hyväksi propagandatarkoituksiin. Arvostelua on herättänyt myös se, että presidentti puhui pikkutytölle kuolemasta.

Arvostelijoiden joukossa on muun muassa Damir Zorcic. Hänen mielestään vain henkisesti sairas ihminen puhuu 6-vuotiaalle marttyyrikuolemasta. Elämme 21. vuosisataa, emme seitsemättä, hän huomauttaa Twitterissä.

– Jälleen yksi lapsi peloissaan, tviittaa Michael. Hän huomauttaa, että Erdoğanin omat pojat välttivät asepalveluksen, mutta presidentti korostaa jatkuvasti marttyyriyden merkitystä Turkin tulevaisuuden turvaamisessa.

– Häpeä Erdoğan. Maailma tuomitsee sinut pian, jatkaa Rama Kandasamy, joka syyttää Turkin presidenttiä lapsen hyväksikäytöstä ja aivopesuyrityksestä.

Ei ole tiedossa, kuka Erdoğanin lavalle kutsuma tyttö on ja miksi hän oli sotilaspuvussa.

Lue seuraavaksi