Viinan mainontaa rajoitetaan vieläkin tiukasti, vaikka alkoholin myynti vapautuu – somemarkkinointia ei kuitenkaan kukaan ehdi vahtimaan

Mainonnan valvonnassa viranomaiset ovat pitkälti heille annettavien ilmoitusten varassa, Valviran ylitarkastaja kertoo.

Alkoholilainsäädäntö
olutta kahdessa tuopissa
Pitkään valmisteltu ja tiukan väännön kohteena ollut alkoholilaki astuu kokonaisuudessaan voimaan 1.3.2018.AOP

Alkoholilain maaliskuun alussa tapahtuvalla muutoksella on vain vähän käytännön vaikutusta vuonna 2015 voimaan astuneeseen alkoholimainonnan sääntelyyn (siirryt toiseen palveluun) (Finlex).

Joitain muutoksia kuitenkin on: väkevien, eli enemmän kuin 22 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävien alkoholijuomien valmistajat, tukkumyyjät ja niitä anniskelevat ravintolat voivat esitellä omia tuotteitaan esimerkiksi verkkohinnastoissaan.

Aikaisemmin väkevien mainonta oli yksiselitteisesti kiellettyä.

Anniskelupaikat voivat myös jatkossa ilmoittaa lyhytaikaisista mietoja alkoholijuomia koskevista tarjouksistaan myös anniskelupaikan ulkopuolella. Tämä voi käytännössä tarkoittaa niin sanottujen happy hour -kylttien ilmaantumista anniskeluravintoloiden lähettyville.

Alkoholimainonnan uudistuneesta sääntelystä voi lukea Finlexistä (siirryt toiseen palveluun). Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on myös laatinut alkoholimainontaa koskevan ohjeistuksen (siirryt toiseen palveluun), jonka se pyrkii päivittämään ennen alkoholilain lopullista voimaanastumista 1.3.

Viranomaiset: Ei ristiriitaa alkoholilain ja mainonnan säätelyn kanssa

Vaikka aikaisempaa vapaamman alkoholilain rinnalla sovelletaan vanhempaa alkoholimainonnan sääntelyä, eivät viranomaiset näe niiden välillä ristiriitaa.

– Ainoastaan joissakin toimittajien kysymyksissä on edes vihjattu siihen, että mainontapykälät olisivat ristiriidassa uuden lain sisällön ja hengen kanssa, sosiaali- ja terveysministeriön hallintoneuvos Ismo Tuominen sanoo.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alkoholitarkastaja Ari Kilposen mukaan heidän tehtävänä on edelleen valvoa pääsääntöisesti juuri väkevien alkoholijuomien mainontakiellon noudattamista.

Myös mietojen juomien epäasiallista mainontaa valvotaan, Kilponen jatkaa.

– Tyyliin, "kymmenen tuoppia illassa on jokamiehen annos".

Mainonnan valvonta perustuu lähinnä viranomaisille annettaviin ilmoituksiin.

Marianne Vasara

Kilposen mukaan Valviran parin vuoden takainen ohjeistus on purrut hyvin. Hän ei esimerkiksi ole nähnyt mainontaa olutrekkojen kyljissä.

Myös pubien tietovisoissa jaettavista palkinto-oluista, jotka vuonna 2015 kiellettiin, ei ole hänen mukaan tarvinnut huomauttaa kirjallisesti Pohjois-Suomen avin valvonta-alueella kuin kerran vuonna 2016.

– Näitä palkinto-olut -tapauksia ilmaantuu pari-kolme kertaa vuodessa. Niihin puututaan yleensä puhelinsoitolla ravintolan omistajalle tai ravintolapäällikölle.

Valvira valvoo alkoholimainonnan noudattamista valtakunnallisesti, avit puolestaan omilla toimialueillaan.

Somen seuraaminen vaikeaa

Alkoholimainonnan rajoitusten valvominen ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta.

Sekä Pohjois-Suomen avi että Valvira kertoo kattavan valvonnan olevan vaikeaa resurssipulan vuoksi.

– Myös alkoholilain kokonaisuudistuksen aiheuttamista kiireistä johtuen mainonnan valvonta perustuu lähinnä viranomaisille annettaviin ilmoituksiin, Valviran ylitarkastaja Marianne Vasara kertoo.

Erityisesti ravintoloiden sosiaalisen median kanavissa tapahtuvan keskustelun valvonta on sakannut alkoholitarkastaja Ari Kilposen mukaan pahoin. Vuonna 2015 asetuksia säädettiin tältäkin osin tiukemmiksi, sillä alkoholimainonnan jakaminen some-keskusteluissa nosti suosiotaan.

– Juuri tällä hetkellä ei ole resursseja seurata tätä uuden alkoholilain aiheuttaman työkuorman takia.