Talven toistaiseksi kylmin päivä putsasi ihmiset kaduilta Helsingissä – Vain turistit ja pilkkijät ulkosalla: Tennarit ovat "virhe"

Koillispuhuri painoi pakkasen tuntumaan tiistaina noin -30 asteelta.

pakkanen
Ihmiset ihailemassa auringonlaskua ja merisumua Helsingissä.
Myös huomenna keskiviikkona sää on kylmää.Henrietta Hassinen / Yle

Aurinko paistaa täydeltä terältä. Tuuli kuljettaa irtolunta meren jäällä.

Kaupungilla kulkijat ovat määrätietoisia, heillä on suorite hoidettavanaan: pitää päästä paikasta A paikkaan B mahdollisimman nopeasti.

Sormet kipristelevät kylmyydestä ja varpaita paleltaa.

Ratikkapysäkit pullistelevat kiireestä kantapäähän topattuja ihmisiä. Kiireiset kaupunkilaiset ovat matkalla lounaalle ja turistit juoksevat avonaisten takkien helmat lepattaen takaisin heitä kohteesta toiseen kuljettavien linja-autojen lämpöön.

Tällaisia kuvia tallentuu Helsingin keskustasta ja sen liepeiltä tiistaina puoliltapäivin, on talven kylmin päivä.

Kenkävalinta oli "mistake"

Japanilaiset Chihiru ja Hikaru ovat Euroopan-kiertueellaan päätyneet Helsingin Kauppatorille. He kuvaavat isoja ruotsinlaivoja hyisessä viimassa. Nähty on Rooma ja Pariisi, nyt siis myös Helsinki.

Kahden päivän kokemuksella kaupungista he pitävät näkemästään, mutta...

So cold!

On niin kylmä, että nuoria naisia samaan aikaan sekä naurattaa että hytisyttää. Hikaru osti saapuessaan pipon, jota hän ei ollut tajunnut varata matkalle mukaan. Molempien toppatakit ovat peräisin Japanista. Ja jalkineet – ne ovat mallia tennarit.

Shoes are a MISTAKE!

Virhe! Hikaru ja Chihiru pyörittelevät silmiään.

Pukeutuminen pakkasella.
Pukeutuminen pakkasella japanilaisittain. Hikarun valkoisissa tennareissa on tavalliset sukat, pipo on ostettu Suomesta. Chihirun farkkujen veistokselliset lahkeet lepattavat Kauppatorin tuulessa villisti.Tuulia Thynell / Yle

Toimittajan jaloissa on sukat, villasukat ja topatut talvisaappaat, siltikin varpaita kipristää.

Ophélie on "relaxed and warm"

Kivenheiton päässä Kauppatorista sijaitsee Senaatintori. Siellä tuuli ei käy aivan yhtä lailla luihin ja ytimiin kuin meren rannassa. Aleksanteri II patsaan juurella kuvataan selfieitä, Tuomiokirkon pitkien portaiden sivuun on kinostunut lunta. Se toimii pyllymäkenä parille lapselle.

Ophélie on Kansallisbaletista eläkkeelle jäänyt tanssija, nykyisin tanssin opettaja. Hän on matkaoppaana kahdelle Pariisista saapuneelle sukulaistytölle Helsingissä. Vuosia Suomessa on kertynyt 17.

It's Finland. You have to get used to it!

Kylmyys ei ole Ophélien mielestä mitenkään kummallista. Kyllähän Suomessa tällaiseen on totuttu.

Normal weather for you Finns.

Normisää suomalaisille.

Pukeutuminen pakkasella.
Pukeutuminen pakkasella ranskalaisittain: rento ja lämmin. Pipo, huivi ja huppu suojaavat päätä ja niskan seutua, topatut hanskat käsiä. Jalassa Ophéliella on kunnon talvikengät.Tuulia Thynell / Yle

Balettitanssijan pitää osata suojata lihaksensa ja nivelensä kylmältä.

Kaksi kerrosta vaatetta alakropassa, kolme paitaa ja untuvatakki yläkropassa, toppasormikkaat, pipo ja kaulaliina. Niillä pärjää. Tärkein elementti pukeutumisessa on Ophélien mielestä hyvät ja lämpimät jalkineet.

Eero pilkkii aamusta iltaan

Salaisessa paikassa, kuitenkin keskellä Helsinkiä, sijaitsee eläköityneen Eeron pilkkipaikka.

– Älä vain ota sellaista kuvaa, mistä tämä paikka selviää. Muuten ne ovat kaikki täällä, Eero huolehtii, ehkä hieman kieli poskessa, eli ei niin tosissaan.

Eerolla on aikaa pilkkiä, hän on eläkkeellä. Parhaimmat päivät ovat sellaisia, että pilkkijakkara levittyy aamusella, iltasella se nostetaan kainaloon ja lähdetään kotia kohden. Saaliista ei niin väliä. Posket ja nenä ovat ruskettuneet, joten aurinkoisia pilkkipäiviä on miehelle kertynyt.

Vaatteistahan se on kiinni

Tuulensuunta on tänä tiistaina koillisesta. Jos tuulisi lounaasta, ei tuntuisi lähellekään näin kylmältä.

Eero on asettautunut narraamaan ahvenia selkä tuulta vasten, niin kylmä ei ota niin pahasti kiinni. Päällä on pilkkihaalari, sen alla viisi kerrosta vaatteita, jalassa järeät kumipintaiset ja sisältä topatut saappaat. Kädessä kunnon nahkarukkaset.

Pukeutuminen pakkasella.
Pukeutuminen pakkasella suomalaisittain: Eero luottaa ainakin pilkkiessään haalariin ja moneen kerrokseen vaatetta sen alle.Tuulia Thynell / Yle

Kysyttäessä kylmänkeston salaisuutta kokenut pilkkimies vastaa tutunlaisesti.

– Eiköhän se ole se kerrospukeutuminen.