Aleksis Salusjärven kolumni: Aseiden ihailun taustalla on tyhmyys ja vain tyhmyys

Kun ihaillaan aseita, ihaillaan tuhovoimaa. Asekuvastojen kyllästämät yhteiskunnat ottavat takapakkia kehityksessään, kirjoittaa Aleksis Salusjärvi.

aserikokset
Aleksis Salusjärvi
Aleksis SalusjärviJyrki Lyytikkä / Yle

Aseet näkyvät entistä enemmän kulttuurissamme. Kun avaa television, siellä osoittaa ase, mutta ennen kaikkea internetin kuvamaailma on yksi iso turusen pyssy.

Samalla joukkomurhien määrä lisääntyy jatkuvasti, Amerikassa kouluampumisista on tullut täysimittainen epidemia (siirryt toiseen palveluun).

Vaikka en ole aseista kovin kiinnostunut, näen joka päivä niistä kuvia ja videoita. Etenkin amerikkalaisiin yliopistonuoriin levinnyt aseintoilu hätkähdyttää. He lataavat asekuvia nettiin hämmästyttävällä tarmolla. Kaikki aseisiin liittyvä tuntuu stimuloivan heitä. Kriittiset ja yhteiskuntaa terävästi arvostelevat nuoret, jotka pilkkaavat Trumpia paljon meitä eurooppalaisia taitavammin, eivät pysty näkemään aseissa mitään kritisoimisen arvoista.

Aseet ovat normaaleja ja innostavia ja aseet ovat hyviä. Tämä viesti on mennyt perille. Se välittyy myös kiinnostavasti kulttuurissa. Katastrofin sattuessa ase on tärkein selviytymisväline. Pohja-ajatus on se, että jos yhteiskunta järkkyy, vastaantulija on vihollinen. Edessä on kaikkien sota kaikkia vastaan.

Thomas Hobbesin moraalifilosofia punnitsi näitä kysymyksiä 500 vuotta sitten. Noista ajoista yhteiskunnallinen ajattelu on ottanut rutkasti takapakkia. Julkinen keskustelu on valunut sotaretoriikan tasolle.

Amerikkalaiset ehdottavat toisinaan, että Britannian kannattaisi sallia ampuma-aseet. Puukotuksista päästäisiin, kun uhrit voisivat ampua hyökkääjän. Tämän ajatuksen typeryyteen ei riitä rinnastus tulella taistelemisesta tulta vastaan. Ennemmin se on tulen sammuttamista bensiinillä.

Britannian tiukka aselaki on seuraus Dunblanen koulusurmasta (siirryt toiseen palveluun). Joukkosurmien määrä putosi lakimuutosten jälkeen. Silti amerikkalaisen asekulttuurin tyhmyydestä ei puhuta ääneen.

Ajatus siitä, että vääryyksiä tapahtuisi vähemmän, jos kaikki kantaisivat asetta, on yksinkertaisesti roskapuhetta. Totuus on, että aseet lisäävät ampumavammoja ja mitä enemmän aseita, sitä suurempi määrä ilman harkintaa ja järjellistä syytä ammuttuja ihmisiä (siirryt toiseen palveluun).

Hienojen ja kauniiden aseiden ihailu tarkoittaa tuhovoiman ihailua.

Toisin kuin luullaan, ihmiset eivät tapa ihmisiä, vaan aseet.

New Yorkissa ja Lontoossa on suurin piirtein yhtä todennäköistä joutua ryöstetyksi. New Yorkissa ryöstön uhri tulee kuitenkin 54 kertaa todennäköisemmin (siirryt toiseen palveluun) tapetuksi. Tyhmyys on oikea sana. Asemyönteistä kulttuuria ei voi selittää mikään muu kuin tyhmyys.

Aseiden glorifiointi länsimaisessa kulttuurissa on ennen kaikkea ihmisen vahingoittamisen glorifiointia. Pistooli on metsästyksessä käyttökelvoton, mutta viidestä metristä sillä tappaa ihmisen melko helposti. Hienojen ja kauniiden aseiden ihailu tarkoittaa tuhovoiman ihailua, mikä on lopulta misantropian kylvämistä yhteiskuntaan. On tuskin sattumaa, että massamurhien määrä on lisääntynyt samassa suhteessa aseiden palvomisen kanssa.

Aseiden ihailu on paitsi avointa myös epäsuoraa. Vladimir Putinilla on kuuluisa ryhdikäs kävelytyyli, jonka kaikki tuntevat. Sille tunnusomaista on, että kävellessään vain hänen vasen kätensä heiluu. Syy on tutkijoiden mukaan (siirryt toiseen palveluun) yksinkertainen, ja se liittyy hänen menneisyyteensä KGB:n upseerina: Oikea käsi pysyy kävellessä lantiolla olevan aseen kahvan läheisyydessä.

Putin kävelee näin siitä huolimatta, että hän ei enää kanna virka-asetta, ja se kerää ihailua. Hän ilmaisee olevansa valmis ampumaan vastaantulijan minä hyvänsä hetkenä, mikä on ilmeisesti hieno asia.

Väkivallan uhka on alkeellisin osoitus vallasta, ja vain epävarma johtaja haluaa uhota asevoimalla. Mitä heikompi ja kehittymättömämpi valtio, sitä suurempi rooli aseilla uhkailulla on.

Pohjois-Koreassa sotilasparaatit ja tykkien vyöryttäminen kaduille kuuluvat diktaattorin arkipäiväisen uhoamisen repertoaariin. Sama näky on tuttu muissakin sotilasvaltioissa, ja kuvio on pysynyt muuttumattomana antiikin ajoista lähtien. Ihmiskunta ei totisesti osoita edistymisen merkkejä.

Kun kädessä on vasara, kaikki ongelmat näyttävät nauloilta.

Sivistysvaltion johtajan ei tarvitse uhkailla kansaansa tai naapureitaan. Hänen ei tarvitse pahoinpidellä tai tappaa oppositiota, koska ei ole sotilas vaan valtiomies. Kim Jong-Unin aseparaati on todiste hänen heikosta kyvystään johtaa kansaa.

Putinin suhteen tilanne on sama: osaamme nauraa hänen paidattomuudelleen ja machoilulleen, mutta pilkalle ei ole sijaa, kun hän tarttuu kiväärin. Jopa rauhannobelisti Barack Obama kuvautti kansansuosionkipeydessään itsensä haulikon kanssa (siirryt toiseen palveluun).

Käsityskykyni ylittää, että alkeellista aseilla uhoamista ihaillaan. Elämme maailmassa, jossa Pohjoismaiden laajat julkiset palvelut, väkivallaton poliisi, tasa-arvoinen yhteiskunta ja aseeton valtionpäämies ovat menossa pois muodista.

Tulevaisuudessa, luultavasti hyvin pian, ongelmat hoidetaan aseilla.

Kuten sanonta kuuluu: kun kädessä on vasara, kaikki ongelmat näyttävät nauloilta.

Aleksis Salusjärvi

Kirjoittaja on helsinkiläinen päätoimittaja sekä kriitikko. Hän on runouden suurkuluttaja ja opettaa taiteesta kirjoittamista korkeakouluissa ja kursseilla.

_Kolumnin kommentointi on suljettu. Kiitos kaikille osallistujille _