Anna Eriksson rikkoo hiljaisuuden ja tekee kesällä kymmenen festarikeikkaa

Viime vuodet Anna Eriksson on tehnyt lähinnä yrityskeikkoja.

iskelmät
Naislaulaja katsoo kameraan
Anna Eriksson katkaisee pitkän hiljaisuuden tekemällä kesällä festarikeikkoja.Iskelmä Kesä

Viime vuodet lähinnä yksityistilaisuuksissa esiintynyt laulaja Anna Eriksson palaa kesällä suuren yleisön eteen. Hän tekee kahdeksan festivaalikeikkaa eri puolilla Suomea.

Julkisuutta pitkään vältellyt Eriksson tekee ensimmäisen ison keikkansa Riihimäellä Iskelmäkesä (siirryt toiseen palveluun)-festivaalilla kesäkuun puolessa välissä.

Viimeiset kymmenen vuotta Eriksson on asunut Uudessakaupungissa, jossa hänellä on perhe ja kohta viisi vuotta täyttävä poika.

Uutta tekniikkaa laulaja on opiskellut ottamalla käyttöön erilaisia musiikinteko- ja sävellysohjelmia.

– Kun sain kutsun kesän festivaalilavoille olin tietysti innoissani. Ohjelmiston kokoan isoimmista hiteistä ja Mana-levyn kappaleista, joita en ole juurikaan esittänyt livenä. Bändi tulee olemaan huikea, kertoo Eriksson festivaalitiedotteessa.

Laulajatähti on mukana kaikissa kahdeksassa Iskelmäkesä -kaupunkifestivaaleissa, jotka järjestetään Riihimäen lisäksi Porissa, Kouvolassa, Rovaniemellä, Hyvinkäällä, Espoossa, Lahdessa ja Joensuussa. Näiden lisäksi Annalla on keikat Himoksella ja Suomipop-festareilla.