Spotify listautuu New Yorkissa

Musiikin suoratoisto
Spotify
AOP

Ruotsalainen musiikin suoratoistopalvelu Spotify listautuu New Yorkin pörssiin. Yhtiö on viime vuoden loppuun mennessä kerännyt 140 miljoonaa asiakasta, joista puolet käyttää maksullista palvelua.

Yhtiö kertoo, että sen viime vuoden liikevaihto nousi yli 4 miljardiin euroon. Edellisvuonna liikevaihto jäi niukasti alle kolmen miljardin euron. Palvelu on parantanut musiikkiteollisuuden kassavirtoja, mutta on itse edelleen tappiollinen.

Viime vuoden liiketappio oli listausesitteen mukaan 378 miljoonaa euroa. Pörssilistausta on osattu odottaa jo pitkään. Kaupankäynti osakkeella alkaa heti, ilman varsinaista osakeantia, kertoo Dagens Industri.

Lehden mukaan Spotifyn perustaja Daniel Ek on myynyt osakkeitaan. Hänen osuutensa on laskenut 25 prosentista alle 10 prosenttiin vuoden 2014 jälkeen.