"Yksi hienoimpia hiihtomaisemia ikinä" – nämä 11 lukijakuvaa saavat toivomaan, ettei talvi loppuisi vielä

Lukijat lähettivät Ylelle jopa yli 200 komeaa kuvaa hiihtomaisemista. Poimimme tähän niistä kourallisen kiinnostavimpia.

Luonnon kauneus

Puiden oksille kertyneestä lumesta on ollut tänä talvena sähkökatkojen vuoksi haittaakin, mutta hiihtolenkin varrella tykyn taivuttamat puut ovat pelkästään upeita. Tämän satukirjamaiseman taltioi Kuusamon Kapustavaaralta Tarmo Kataja.

Latu Kapustavaaralla.
Tarmo Kataja

Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä raskaammaksi puiden taakka kantaa lunta käy. Nämä Sallan Ruuhitunturin kuuset ovat jo aivan kumarassa raskaan lumitaakan alla. Kuvan otti Tatu Kuusisto:

Latu Ruuhitunturilla.
Tatu Kuusisto

Malla Helanderin kuvassa korkeiden kuusten päälle satanut lumi on tehnyt puista kuin lumisia jättiläisiä. Niiden katveessa hiihtäjä voi tuntea itsensä pieneksi. Tämä maisema löytyy Pallaksen lenkin varrelta Tunturi-Lapista:

Latu Pallaksella.
Malla Helander

Monet upeimmat lukijoiden latukuvat oli otettu Pohjois-Suomesta, jossa lumiset olot yhdistyvät henkeäsalpaaviin maisemiin. Kuvaajansa Mari Sipilän mielestä tämä Rukan ympäryslenkin näkymä oli "yksi hienoimpia hiihtomaisemia ikinä".

Latu Rukalla.
Mari Sipilä

Lauri Mäkelä on puolestaan kuvannut avoimen tunturimaiseman Montellin majan ja Nammalakurun väliseltä harjanteelta Pallaksen tunturialueella:

Latu Pallaksella.
Lauri Mäkelä

Aina ei tarvitse olla Lapissa tai Kuusamossa päästäkseen hienojen hiihtomaisemien äärelle. Janne Hellsten osallistui Ylen kuvajoukkoistukseen kuvalla hiihtomaisemasta, joka saa akut latautumaan. Näkymä on Kangasalan Lentolasta Tampereen suuntaan.

Latu sähkölinjojen alla.
Janne Hellsten.

Eittämättä yksi huikeimmista lukijoiden latukuvista oli tämä ammattivalokuvaaja Ismo Pekkarisen kuva revontulten tanssista Patvinsuon kansallispuistossa Pohjois-Karjalassa.

Latu Patvinsuolla.
Ismo Pekkarinen

Hyvän hiihtoladun saa syntymään muuallekin kuin metriseen hankeen – siitä todisteena vaikka tämä pyöröpaalien välistä puikkelehtiva idyllinen peltolatu. Maiseman taltioi Katrina Virtanen.

Latu pellolla Porissa.
Katrina Virtanen

Peltolatukuvien sarjaan osallistui myös tämä Jari Temosen latukuva Lohjalta:

Latu pellolla.
Jari Temonen

Kireä pakkanen ja kuin varkain lisääntyvä valo on antanut monen lukijan hiihtokuvaan kauniit puitteet. Jukka Ervastin kuvassa Oulun Virpiniemestä aurinko kurkistaa puun takaa:

Latu metsässä.
Jukka Ervasti.

Varkaudessa kuntohiihtäjälle on tarjolla hyvä latuverkosto, kirjoittaa seuraavan kuvan lähettänyt Kullervo Hirvonen. Lämmin valo lupailee jo kevättä...

Latu Varkaudessa.
Kullervo Hirvonen

Kiitämme lämpimästi kaikkia meille kuvia lähettäneitä lukijoita. Nämä kuvat ja satoja muita lukijoiden lähettämiä hiihtokuvia löydät tästä artikkelista. Sieltä löydät myös ohjeet, jos haluat lähettää oman kuvasi joukkoistukseen.

Korjaus 6.3.18: Pallas ei ole Käsivarressa, kuten jutun alkuperäisessä versiossa luki.