Ravintoloiden anniskelu vapautui, mutta vain teoriassa – byrokratia ei ehtinyt mukaan

Ravintolat saavat olla auki anniskeluajan päättymisen jälkeen vapaasti ja alkoholia voi anniskella ilmoituksen tekemällä aamuneljään. Muutos näkyy viiveellä.

anniskelu
Viinilasit katettuna pöydillä.
Tanja Perkkiö / Yle

Alkoholilain uudistus tuli voimaan kokonaisuudessaan maaliskuun alussa, mutta tarvittava byrokratia ei ole vielä valmiina. Aukiolojat vapautuivat jo vuoden alusta, ja torstaista lähtien vapautuvat myös alkoholin anniskeluajat.

Alkoholin anniskeluun tarvitaan vain yksi lupa eli ei ole enää erikseen niin sanottuja keskiolutoikeuksia, viinioikeuksia ja väkevien anniskelua, vaan ravintola voi päättää myymästään alkoholista itse.

Uuden lain myötä ravintola voi myös jatkaa aukioloa ja anniskelua omalla ilmoituksella aamuyöhön, kello neljään saakka. Aamiaisella kello seitsemästä eteenpäin tarjoiltavalle alkoholille pitää hakea erillinen lupa.

Epäselvyyksiä ilmoituslomakkeessa

Joensuulainen ravintolayrittäjä Mika Vähäniitty pitää uudistusta tervetulleena, mutta kuvaa tilannetta epäselväksi. Uusi anniskeluaika pitää ilmoittaa lomakkeella, joka tuli saataville vasta 1. maaliskuuta.

– Meillä ei ole ennakkoon edes tietoa siitä, mitä lomakkeessa kysytään tai miten se täytyy täyttää.

Maaliskuun alussa voimaan tullut asetus avaa myös anniskeluajan ilmoitukset. Vähäniitty epäilee, että hakemisesta menee kolmisen viikkoa siihen, kun jatkoajan saa ottaa käyttöön.

Käytännössä aukioloajat eivät heti muuta anniskeluaikoja, vaan alkoholin anniskelu tulee lopettaa edelleen kussakin anniskelupaikassa voimassa olevan päätöksen mukaiseen aikaan. Paikkaa ei kuitenkaan enää tarvitse sulkea puoli tuntia anniskeluajan päättymisen jälkeen. Jatkoaikapaikat tulee kuitenkin sulkea voimassa olevan jatkoaikapäätöksen mukaiseen aikaan.

Juomien nauttiminen on sallittua yhden tunnin anniskelun päättymisen jälkeen, jonka jälkeen aukiolo voi vielä jatkua, mutta ilman alkoholin juomista.

Anniskeluaika ja aukioloaika eivät siis välttämättä enää seuraa toisiaan puolen tunnin marginaalilla.

Myös mainonta vapautui

Ylitarkastaja Ulla Kuosmanen Aluehallintovirastosta uskoo, että alkuun lainmuutos tuo ruuhkaa, joka tasoittuu vähitellen. Yrittäjiltä on tullut paljon kyselyjä muutoksista, mutta vielä ei tiedetä, miten moni ravintoloitsija tarttuu muutoksen mahdollisuuteen.

Viraston oli mahdotonta ennakoida, mitä hakemukseen tarvitaan.

– Meiltäkin on puuttunut tietoa, siksi asia meni viime hetkeen saakka, ylitarkastaja Ulla Kuosmanen kertoo.

Pohjois-Karjalassa yrityksille pidettyyn infoon osallistui 140 ihmistä. Kysymyksiä herätti muun muassa uusi omavalvonta ja jatketun aukioloajan järjestyksenvalvonta.

Myös alkoholin markkinointi vapautui. Niin sanottu happy hour-mainonta on sallittua, samoin sisäänheittomainonta kaduilla. Väkeviä alkoholijuomia ei saa edelleenkään mainostaa.

Ylitarkastaja Ulla Kuosmanen epäilee, että alkuun työ lisääntyy ja jatkoaukiolot voivat lisätä paineita poliisille. Suuremmat vaikutukset nähdään vasta jonkin ajan kuluttua.