Helsingin kokoomuslaiset komppaavat Elina Lepomäkeä – "Sote pitää kaataa, valmistelu ihan itkettää"

Helsingin kuntapoliitikoista usea kokoomuslainen asettuu tukemaan kansanedustaja Elina Lepomäkeä. Muun muassa lääkäritaustaiset valtuutetut pitävät sotea liian kalliina helsinkiläisille ja koko Uudellemaalle.

Sote-uudistus
Jan Vapaavuori, Sirpa Asko-Seljavaara, Risto Rautava, Ulla-Marja Urho ja Terhi Koulumies.
Jan Vapaavuori, Sirpa Asko-Seljavaara, Risto Rautava, Ulla-Marja Urho ja Terhi Koulumies.Yle Uutisgrafiikka

Helsingin kokoomuksen kuntapoliitikot kannattavat kansanedustaja Elina Lepomäen eilistä ulostuloa sote-uudistuksen kaatamisesta.

Vaikka kuntapoliitikot eivät asiasta päätäkään, niin ainakin osa kokoomuksen valtuutetuista on sitä mieltä, että sotesta tulisi liian kallis sekä Helsingille että koko Uudellemaalle.

Yle sai kiinni entisen HUSin ylilääkärin, kokoomuksen Sirpa Asko-Seljavaaran sekä entisen HUSin hallituksen jäsenen Ulla-Marja Urhon, kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Risto Rautavan sekä valtuutettu Terhi Koulumiehen. He kaikki ovat Lepomäen kanssa samaa mieltä.

Myös kansanedustaja, Helsingin valtuutettu Juhana Vartiainen, kirjoitti tekstiviestissä, että on Lepomäen kanssa samoilla linjoilla, vaikkakaan hallitusta hän ei haluaisi kaataa. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sitä vastoin kertoi tänään, että Lepomäki olisi yksin ajatuksensa kanssa. Kuntapuolella näin ei ainakaan ole.

Myös pormestari Jan Vapaavuori (kok.) ilmaisi jo keskiviikkoiltana Twitterissä olevansa kansanedustaja Elina Lepomäen kanssa samaa mieltä.

– Erinomainen asia. Hyvä, että Elina uskalsi tehdä sen. Nyt koko kansa huomaa, että tässä on joku paha juttu tulossa, Sirpa Asko-Seljavaara suitsuttaa.

Sote Helsingille liian kallis

Pitkän linjan poliitikko, HUS:n entinen ylilääkäri Asko-Seljavaara, on jo pitkään ollut sitä mieltä, että nyt suunnittelussa ollut sote-uudistus ei ole hyvä. Hän on tuonut asian useaan kertaan esille Helsingin valtuustossa.

Pahinta on Asko-Seljavaaran mukaan se, että valinnanvapaus tekisi uudistuksen aivan liian kalliiksi.

– Jos ihmisille antaa oikeuden, että saat mennä mihin vain, niin sehän tulee maksamaan ihan hirveästi. Vaikeammin sairaille ihmisille, kuten syöpäpotilaille ja keskosille, ei enää riitä rahoja.

Asko-Seljavaaran mielestä koko sote-uudistus olisi vedettävä pois ja seuraava hallitus voisi tehdä seuraavan ehdotuksen.

– Tässä mallissa ei kukaan muu voita kuin yritykset. Mainostamalla palveluiden tarve saataisiin räjähtämään.

Palvelut huononisivat Helsingissä

Myös pitkän linjan valtuutettu, 12 vuotta HUS:n hallituksen puheenjohtajana istunut Ulla-Marja Urho on Lepomäen ja Asko-Seljavaaran kanssa samoilla linjoilla.

– Lepomäki on aivan oikeassa. Emme voi lähteä siitä, että meiltä helsinkiläisiltä leikattaisiin rahoitusta tulevina vuosina satoja miljoonia euroja ja palveluiden tasoa jouduttaisiin laskemaan ja vähentämään. Lisäksi omavastuukorvaukset nousisivat.

Rahoituslaskelmat muuttivat mielen

Myös kaupunginvaltuutettu Terhi Koulumies on Lepomäen kanssa täysin samaa mieltä.

Tehdyt rahoituslaskelmat ovat saaneet Koulumiehen muuttamaan mieltään sotesta. Joidenkin laskelmien mukaan Helsinkiin ja Uudellemaalle kertyisi uudesta sotesta noin miljardin euron suuruinen vaje.

– Olin ennen varovaisen positiivinen sotea kohtaan, koska valinnanvapaus oli mielestäni hyvä asia. Nämä kustannuspuolen luvut ovat niin järkyttävät, että ne ovat muuttaneet minun ajattelun sote-uudistukseen täysin, Koulumies sanoo.

Koulumiehen mukaan uudet laskelmat näyttävät, että helsinkiläisten ja pääkaupungin suurten kuntien asukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelut vaarantuisivat hallituksen ajamassa sote-mallissa.

– Maakuntauudistusta olen vastustanut jo alusta alkaen, mutta nyt myös sote-näkymät ovat muuttuneet aivan täysin.

Sotea vastustavat helsinkiäispoliitikot eivät pidä itseään ei-kokoomuslaisina. Asko-Seljavaaran mukaan hallitus ei vain ole huomannut, mitä mieltä ihmiset ovat.

– He ovat hautautuneet graniittilinnaansa ja luulevat, että tämä toimii. Tiedän vaikka kuinka monta kokoomuslaista lääkäriä, jotka ovat umpiporvareita ja sanovat, ettei tästä tule mitään. Mutta ei hallitus kuuntele, Asko-Seljavaara sanoo.

Hänen mukaansa nyt tarvitaan uusia avauksia. Aivan ensimmäiseksi Asko-Seljavaara ehdottaa, että hallitus pesisi kasvonsa lähettämällä sote-uudistuksen Euroopan komissioon.

– Se hautautuisi sinne puoleksitoista vuodeksi. Sitten tulee vaalit ensi keväänä ja uusi hallitus. Uusi halltus ei voisi olla tätä mieltä, mitä keskusta ja kokoomus nyt ehdottavat.

Myös kokoomuksen Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtaja Risto Rautava ymmärtää Lepomäen kritiikin. Rautava on seurannut sote-uudistuksen etenemistä Uudenmaan maakuntahallituksen jäsenenä.

– Kyllä sanon, että itkettää, kun sitä valmistelua on seurannut. Kenelläkään ei ole kokonaiskuvaa asioista.

Artikkeliin korjattu 1.3. kello 18:45 Ulla-Marja Urhon titteli.

Lisää aiheesta:

Kokoomusryhmä tuomitsi Lepomäen irtioton (siirryt toiseen palveluun)

Kokoomuksen Elina Lepomäki haluaa kaataa sote-uudistuksen