"Väheksyntää, työtä ilman palkkaa, potkut jos sairastut" – Vatikaanin virallinen lehti arvostelee kovin sanoin nunnien kohtelua katolisessa kirkossa

Nunnien katsotaan tekevän uskonnollista kutsumustyötä, eikä heidän asemansa kirkon sisällä ole noussut aiemmin julkiseen keskusteluun.

Vatikaani
Nunnia Vatikaanin Pietarinkirkossa.
Nunnia Vatikaanin Pietarinkirkossa.Ettore Ferrari / EPA

Vatikaanin virallisen sanomalehden l'Osservatore Romanon naisille suunnattu kuukausiliite Donne Chiesa Mondo (suom. Naiset, kirkko ja maailma) arvostelee kovin sanoin nunnien heikkoa asemaa kirkossa.

Lehden mukaan nunnien katsotaan tekevän uskonnollista kutsumustyötä, eikä heidän työoloistaan tästä syystä keskustella.

Nunnat tekevät usein pitkiä työpäiviä pappien ja muiden kirkon miestyöntekijöiden palveluksessa. Tästä heille maksetaan pientä palkkaa, tai usein ei palkkaa lainkaan.

– Kenelläkään ei ole ollut rohkeutta tuomita tätä toimintaa, Donne Chiesa Mondon päätoimittaja Lucetta Scaraffa sanoo.

Lehden maaliskuun numerossa (siirryt toiseen palveluun) tuodaan esille useita esimerkkejä nunnien heikosta kohtelusta.

Lehti kertoo nunnista, jotka tekevät työtä pappien ja kardinaalien kodeissa käytännössä heräämisestä nukkumaanmenoon saakka. Nunnilla ei ole työsopimusta eivätkä työtä määritä selkeät säännöt. Näin ollen nunnilla ei myöskään ole oikeuksia.

Lehden mukaan nunnat syövät yksin, erillään talon miesväestä.

Yhdessä tapauksessa 30 vuotta palvellut nunna oli sairastunut, eikä hänen esimiehensä ollut edes mennyt katsomaan häntä. Sen sijaan esimies oli lähettänyt nunnan takaisin kotiseurakuntaansa ja pyytänyt tilalle uuden.

Nunnien kouluttautumista ei suosita. Yksi lehden haastattelemista nunnista kertoo tapauksesta, jossa yliopiston rehtori oli vaikuttunut erään nunnan teologian taidoista, mutta hänen esimiehensä oli kieltänyt tältä jatko-opinnot, ettei nunnasta tuli ylpeä.

– Olen tavannut nunnia, jotka ovat valmistuneet teologian tohtoreiksi. Heidät on laitettu tiskaamaan astioita ja laittamaan ruokaa, lehden haastattelema nunna kertoo.

Nunnille itselleen syy heidän eriarvoiseen kohteluunsa on selvä.

– Kaiken tämän takana on valitettavasti edelleen ajatus siitä, että nainen on miestä vähempiarvoisempi. Kirkossa pappi on kaikki ja nunna ei yhtään mitään. Pappisvaltaisuus tappaa kirkon, yksi lehden haastattelemista nunnista sanoo.

Lähteet: Associated Press