Potilaille meni vääriä lääkkeitä – tietojärjestelmävika sotki reseptejä Päijät-Hämeessä

Päijät-Hämeessä on tapauksia, jossa lääkärien määräämiä lääkkeitä on vaihtunut reseptin uusinnassa toiseen lääkkeeseen Lifecare-potilastietojärjestelmässä olevan vian vuoksi.

potilasturvallisuus
Sähköisestä reseptikannasta tulostettuja reseptejä.
Yle

Muutama Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän asiakas on voinut saada väärää lääkettä. Lifecare-potilastietojärjestelmässä on ollut virhe, minkä vuoksi potilaalle määrätty lääke on saattanut vaihtua toiseen, kun reseptiä on uusittu.

Parissa tapauksessa näin tiedetään käyneen.

– Torstai-iltaisten tietojen mukaan parille potilaalle on toimitettu vääriä lääkkeitä. Muutamien potilaiden osalta selvitystyö on vielä kesken. Asian selvittämistä jatketaan perjantaiaamupäivän aikana, kertoo toimialajohtaja Juhani Sand Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymästä.

Kun yhtymä saa selville, keiden resepteissä on väärä lääke, heihin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti.

Ensimmäisen riskiarvion mukaan virhe olisi koskettanut jopa tuhansia potilaita. Sen jälkeen ongelma saatiin rajattua kymmeniin tapauksiin, ja nyt muutamiin.

Virhe koskee todennäköisesti reseptejä, jotka on uusittu parin kuukauden aikana, joulukuun 14. päivän ja helmikuun 23. päivän välillä.

Järjestelmä juuri laajaan käyttöön

Sitä, millainen vastuu Lifecaren toimittaneella Tiedolla asiassa on, selvitetään tuonnempana.

– Tässä vaiheessa ei ole vielä käsitelty vastaamisasioita, ne ovat ajankohtaisia myöhemmin. Nyt kaikki energia ja voimat on keskitetty potilasturvallisuuden varmistamiseen ja ongelmien korjaamiseen, hyvinvointiyhtymän toimialajohtaja Juhani Sand sanoo.

Koko Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä on vastikään siirtynyt Lifecaren käyttäjäksi. Potilastietojärjestelmän vaihtaminen olisi vaikeaa.

– Ainakin tällä hetkellä näyttää ainoalta realistiselta vaihtoehdolta jatkaa tämän järjestelmän kehittämistä, Sand toteaa.

Valppaus tarpeen kaikilla

Sandin mukaan olisi hyvä, että kukin vielä katsoisi itse, näyttääkö resepti oikealta.

– Pääsääntöisesti varmaan ihmiset tietävät, mitä lääkkeitä heillä on ollut käytössä tai mihin vaivaan he ovat olleet lääkkeitä uusimassa tai niitä saamassa. On erittäin tärkeää, että vielä pyrkii itsekin varmistamaan, että olihan tämä nyt varmasti sitä mitä piti.

Nyt Lifecareen on tehty korjauspäivitys, ja reseptejä uusitaan Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä tavalliseen tapaan.