Hiihtouransa päättävä Aino-Kaisa Saarinen etsii voitettavaa seuraavaksi työelämästä – "Jotain, missä joutuu aikamoiseen liemeen"

Kilpauran loppuminen antaa Aino-Kaisa Saariselle mahdollisuuden heittää vapaalle ja valvoa myöhään. Hollolaishiihtäjä haaveilee vaativasta työstä urheilun parissa sekä perheenlisäyksestä.

hiihto
Aino-Kaisa Saarinen.
Janne Ahjopalo / Yle

Etelä-Korean olympialaiset jäivät Aino-Kaisa Saarisen viimeisiksi. Hollolaishiihtäjä ilmoitti PyeongChangissa 30 kilometrin kilpailun jälkeen jättävänsä kilpaladut.

– Olen pyöritellyt sitä mielessäni koko kauden. Valmistautumisleirillä Seefeldissä harjoitellessa mietin vielä, että olisi hieno hiihtää täällä vuoden päästä MM-kisoissa. Usein arvokisoissa on ollut sellainen olo, että haluan tätä lisää. Mutta 30 kisan jälkeen takki oli niin tyhjä, ettei tullut enää sellaista oloa, Saarinen myöntää.

Saarisella on takana 20-vuotinen ura hiihdon huipulla. Naisen ensimmäinen maailmancup-startti oli Lahdessa vuonna 1998. Saarinen paljastaa, että häntä on aiempina vuosina maaniteltu jatkamaan uraa, mutta nyt päätepiste on tullut vastaan.

– Tiedän mitä se vaatii: kovaa sitoutumista ja päivittäistä onnistumista. Tuntui, etten halua sitä enää, kun ei tullut enää sitä arvokisabuustiakaan. Mietitään nyt jotain muuta.

Tiedän mitä se vaatii: kovaa sitoutumista ja päivittäistä onnistumista.

Saarinen on tyytyväinen suorituksiinsa, vaikka olympimitali jäikin haaveeksi PyeongChangissa.

– Sprintissä jännitti jonkun verran ja aika-ajossa oli pieni epäonnistuminen. Onneksi pääsin finaaleihin, jossa pystyin paikkaamaan omaa suoritustani. Viestissä hiihtäminen oli kauden parasta, sain ulosmitattua kaiken sen, mitä oli ulosmitattavissa. 30 kilometrillä eka suksi oli vaikeahiihtoinen, siihen meni voimia. Kun sain vaihdettua sukset, niin peli oli jo menetetty, Saarinen summaa.

Aino-Kaisa Saarinen juhli MM-kultaa Liberecissä 2009.
Aino-Kaisa Saarinen juhli MM-kultaa Liberecissä 2009.AOP

Kaikkiaan Etelä-Korean matkasta jäi hyvä maku suuhun.

– Aina arvokisareissu on tosi raskas, se on fyysinen ja henkinen voimien ponnistus. Toisaalta olympiatunnelma on aina mahtava kokemus ja vielä kun sai hiihtää kaikki kisat ja antaa parhaan suorituksensa, niin se on tosi hieno juttu.

Tämän viikonlopun Salpausselän kisat ovat Saarisen jäähyväiskisat Lahdessa. Lauantain vapaan sprintissä hiihtäjä putosi jatkosta puolivälierävaiheessa. Sunnuntaina on edessä perinteisen 10 kilometriä. Saarinen hiihtää maailmancup-kauden loppuun.

– Hyvä, että sain sanottua uran päättymisestä olympialaisissa, niin voin tehdä tässä surutyötä ja luopumista viimeisissä kisoissa. Kyllä urheilu on se juttu, jota haluan tehdä jatkossakin. Intoa ja kaikenlaista kehittämisideaa on pilvin pimein. Haluan jakaa sitä hyvää, mitä olen itse saanut eteenpäin.

Lupa valvoa on luksusta

Aino-Kaisa Saarinen on jo jakanut osaamistaan nuoremmille maajoukkueessa. Nuorten urheilijoiden mentorointi kiinnostaa Saarista, mutta henkilökohtainen valmentaminen ei.

– En halua ihan valmennuksen ytimeen, ainakaan vielä. Sen tiedän, etten halua matkustaa, sitä olen saanut tehdä niin paljon. Jotakin, mitä voi tehdä kotimaisemissa, nauraa Saarinen.

Olisi kyllä kiva, että olisi enemmän elämää ympärillä.

Saarisen Amamda-tytär täyttää pian kaksi vuotta. Perhe-elämään keskittyminen mahdollistuu kilpauran loputtua.

– Olisi kyllä kiva, että olisi enemmän elämää ympärillä. Olen itse isosta perhestä, mutta ei perheenlisäys niin helpolla ja pelkällä toivomalla onnistu.

Huippu-uran päättyminen helpottaa arkea ja tuo uudenlaisia vapauksia.

– Voin hyvällä omallatunnolla valvoa pidempään ja mennä vaikka ex tempore kavereille. Tai jos tuntuu, että on tulossa kipeäksi, niin ei tarvitse panikoida. Hyvin yksinkertaisia asioita, toteaa Saarinen.

Hiihtoyhteisöä tulee ikävä

Saarinen tunnetaan sisukkaana kilpailijana ja tinkimättömänä harjoittelijana. Tulevaisuuden työpaikaltaan Saarinen kaipaa myös haasteita.

– En tiedä, mitä se työ voisi olla, mutta jotain, missä joutuu aikamoiseen liemeen, koska en ole tottunut päästäämään itseäni helpolla. Jotain missä ollaan paineen alla, että saan kicksejä, vaikken sellaisia kicksejä voikaan saada mitä urheilusta, kuvailee huippu-urheilija.

Kilpahiihtäjän arjesta Saarinen jää kaipaamaan hiihtoyhteisöä, mutta ei treenipakkoa huonolla säällä.

Aino-Kaisa Saarinen
Aino-Kaisa Saarinen ladulla Lahden MM-hiihdoissa 2017.Tomi Hänninen

– Kun reissataan pari sataa vuorokautta vuodessa ja asutaan yhdessä, on se yhteisö tiivis. Sen tyyppistä työympäristöä en voi enää saada. Sellaista, jossa kaikki tehdään yhdessä maailman parasta tulosta varten. Sitä jään kaipaamaan, mutta pimeässä, räntäsateessa rullahiihtämistä en, nauraa Saarinen.

Jotain missä ollaan paineen alla, että saan kicksejä, vaikken sellaisia kicksejä voikaan saada mitä urheilusta.

Vaikka sunnuntain perinteinen kymppi jää Saarisen viimeiseksi kilpailuksi Salpausselän kisoissa, lupaa hollolalaishiihtäjä olla paikalla tulevien vuosien kisoissa.

– Haluan opettaa lapselleni tätä kisakulttuuria, joten minut tullaan kyllä jatkossa näkemään yleisössä. Tämä on hieno perinne, jonka haluan lapselleni jakaa.