1. yle.fi
  2. Uutiset

Verkkosukkahousuja, nahkaa ja glitteriä – ylioppilasteatteri tarttui röyhkeään kulttimusikaaliin

Vaasan ylioppilasteatteri Ramppi esittää rock-musikaali Rocky Horror Show'ta maaliskuun ajan. Mittava produktio piti siirtää pienen teatterin omista tiloista suuremmalle lavalle.

The Rocky Horror Show
Näyttelijä Elias Berglund pukee verkkosukkahousuja.
Elias Berglund esittää Rocky Horror Show'ssa transvestiitti Frank 'n' Furteria. Lukiolaisnuoren tavoitteena on päästä Ruotsiin opiskelemaan musiikkiteatteria.Jarmo Panula / Yle

Lukiolainen Elias Berglund vetää takahuoneessa verkkosukkahousuja jalkaansa. Ennen tv-kameran eteen astumista hän haluaa myös huulipunaa.

Maaliskuun ajan Berglund esittää Vaasan ylioppilasteatteri Rampin Rocky Horror Show'ssa transvestiitti Frank 'n' Furteria, joten sukkahousut ja huulipuna tulevat hänelle lähiviikkoina tutuiksi. Korkokengillä käveleminen on jo tullut, sillä sitä on täytynyt harjoitella.

– Korot ovat ehkä kymmensenttiset. En ole tarkistanut.

Pian näyttävä meikki on valmis ja Berglund pääsee pohtimaan, mikä Rocky Horror Show'ssa jaksaa yleisöä viehättää. Hänellä on oma arvionsa:

– Tässä vitsaillaan tosi paljon sillä, mikä yhteiskunnassa on pyhää. Monen mielestä se on viehättävää.

Yleisössä riisiä ja kumihanskoja

Richard O'Brienin Rocky Horror Show on yksi teatterimaailman voimakkainta kulttimainetta nauttivista käsikirjoituksista. Sitä on kuvattu muun muassa kauhuerotiikaksi (siirryt toiseen palveluun) ja puhtaaksi hulabalooksi.

Kantaesityksensä se sai Lontoossa vuonna 1973 ja vuosien varrella se on kerännyt laajan fanikunnan. Perinteeksi on muodostunut, että fanit myös osallistuvat esitykseen: huutelemalla, heittelemällä riisiä ja räpsyttelemällä kumihanskojaan, tosin pääosin niille määrätyillä hetkillä.

Näyttelijä Laura Viinikka peilaa itseään takahuoneessa.
Laura Viinikka esittää musikaalissa aulatyttöä ja Magentaa.Jarmo Panula / Yle

– Tämä on siinä mielessä vähän haastava tehdä, että tässä on tosi paljon sellaista, mitä ihmiset odottavat, miettii ohjaaja Pyry Keto.

– Olemme yrittäneet katsoa, miten voisimme tehdä ne tietyt asiat hieman eri tavalla.

Suomeksi musikaali kääntyi vuonna 1995, kun Seinäjoen kaupunginteatteri otti sen esitettäväksi Mauri "Moog" Konttisen kääntämänä. Sen jälkeen sitä on esitetty Suomessa useita kertoja.

"Ehkä se on se meininki, joka vetoaa"

Musikaalin alussa nuori pari Brad Majors ja Janet Weiss ovat matkalla häistä kotiin, kun heidän autostaan puhkeaa rengas. Etsiessään puhelinta lähiseudulta, he päätyvät erikoiseen Frank 'n' Furterin isännöimään kauhukartanoon.

Lopputulos on jotain sellaista, jonka nähdään sekä parodioivan että kunnioittavan vanhoja kauhu- ja sci-fi-elokuvia.

– Tarinankerronnallisesti se ei ole mikään mestariteos, mutta ehkä se on se meininki, joka ihmisiin vetoaa, arvioi Riff-Raffia esittävä Teemu Lönnmark.

Provosoivalla esityksellä on alunperin ollut myös voimakas shokkiarvo. Elias Berglund verkkosukkauhousuissaan arvelee, että ehkä sillä voi olla sellainen vieläkin.

– Itse näin tämän ensimmäisen kerran aika nuorena, ehkä 13-vuotiaana. Silloin en tajunnut ihan kaikkea, mitä siinä tapahtui. Kun näin sen pari vuotta myöhemmin, ihastuin. Pidän tästä todella paljon.

Näyttelijä Mikko Sippolaan maalataan kultamaalilla.
Rocky Horroria esittävä Mikko Sippola maalataan jokaista esitystä varten kokonaan kultamaalilla. Maalaamassa maskeeraaja Sari Holm.Jarmo Panula / Yle

Maskeerauksiin kolme tuntia

Puvustaja Tiina Västi ilmestyy takahuoneeseen kantamusten kanssa. Aikaa kenraaliharjoitusten suunniteltuun alkuun on reilu tunti, mutta hänellä on vielä tuotavaa.

Viimeiset viikot on kuitenkin saanut keskittyä pieneen viilaamiseen, Västi vakuuttaa. Viime hetkillä muun muassa Frank 'n' Furterin korkokengät ovat saaneet vielä maalipintaa ja "avaruuspukuihin" on ommeltu vahvikkeita.

– Onhan tämä ollut aika raskas projekti. Olen tehnyt pukuja omien ompelijan töiden päälle iltaisin ja viikonloppuisin. Muista on kuitenkin ollut valtava apu, Västi sanoo.

Tämä on siinä mielessä vähän haastava tehdä, että tässä on tosi paljon sellaista, mitä ihmiset odottavat.

Pyry Keto

Rocky Horror Show onkin ollut harrastajapohjaiselta ylioppilasteatterilta poikkeuksellisen suuri ponnistus. Mukaan on haalittu bändi kapellimestareineen ja koko tuotanto on pitänyt siirtää teatterin omasta 48-paikkaisesta Ego-salista suurempiin kulttuuritalo Fannyn tiloihin.

Yhden suurimmista ponnistuksista ovat aiheuttaneet juuri näyttävät puvut ja maskeeraukset. Pelkkiin maskeerauksiin kuluu aikaa kolme tuntia ennen jokaista esitystä.

"Science fiction, myöhäisnäytös..."

Lopulta kenraaliharjoitusten alku viivästyy. Ja viivästyy.

Lehmänhermoinen ohjaaja Pyry Keto käy valokaluston kytkentöjä läpi kärsivällisesti ilman näkyvää ärtymystä. Lopulta valot syttyvät. Tuottaja Lotta Saarteinen terästäytyy:

– Noniin! Laittakaa sieltä takaa valot pois.

Koeyleisö astuu sisään. Kauhushow'n aloittaa aulatyttöä esittävä Laura Viinikka soololaulullaan:

– Science fiction, myöhäisnäytös, oudoksuttaa...

Elias Berglund ja Mikko Sippola Frank 'n' Furterina ja Rocky Horrorina.
Elias Berglund ja Mikko Sippola Frank 'n' Furterina ja Rocky Horrorina.Vaasan ylioppilasteatteri Ramppi
Lue seuraavaksi