Suomalaisretkeilijöiden vaikeneminen Kebnekaisella huolestutti – Ruotsin poliisi paikansi nopeasti

Ruotsin poliisista kerrottiin iltapäivällä Yle Uutisille, että suomalaiset oli paikannettu ja että he ovat hyvässä kunnossa.

kadonnut henkilö
Kebnekaisen tunturiryhmä auringonvalossa.
Kolme suomalaista on kateissa Kebnekaisen tuntureilla pohjois-Ruotsissa.AOP

Kolmen Suomen kansalaisen vaitonaisuus ehti huolestuttaa sekä Suomen että Ruotsin viranomaiset lauantaiaamuna. Ruotsalaislehti Aftonbladet (siirryt toiseen palveluun) kertoi lauantaina aamupäivällä, että suomalaiset olisivat olleet kateissa keskiviikosta lähtien.

Ruotsin poliisi sai tiedon kadonneista Suomen poliisilta lauantaina. Ruotsin poliisista kerrottiin jo iltapäivällä Yle Uutisille, että suomalaiset on paikannettu.

– Saimme tiedon suomalaisista hiihtäjistä, jotka olivat matkalla Abiskosta Nikkaluoktaan eli Ruotsin korkeimman tunturin Kebnekaisen maisemissa. Heidän omaisensa eivät olleet kuulleet heistä, joten heidän olinpaikastaan ei ollut tietoa, kertoo tiedottaja Marie Andersson Ruotsin poliisista.

Seurueen perään lähetettiin tunturipelastajia ja poliisihelikopteri, joka paikansi pian suomalaiset tunturista. Anderssonin mukaan poliisi totesi retkeilijöiden olevan kunnossa, ja seurue jatkaa matkaansa suunnitelmien mukaan. Andersson muistuttaa myös, että viestintäyhteydet saattavat tunturialueilla olla paikoin heikot.

Kartta, josta näkyy Kebnekaisen tunturin sijainti.
Yle Uutisgrafiikka

Kaikki retkeilijät ovat Aftonbladetin mukaan iältään 20–30-vuotiaita, ja ainakin yksi heistä on kokenut eräharrastaja.

Alueella ei ole myrskynnyt, mutta lunta on satanut ja pakkasasteita on ollut 5 asteesta aina 30 asteeseen.

Uutista on päivitetty klo 12.59: Ruotsin poliisi on paikantanut kadonneiksi epäillyt suomalaiset. Klo 13.12 uutiseen on lisätty Ruotsin poliisin tiedottajan kommentteja.