Sinisten Sampo Terho: Palkasta pitäisi jäädä käteen kaksi kolmasosaa – Kansalaispalkka on "laiskottelustipendi"

Sininen tulevaisuus -puolue ei innostu perinteisestä perustulosta, vaan esittää uudenlaista vastikkeellista sosiaaliturvaa, puheenjohtaja Sampo Terho sanoo Ylen haastattelussa.

perusturva
Sampo Terho
Sampo TerhoJarno Kuusinen / AOP

Pätkätöiden yleistyessä yhä useampi suomalainen on tilanteessa, jossa palkkatuloja ja yhteiskunnan tukia yhdistetään elämän eväiksi. Sinisten puheenjohtajan, Eurooppa- ,kulttuuri ja urheiluministeri Sampo Terhon mukaan hänen johtamansa puolue ei innostu perinteisestä perustulosta. Siniset esittävät uutta vastikkeellista sosiaaliturvaa.

– Tämä eroaa perinteisemmästä kansalaispalkkafilosofiasta aivan täysin. Siinä ajatus on se, että maksetaan vastikkeeton laiskottelustipendi kaikille.

– Tässä ajatuksena on se, että kannustetaan työhön.

Sinisten negatiiviseen tuloveroon perustuvassa mallissa asumistuki, peruspäiväraha ja työmarkkinatuki niputettaisiin yhdeksi uudeksi tueksi. Nykyisten perusturvaetuuksien mukainen ja tasoinen tuki pienenisi, kun henkilön palkkatulot nousevat.

– Oman perusturvan päälle voi aina tienata niin, että työn tekeminen kannattaa, Terho sanoo.

– Yhteiskunnalta saatava perusturva taas edellyttäisi kaikilta työkykyisiltä työn hakemista.

Ansiosidonnainen työttömyysturva jatkuisi

Sinisten esittämässä mallissa ansiosidonnainen työttömyysturva jatkuisi ja sitä laajennettaisiin niin, että se koskisi nykymallisena kaikkia riippumatta siitä, kuuluuko liittoihin tai kassoihin.

Terho lataa, että työntekijälle pitäisi aina jäädä käteen kaksi kolmasosaa jokaisesta ansaitusta eurosta. Terhon mukan järjestelmä olisi kannustava näin, ja ihmiset pyrkisivät elämässään eteenpäin.

– Kun pieni- ja keskituloinen saa lisää palkkaa, siitä tulisi aina saada käteen enemmän kuin puolet, sanoisin kaksi kolmasosaa.

Terho muistuttaa, että nykymallissa käteen jäävät tulot eivät välttämättä juuri nouse, kun esimerkiksi työttömyysturvaa saava osa-aikatyölainen siirtyy kokopäivätyöhön ja työttömyyspäiväraha samalla leikkaantuu. Terhon mukaan järjestelmää on ruuvattava kannustavammaksi.

Terho sanoo, että linjaus ei kuitenkaan koskisi palkkatulojen ylälaitaa.

– Sinne kolmentuhannen euron kieppeille saakka.

Veronmaksajat: Kannustinloukut ja tuloerojen tasaaminen on vaikea yhtälö

Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen ei lähde arvioimaan sinisten tuoretta ehdotusta suoraan, koska ei sitä tarkemmin tunne. Lehtinen toteaa kuitenkin yleisellä tasolla, että sosiaaliturvan kehittäminen on lähiaikoina yksi aivan keskeisimmistä asioista. Sen uudistamista selvitetään parhaillaan useallakin taholla.

– Tässä yhteydessä tullaan varmasti käymään keskustelua myös nyt sinisten esiin nostamasta negatiivisesta tuloverosta, joka on yksi tapa jakaa työtuloihin kytkeytyvää sosiaaliturvaa, Lehtinen sanoo.

Lehtisen mukaan kannustinloukkujen purkaminen ja pyrkimys samanaikaisesti tasata tuloeroja ovat kuitenkin helposti ristikkäisiä tavoitteita.

– Varmasti haastava kokonaisuus, koska rahaa ei ole rajattomasti valtion kirstussa jatkossakaan, Lehtinen toteaa.

Uudistuksen kustannukset miljardiluokkaa

Terho vakuuttelee, että uudistus olisi toteutettavissa pienemmillä budjettivaikutuksilla kuin kuluvan hallituskauden aikana tehdyt tuloveron alennukset.

– Tämän voi hyvin toteuttaa noin miljardin euron kustannusvaikutuksilla, Terho sanoo.

Terho korostaa, että pitkässä juoksussa malli töisi säästöjä.

– Uudistuksen myötä saisimme enemmän ihmisiä työvoiman piiriin ja ahkeruus kannattaisi.

Sinisten esittämässä uudessa mallissa henkilön ei tarvitsisi hakea useita eri tukia, vaan perusturvaetuudet paketoitaisiin yhdeksi uudeksi tueksi.

– Kannustinloukkuja puretaan parhaiten siten, että on mahdollisimman vähän eri tukia, mitä pitää huomioida, Terho sanoo.