Moni toteuttaa ruuhkavuosien jälkeen nuoruutensa unelman: nelikymppiset miehet himoitsevat 70–90-lukujen moottorikelkkoja

Moni haluaa ruuhkavuosien jälkeen palata nuoruusvuosien tunnelmaan. Kajaanilainen harrasteporukka tekee sen vintage-kelkkojen avulla. Psykologi pohtii ilmiötä: "Onko tämä 2000-luku niin helvetin tylsä?"

Vintage-trendi
Joona Kopsa ajaa vintage-kelkalla.
Joona Kopsa ajaa isänsä Mika Kopsan vintage-kelkalla. Video: Niko Mannonen / Yle

KajaaniViima kipristää poskilla ja käsi puristuu tiukemmin kaasukahvaan. Kurvi ja sitten pitkä suora. Kajaanilainen Joona Kopsa ottaa kaiken voiman irti isänsä moottorikelkasta, joka on miltei puolet vanhempi kuin hän itse. Kumpikaan ei hyydy, vaikka pakkasta on yli 20 astetta.

Viimeisen kierroksen jälkeen hän pysäyttää kelkan pellon laidalla seisovan miesköörin ja neljän muun vintage-kelkan eteen. Jokainen miehistä muistaa sen tunteen nuoruudesta, kun talvella pakkanen ei puraissut tai vauhti hirvittänyt, vaikka poskipäihin ilmestyivät paleltumat. Alla oli isän kelkka, mutta unelmissa kiilteli tuore menopeli.

Ja siinä ne nyt ovat. Miehet ovat toteuttaneet unelmansa: jokaisella heistä on sellainen kelkka, joka oli teinivuosina vain kuva katalogin sivulla.

Vintage-kelkkoja tallissa.
Tässä ne ovat: Mikko Witikan ja Mika Kopsan nuoruuden unelmat. Niillä ajaminen vie tunnelmat teinivuosiin.Niko Mannonen / Yle

Moni etsii kiihdytyskaistaa nuoruuteen ja nostalgiaan, sen myöntää psykologikin. Tämä on tavallista. Joku löytää palan vuosikymmenien takaista itseään vintage-kelkan selässä, toinen pukeutumalla 1960-lukulaisittain. Joku taasen painaa bootsin kärjellä kaasua, ja ajaa vähän liian lujaa.

Retroilmiötä seuratessa monelle on varmasti tullut mieleen sama kysymys kuin psykologi Tapani Heinoselle:

– Olen miettinyt sitä, että onko tämä 2000-luku niin helvetin tylsä?

– Halutaan paeta todellisuudesta. Haetaan elämyksiä, jotka on kuorrutettu selkeällä teemalla. Se antaa luvan irrotella, kun suomalainen ei muuten uskalla. Meillä täytyy olla joku teema tai vähintään joku ohjaaja, joka sanoo, että tehkää nyt näin, että uskaltaa irrotella arjesta. Retroilu tarjoaa sellaisen sallitun irrottelun alttarin, Heinonen jatkaa.

Kuvasto, sänky ja unelma

Joona Kopsan isä Mika Kopsa silmäilee ylpeänä vuosimallin 1994 Lynx Ultraa. Samana vuonna valmistettuja kelkkoja on liikennekäytössä edelleen noin 1 200 (siirryt toiseen palveluun) (Tilastokeskus).

– Olin 13–14-vuotias, kun tuli tämmöinen kelkka. Katsoin Lynxin kuvastoa illalla sängyssä ja tästä sitä haaveiltiin. Päätin silloin, että joskus minä sen vielä ostan – ja nyt olen sen ostanut, Kopsa kertoo silmät loistaen.

Kajaanilainen Mikko Witikka hymyilee veijarimaisesti oman 1980-luvun kilpakelkkansa vieressä. Vuosimallin 1985 Yamaha V-Max 540 on imenyt rahaa ja aikaa, mutta lopputulos on niiden väärti.

– Joskus silloin pikkupoitsuna on näistä haaveillut, että tuommoisen kun joskus saisi. Nyt kun näitä pystyy laittamaan, niin eletään sitä nuoruutta uudelleen, Witikka kertoo.

Kajaanilainen Mikko Witikka vintage-kelkkansa kanssa.
Mikko Witikalle tärkeintä harrastuksessa on hyvä porukka. Kelkkoja ei jaksaisi rassata kovin pitkään yksin. Harrasteporukassa on edelleen sanoja vanhoja tuttuja.Niko Mannonen / Yle

Witikan ensimmäinen kelkka oli isän ostama. Silloin poika oli 15-vuotias.

– Ajettiin kelkoilla talvet, ne olivat tosi hyviä reissuja. Silloinhan ei talvella muuta tehtykään. Laskettelusukset sun muut joutivat narikkaan. Nykyisin saa tavallaan vanhan kelkan myötä muistella niitä juttuja ja aikoja. Kelkat ovat vain vaihtuneet.

Witikan ensimmäinen kelkka myytiin aikoinaan. Hän on yrittänyt sitä etsiä, muttei ainakaan vielä ole löytänyt. Tallista kuitenkin löytyy samanlainen entisöitynä.

Kun lapset ovat poissa, palataan nuoruuden lähteille

Moottorikelkkailijat, Witikka, Kopsa ja kumppanit, eivät suinkaan ole ainoita, jotka kaipaavat varttuneemmalla iällä takaisin nuoruuteen ja toteuttavat unelmiaan takautuvasti. Psykologi ja kirjailija Tapani Heinonen tunnistaa ilmiön, vaikkei ole sitä erityisemmin tutkinut tai analysoinut.

– Paluu nuoruuden lähteille tuntuu jotenkin hyvältä jo nostalgian kannalta, hän sanoo.

Heinosen omasta tuttavapiiristä ja asiakaskunnasta löytyy nahkatakki päällä kulkevia aikuisia miehiä, jotka kertovat harrastavansa moottoripyöräilyä tai muita vauhtilajeja – elävät nuoruuttaan uudestaan. Tämä on yleistä varsinkin siinä vaiheessa, kun ruuhkavuodet ovat takana.

– Kun lapset ovat siinä iässä, että lentävät pesästä, jää tilaa ja aikaa itselle, sanoo Jyväskylän TE-toimiston ammatinvalinta- ja urasuunnittelupsykologina työskentelevä Heinonen.

– Siinä vaiheessa moni miettii mihin elämä on kulunut, ja mitä haluaa vielä tehdä.

Mikko Witikka ajaa vintage-kelkallansa.
Kajaanissa vintage-kelkkoja harrastaa kymmenkunta kelkkailijaa.Niko Mannonen / Yle

Retroilu antaa tilaa leikitellä ja olla hulvaton. Psykologi nostaa esimerkiksi iskelmäfestivaalit.

– 70- ja 80-luvun iskelmätähdet ovat nyt valtavan suosittuja. Kiertueille tulee jengiä uudistamaan sitä kokemusta, joka on joskus ollut tanssilavalla. On Danny, Frederik ja kumppanit. Einit ja muut.

– Ero on siinä, että nyt mukana on aikuisen järki. Silloinhan se oli totisinta totta, kun haettiin kumppania. Muutenkin nuorena elämä on totisinta totta. Esimerkiksi nuoren seurustelussa kuukauden mittainen suhde on aikuisiällä viisi vuotta, se on niin totaalista, Heinonen jatkaa.

Kaverit ja kelkat pysyvät

Vintage-kelkkapiireissä crossiradalla ei ratkota enää kuka on nopein ja taitavin. Mikko Witikka, Mika Kopsa ja muut vanhoihin kelkkoihin hurahtaneet osallistuvat Kajaani Vintage Snowcross -kisoihin, joissa tärkeintä on yhteen kokoontuminen ja harrastuksesta nauttiminen samaan tyyliin kuin pienemmän porukan peltohurjastelussakin.

Kajaanissa vintage-kelkkoja harrastaa kymmenkunta kelkkailijaa. Porukka on pieni, mutta tiivis.

– Tämä sama kaveriporukka on ollut vuosikaudet. Aina on jotain moottorin pärinää, milloin autoa, milloin moottoripyörähommaa, mutta kelkat ovat säilyneet, Witikka sanoo.

Witikka muistaa ajelleensa pellon laidassa kypärä kädessään seisovan “Kemppais-Kustin” kanssa jo nuoruusvuosina.

Miehet korjaavat vintage-kelkkaa.
Remonttihommat ovat iso osa harrastusta. Varaosia etsitään välillä navetan ylisiltä, mutta useimmiten niitä löytyy ulkomaisista verkkokaupoista.Niko Mannonen / Yle

Parasta on se, että saa touhuta kavereiden kanssa.

– Eihän tätä yksin jaksaisi tallissa tehdä. Näitä kelkkoja saa laittaa vaikka yötä päivää, jos haluaa. Tallissa ropataan, ja yleensä tuppaa tulemaan kiire, varsinkin tapahtumien aikaan.

Pari viikkoa sitten lähialueiden kelkkailijat kokoontuivat näytösajoon Kajaanissa. Rinkiä ajoi noin 40 moottorikelkkailijaa. Harrastustoimintaa on runsaasti myös muun muassa Rovaniemellä, missä järjestetään tänä vuonna kolmannen kerran Vintage Sled Gran Prix -tapahtuma (siirryt toiseen palveluun).

– On mukavaa, että tulee näitä tuttuja ympäri maailman. Harrastuksen myötä syntynyt verkosto ulottuu Suomen ulkopuolelle saakka Ruotsiin, Norjaan ja Yhdysvaltoihin. Saa heidän kanssaan rakennella ja järjestellä näitä näytösajoja, kisoja sun muita. Meillä on Facebook-ryhmät ja WhatsApp-ryhmät sun muut, missä keskustellaan, ostetaan ja myydään.

Facebookiin perustetussa Vanhat moottorikelkat -ryhmässä (siirryt toiseen palveluun) on tällä hetkellä yli 4 300 jäsentä.

Menopeli on kuorrutusta, tärkeintä on seura

Moottoripyöräkerhoja, vintage-kelkkailijoita, sanaristikkoseuroja, lukupiirejä. Psykologi Tapani Heinosen mukaan ihmiset haluavat jälleen olla yhdessä, tavalla tai toisella.

– Nykyisin puhutaan paljon privatisoitumisesta, mutta ihmiset ovat yksin ja yksinäisiä. Nyt kuitenkin on syntynyt kaiken maailman kokkikerhoa ja pilkkikerhoa. Onko privatisoituminen tullut tiensä päähän?

Kajaanilaisia vintage-kelkkailijoita tallissa.
Joona Kopsa (edessä) on joukon kuopus. Hän viihtyy miesporukassa hyvin ja oppii kokeneemmilta hyödyllisiä remonttitaitoja. Takarivissä Mikko Witikka (vasemmalla), Kusti Kemppainen, Joni Forsell ja Mika Kopsa.Niko Mannonen / Yle

Oikeastaan lopulta sillä ei ole suurta merkitystä, minkä ääreen kokoonnutaan, kun ympärillä on samanhenkisiä ihmisiä.

– Moottoripyörä tai moottorikelkka on tavallaan sellainen sekundaarinen elementti, kuorrutus. Hyväksyttävä syy olla yhdessä, että raavaat miehet lähtevät keskenään jonnekin metsään. Siinä on sellainen sosiaalinen funktio, yhteisöllisyyden tarve, että kuuluu johonkin ryhmään, joka on muu kuin työporukka. Siellä voi vaihtaa ajatuksia, Heinonen toteaa.

Löytöjä navetan ylisiltä

82 831. Se oli liikennekäytössä olevien moottorikelkkojen lukumäärä vuonna 2016. Liikennekäytöstä poistettuja oli yli 60 000. Joukosta löytyy harvinaisuuksia, sillä pari vuotta sitten edelleen liikennekäytössä oli vuosimallin 1947 kelkka. Kelkkojen metsästämisen hienous onkin osittain siinä, etteivät kaikki herkut ole helposti tarjolla.

– Vanhat ihmiset eivät ehkä netistä ja Facebookista sun muista perusta. Heillä voi olla vielä navetan ylisillä tallessa näitä vanhoja kamppeita. Siinä on se, että jos etsit jotain tiettyä, niin kannattaa käyttää muita kanavia kuin nettiä siinä etsimisessä, Mikko Witikka sanoo ennen kuin alkaa kiskoa Yamahaansa jälleen käyntiin.

Vintage-kelkka hinataan.
Lähes joka kerta käy niin, että rallin tykittämisen jälkeen joku kelkoista on hinauskunnossa. Niin kävi tälläkin kertaa.Jonna Karjalainen / Yle

Kirkkaana paistava aurinko ei paljon lämmitä purevassa pakkasessa. Witikka vetäisee kelkkansa uudelleen käyntiin. Vaatii pari yritystä ja hörähdystä, ennen kuin kelkka jylisee tasaista käyntiä. Yksi seurueen kelkoista on jo hyytynyt ja se täytyy hinata takasin talliin.

– Kun neljän kelkan voimin ajetaan 15 minuuttia, yksi hajoaa. Tämä on hyvä esimerkki siitä, mitä tämä laji oikeasti on, Kusti Kemppainen kertoo hymyillen valmistellessaan hinausoperaatiota.

Vanhoissa menopeleissä on tunteen lisäksi järkisyitä siihen, mikä saa vintage-kelkat kiehtomaan.

– Ainahan sitä haluaisi sellaisen aju-aju-kelkan, nykykelkan. Mutta keskitytään nyt näihin, on niin paljon edullisempaa näiden kanssa touhuta, Mika Kopsa sanoo.

Kadotettu uho löytyi bootsit jalassa

Nuoruuteen takaisin vievä asia voi olla oikeastaan mikä tahansa maan ja taivaan väliltä. Joillakin se on vintagekelkka, toisilla vaikkapa bootsit – kuten psykologi Tapani Heinosella. Bootseilla on erityinen merkitys, vaikkei Heinonen moottoripyörämieheksi tunnustaudukaan.

– Ajoin ajokortinkin vasta aikuisena. Nautin autolla ajamisesta nyt, kun minulla ei nuorena ollut sitä. Ajan moottoritietä Vaajakoskelle, enkä päästä varmasti ketään ohi. Kahdeksankympin alueella ajan satasta ja satasen pätkällä sataakahtakymppiä. Siinä varmaan on joku sellainen kadotettu, menetetty uho on, jota ei silloin päässyt kokemaan, niin nyt sitten, Heinonen sanoo.

– Ja bootsit jalassa, hän lisää.