Seinäjoen uusi jäähalli valmistuu jo syksyksi

Hallia on uusittu jo aiemmin ulkoa ja uuden lisärakennuksen osalta. Nyt rakennustyöt siirtyvät sisätiloihin.

jäähallit
Eskarilapsia luisteluopetuksessa Seinäjoen jäähallissa.
Seinäjoen jäähallissa pääsee jatkossa luistelemaan lämmitetyissä olosuhteissa.Olli Koski/Yle

Seinäjoen jäähallin remontoinnissa siirrytään tänään maanantaina sisätiloihin. Työt aloitetaan vanhojen rakenteiden purkamisesta. Uusi halli rakennetaan samalle paikalle, siitä tulee lämmitetty ja se tulee täyttämään Mestis-sarjan kriteerit.

Vanhassa hallissa pelattiin viimeinen ottelu sunnuntaina. Seuraava voidaan pelata jo elokuussa, jolloin uuden hallin ennakoidaan valmistuvan.

– Onhan halli ihan toista luokkaa kuin nykyinen. Tätä on odotettu monia kymmeniä vuosia, että Seinäjoelle saadaan Mestis-tason jäähalli. Tämä on huikea harppaus eteenpäin, hehkuttaa Seinäjoen liikuntatoimenjohtaja Anne Kotila.

Nopeaa aikataulua selittää se, että remonttitöitä on tehty jo hallin ulkopuolella. Esimerkiksi vanhan huoltohallin ja jäähallin väliin on rakennettu tila, jonne tulee muun muassa kuntosali sekä ravintola- ja pukutilaa.

Remontti maksaa 4,3 miljoonaa euroa. Katsomopaikkoja uudessa hallissa on reilu tuhat.

– Paikkoja on mahdollista lisätä hallin päätyihin sitten, kun S-Kiekko nousee Mestikseen, Kotila kertoo.