Milanon pörssi avautui alamäkeen, Italian lainakorot nousussa

Sijoittajia hermostuttaa EU-kriittisten populistien odotettua suurempi kannatus sunnuntain parlamenttivaaleissa.

Italia
Palmut ovat peittyneet lumeen, taustalla Milanon katedraali.
Poikkeuksellinen kylmyys toi viime viikolla Milanon duomon aukion palmuille lumipeitteen. Nyt lunta tulee tupaan myös markkinoilla.Flavio Lo Scalzo / EPA

Italiassa Milanon pörssi avautui maanantaina laskusuunnassa. Sijoittajia hermostuttaa EU-kriittisten populistien odotettua suurempi kannatus Italian sunnuntaisissa parlamenttivaaleissa.

Yksikään ryhmittymä ei kuitenkaan näytä saavan ehdotonta enemmistöä parlamenttiin, joten hallituksen muodostamisen odotetaan tuovan vaikeuksia.

Milanon pörssin (siirryt toiseen palveluun) pääindeksi kävi avautumisensa jälkeen lähes kahden prosentin laskussa, mutta toipui sittemmin noin prosentin alamäkeen. Indeksi kävi alimmassa lukemassa puoleen vuoteen.

Muun muassa Italian valtiota laajasti lainoittaneiden pankkien osakekurssit laskivat.

Vaalitulos näkyi markkinoilla myös Italian valtionlainojen korkojen nousuna.

Kun voimakkaasti velkaantuneen maan tulevaisuus muuttui vaalien myötä arvaamattomammaksi, sijoittajat haluavat kasvaneen riskin takia valtiolle lainaamaltaan rahalta enemmän tuottoa.

*Lue lisää: *

Analyysi: Italian protestivaalit olivat herätys myös EU:lle – Eurooppalainen populismi sai toistaiseksi suurimman voittonsa

Asiantuntija oikeiston voittokulusta Italiassa: Kertoo demokraattisen hallinnon ongelmista

Berlusconin johtama liittouma voittamassa Italian parlamenttivaalit – oikeisto haluaa kiristää maahanmuuttopolitiikkaa

Aiheesta muualla:

Italian Markets Feel the Heat as Anti-Establishment Parties Surge (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: STT, AFP, Reuters