Mies perusti rivitaloasuntoon oman radioaseman – haluaa värvätä kuuntelijat tekemään ohjelmaa

Lappeenrantalaisen Lasse Hyytisen radioasemalta kajahtivat tänä aamuna ensimmäiset juonnot.

radiokanavat
Lasse Hyytinen juontamassa Radio Saimaan lähetystä
Lasse Hyytinen radiostudiossaan.Mikko Savolainen / Yle

LappeenrantaViitisen kilometriä Lappeenrannan keskustasta on ihan tavallisen näköinen kaksikerroksinen rivitalo. Yhden asunnon pienessä huoneessa tietokoneruutujen takana istuumies, jonka ääni kajahtaa kohta historiallisesti.

– Ai että ja voi mahoton. Ja mitä kaikkea näitä nyt olikaan. Se on kuulkaa ihmiset sellainen homma, että Radio Saimaan historian ensimmäiset löpinät on juuri tulossa tässä. Täytyy kyllä sanoa, että puntti pikkuisen vipattaa.

Puhuja on Lasse Hyytinen, joka nyt aloitti ikioman radioasemansa ensimmäisen lähetyksen.

– Pikkaisen oli kakka housussa, mutta kyllähän se tästä, tuumii Lasse Hyytinen heti ensimmäisen juontonsa jälkeen.

Samalla toteutui Lasse Hyytisen pitkäaikainen unelma. Hän on haaveillut omasta radioasemasta jo pitkään ja tehnyt paljon töitä, jotta tämä päivä toteutuisi. Lappeenrannassa ei ole ollut omaa radioasemaa Ylen Lappeenrannan toimituksen lisäksi, joten markkinarako löytyy siitä.

Vain netissä

Radio Saimaa ei kuitenkaan ole ihan perinteinen radioasema, koska sitä ei pysty kuuntelemaan tavallisen radion kautta – Radio Saimaa kuuluu vain internetissä.

– Tämä nettiradio on hyvä tapa lähteä kokeilemaan ja katsomaan. FM-radion tekemisen hintalappu olisi sen verran isompi, että tässä se pysyy vielä kohtuudessa, kertoo Lasse Hyytinen.

Ohjelmaa Radio Saimaa lähettää maanantaista perjantaihin kello 8–16. Lähetyksen juontaa Hyytinen itse. Lisäksi hänellä on yksi reportteri, joka tekee lähetykseen haastatteluja.

Hyytisen toive on, että ihmiset osallistuisivat lähetyksen tekemiseen mahdollisimman paljon. Siksi radioasema soittaa joka arkiaamu kaksi tuntia kuuntelijoiden toivekappaleita. Kuuntelijoita Hyytinen pyytää soittamaan lähetykseen ja kertomaan, mitä ympärillä tapahtuu.

– Paikallisradiohengessä mennään, sanoo Lasse Hyytinen.

Merkittävän osan Radio Saimaan lähetysajasta nappaa musiikki. Sen lähetykseen valitsee kuuntelijoiden toivekappaleita lukuun ottamatta Hyytinen itse.

– Olen rokkiäijä, että ehkä musiikki on sen mukaista. Nykyaikainen soittolistakulttuuri ei ole mennyt oikeaan suuntaan. Maailma on hyvää musiikkia täynnä.

Radio Saimaan suurimmat kuluerät tulevat Hyytisen mukaan olemaan musiikista maksettavat korvaukset Teostolle ja Gramexille. Tuloja radioasema saa mainostajien ja yhteistyökumppaneiden kautta.

– Ehkä joskus tästä voisi saada palkkaa itsellekin, pohtii Hyytinen.

Radio Saimaa kännykässä
Radio Saimaa kuuluu vain internetissä.Petri Kivimäki /Yle

Harvinainen kanava

Perinteisen FM-taajuuksilla kuuluvan radiokanavan perustaminen vaatii luvan Viestintävirastosta. Internetiin radiokanavan voi perustaa ilman lupaa kuka tahansa, kunhan huolehtii esimerkiksi musiikin soittamisesta aiheutuvista kustannuksista.

Vaikka nettiradion perustaminen on melko vaivatonta, vain internetissä kuuluvia radioita ei Suomessa juurikaan ole.

Suomalaisia säveltäjiä, sanoittajia, sovittajia ja musiikkikustantajia edustavan Teoston arvion mukaan vain internetissä toimivia radioita on Suomessa vuosittain 20–30, mutta suurin osa niistä toimii vain lyhyen ajan.

– Osa on oppilaitosten radioita, osa on jotain tiettyä musiikkityyliä soittavia kanavia ja osa ihan yksityishenkilöiden kanavia, kertoo tuotepäällikkö Päivi Väisänen Teostosta.

Esimerkiksi joulun aikaan FM-taajuuksilla kuuluva Jouluradio kuuluu tällä hetkellä vain internetissä. **
**

Päivi Väisäsen mukaan vain internetissä kuuluvat radioasemat eivät yleensä tavoita suuria kuulijamääriä. Usein kuuntelijoita on vain muutamia kymmeniä, mutta isompiakin on Väisäsen mukaan olemassa.

Internetradiot eivät kuitenkaan pääse lähellekään samoja kuulijamääriä kuin mitä FM-radiot saavuttavat.

– Osasyynä on varmasti se, että FM-radioiden kuuntelu on erittäin suosittua. Vaikka musiikkipalvelut ovat suosittuja, niin FM-radiot ovat hyvin sinnitelleet kilpailussa mukana, sanoo tuotepäällikkö Päivi Väisänen Teostosta.

Lasse Hyytinen juontamassa Radio Saimaan lähetystä
Lasse Hyytisen radioasema toimii hänen omassa kodissaan.Mikko Savolainen / Yle

Pienillä kustannuksilla

Lasse Hyytisen elämä koki merkittävän muutoksen muutama vuosi sitten. Nuoruudessaan hän kulki esiintymässä kitaransa ja bändinsä kanssa ympäri Suomea. 1990-luvun lopulla kitara kuitenkin päätyi naulaan roikkumaan, kun hän alkoi johtaa pääkaupunkiseudulla varsin hyvin menestynyttä muuttofirmaa.

Lopulta muuttofirma meni myyntiin ja Lasse Hyytinen palasi takaisin kotiseudulleen, jossa perheen olisi hyvä olla.

Lappeenrannan kotiin valmistui kotistudio, syntyi uusi bändi ja studiossa alkoi valmistua musiikkia. Hyytisen äänimaailmaa päätyi moniin mainoksiin ja tunnareihin.

Kotiin olikin kerääntynyt valmiiksi laitteisto, joka riittäisi vaikka omaan radioasemaan. Niinpä oli aika toteuttaa vuosia kytenyt unelma.

– Alkuinvestointi on tosi pieni. Ainoat kustannukset ovat tietokoneeseen tarvittavat ohjelmat ja musiikin esittämiskorvaukset. Kun kuulijamäärä kasvaa, kasvaa myös musiikista maksettavan korvauksen suuruus, sanoo Hyytinen.

Nyt on Lasse Hyytisen aika taas laittaa kuulokkeet korville ja jatkaa lähetystä.

– Pakarisen Hanna ilmoitteli viime viikolla, että hänelle on tulossa vauva. Kevään aikana pitäisi vauvan putkahtaa. Yritetään saada Hannakin haastatteluun ja kysellään vähän kuulumisia. Otetaan tähän sitten vähän Hanna Pakarista.