Veikkaus odottaa Loimaan Eurojackpot-voittajien ilmoittautumista – "Toistaiseksi tänne ovat soitelleet vain toimittajat"

90 miljoonan euron voitto olisi nyt lunastettavissa, mutta kukaan ei ole ilmoittautunut Veikkaukselle.

Eurojackpot
Mies täyttää Eurojackpot-kuponkia.
Kimmo Brandt / EPA

Suomen kaikkien aikojen suurin rahapelivoitto odottaa edelleen lunastajaansa. Veikkauksessa ei edelleenkään tiedetä, kuka tai ketkä pelasivat Loimaan Prismassa 90 miljoonan euron voittoon oikeuttavan porukkapelin kolme viikkoa sitten.

Veikkauksen viestintäpäällikkö Tomi Auremaa sanoo, että tilanne on pohdituttanut myös Veikkauksen väkeä.

– Syitä voi olla niin monia. Voi esimerkiksi olla niin, että voittaja tai voittajat eivät edes tiedä olevansa voittajia, Auremaa sanoo.

Ei hajuakaan, missä voittajat ovat.

Tomi Auremaa

Suuren potin arvonnasta käynnistyy kolmen viikon aikajakso, jonka jälkeen voitto on lunastettavissa. Tämä hetki on nyt, mutta kukaan ei ole ilmoittautunut.

– Mysteeri tämä on. Ei hajuakaan, missä voittajat ovat, Auremaa sanoo.

Maanantain aikana puheluihin vastaaminen on jännittänyt viestintäpäällikköä.

– Joka kerta soittaja olisi voinut olla joku voittajista, mutta toistaiseksi tänne ovat soitelleet vain toimittajat, Auremaa sanoo.

Voittajilla on vuosi aikaa lunastaa rahansa.