Analyysi: Oscar-gaala ylisti naisia ja jätti heidät palkitsematta

Oscareissa kuultiin paljon vakavaa puhetta, joka oli kuitenkin vain puhetta. Näkyvissä oli myös pilkahdus uutta, kaikille tarkoitettua elokuva-alaa, kirjoittaa toimittaja Janne Sundqvist.

Oscar-palkinto
Frances McDormand
Armas Poole / EPA

Käsillä oleva muutos oli sähkönä ilmassa, kun Hollywoodin tähdet eilen iltapäivällä kerääntyivät punaiselle matolle Dolby-teatterin eteen.

Juhlalla oli teema: nämä ovat eri Oscarit kuin ennen.

Matolla otettiin kantaa. Kommentoitiin naisten asemaa parantavia liikkeitä. Sanottiin, että aika on tullut. Juhlittiin afroamerikkalaisen elokuvan uutta kukoistusta. Kaikkea täysin syystä.

Sitten marssittiin rinta rinnan punaista mattoa seuraten sisälle teatteriin, tuttuihin ja turvallisiin karsinoihin.

Uusia kliseitä

Tämän vuoden Oscar-gaalassa oli paljon hienoja hetkiä. Oikeudenmukaisuudessaan erityisen koskettavilta tuntuivat veteraanien Gary Oldman, Roger Deakins ja James Ivory ensimmäiset palkinnot.

He olisivat ansainneet palkinnon vaikka heillä ei olisi ollut edes elokuvaa ehdolla.

Elokuviensa perusteella ensimmäiset palkintonsa olisivat toki ansainneet myös Greta Gerwig, Rachel Morrison ja Agnès Varda.

Ehdokaselokuvien kattaus oli puolestaan niin monipuolinen, että se sai parhaan elokuvan palkinnon voittaneen The Shape of Waterin näyttämään kliseiseltä.

Minä tahansa muuna vuonna naisen ja sammakkoihmisen fantasiaromanssi olisi ollut valikoiman erikoisin ja jos ei voimakkain, niin ainakin voimakkaimmasta päästä.

Kuningatar Frances

Tällä kertaa tuntui kuitenkin pitkään siltä, ettei gaala saanut kakistettua ulos sitä, mitä se niin kovasti yritti ilmaista.

Naisten hehkutus juontajan ja palkinnonjakajien toimesta oli toivottavasti voimaannuttavaa. Ansaittua se oli joka tapauksessa. Toisaalta vuorosanat olisi voinut vaihtaa saippuamainokseen ja show olisi näyttänyt täysin samalta.

Tilanne muuttui vasta, kun lavalle asteli dynamo Frances McDormand, uhmakkaana ja määrätietoisena ikään kuin hänen palkittu roolinsa Three Billboards Outside Ebbing, Missouri -elokuvasta olisi jäänyt pahasti päälle.

McDormand laittoi asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Pieni Oscar jalkojensa juuressa hän nostatti kaikki ehdokkuuden saaneet naiset seisomaan kanssaan.

– Meillä on tarinoita kerrottavana, näyttelijä julisti.

Tunteen palo jatkui myöhemmin haastattelussa.

– Tämä ei jää tähän, hän uhosi.

Miesten Oscar

Silti jokin oli jo jäänyt tähän, jämähtänyt paikalleen. Ainakin Oscar-illaksi.

On hätkähdyttävää tajuta, että vaikka elokuva-ala niin juhlavasti ja kovaäänisesti mainosti viettävänsä naisten vuotta, eivät ehdolla olleet 50 naista voittaneet juuri mitään.

Kahden naisnäyttelijöille annetun palkinnon lisäksi naisia löytyi vain neljästä palkitusta työparista tai porukasta. Yksikään nainen ei voittanut yksin omaa kategoriaansa.

Kaiken kaikkiaan naisehdokkaat saivat gaalassa jaetuista 46:stä Oscar-patsaasta kuusi kappaletta.

Keiden kerho?

Yhdysvaltain elokuva-akatemia on onnistunut puhdistamaan mainettaan iäkkäiden valkoisten miesten kerhona. Sen jäsenistöä on uudistettu, minkä seurauksena ainakin ehdokasasettelu näyttää muuttuneen.

Moonlightin viimevuotinen parhaan elokuvan voitto oli myrskyvaroitus. Se kertoi, että jotain uutta voi olla tulossa. Pieni taide-elokuva pieksi elokuvakevään goljatin La La Landin ja nousi Oscar-voiton saattelemana Suomessakin hitiksi.

Tänä vuonna ehdokkaista löytyi rasismia perkaava satiirinen kauhuelokuva Get Out ja romanttinen fantasiaseikkailu The Shape of Water. Kumpaakaan niistä ei olisi aina päästetty edes ehdolle genrensä takia.

Hienoa elokuva-akatemian muutoksessa on se, että Oscareilla on oikeasti vaikutusta siihen, millaisia elokuvia Hollywoodissa tehdään. Isot tuotantoyhtiöt tekevät elokuvia rahasta tai maineesta, eikä niille mikään ole Oscar-palkintoa selkeämpi maineen mittayksikkö.

Elokuva-akatemia on jo muuttunut. Siitä on tullut edes vähän enemmän kaikkien kerho. Jos se säilyttää arvovaltansa, voi se muuttaa mukanaan myös maailman suurimman elokuvateollisuuden.

Vuoden päästä nähdään onko ala mennyt eteenpäin taas vain vauvanaskelia.

Yksi mittari voi olla se, kelpuuttaako uusi akatemia vihdoin myös supersankarielokuvan tärkeisiin palkintokategorioihinsa.

Kulttuuri-ilmiöksi ylistetty Black Panther täyttää ainakin kaikki muut vaatimukset.

Lue myös:

Kolme puheenaihetta Oscar-gaalasta: Frances McDormand, yllätyksettömyys, ja mikä ihme on inclusion rider

Tässä ovat kaikki Oscar-voittajat – paras elokuva: The Shape of Water