Yli 500 porsasta kellahti ojaan Ilmajoella – reilut sata eläintä tukehtui

Porsaat olivat jo melkein perillä uudessa sikalassa, kun tien reuna petti eläinkuljetusrekan alta. Yli sata sikaa menehtyi, kun rekka kaatui ojaan.

onnettomuudet
ArkistokuvaPasi Takkunen/YLE

Yli viittäsataa porsasta kuljettanut täysperävaunullinen rekka kaatui kyljelleen ojaan tiistaina Ilmajoen Tuomikylässä. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa, ja suurin osa eläimistä selvisi rytäkästä vahingoittumattomina. Kun eläimet saatiin siirrettyä toisiin eläintenkuljetusautoihin, selvisi, että yli sata eläintä menehtyi.

– Siellä on ojassa 529 porsasta. Ne ovat 30-kiloisia. Niitä on tuolla aika paljon, selvitti tilannetta ennen eläinten siirto-operaation alkua ylipalomies Erkki-Jussi Parvi Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta.

Eläinten siirto vei parisen tuntia ja siirron jatkuessa eteen tuli yhä enemmän menehtyneitä porsaita.

– Osa porsaista on jäänyt toisten alle ja tukehtunut, Erkki-Jussi Parvi kertoi, kun siirto-operaatio saatiin päätökseen kello 16 tienoilla.

Sikatilalliset auttamassa

Talkoohenkeä löytyy edelleen Ilmajoelta, sillä sikatilalliset riensivät paikan päälle auttamaan pelastuslaitosta porsaiden siirrossa.

– Ennen siirtoa kuljetustiloihin puhallettiin raitista ilmaa, jotteivat kuljetustilat lämpene liikaa, Erkki-Jussi Parvi kertoo.

Porsaskuljetus oli vain 200–300 metrin päässä määränpäänä olevasta sikalasta, kun tien reuna petti ja rekka kellahti ojaan.

Onnettomuus tapahtui puolenpäivän jälkeen Ilmajoella keskustan ja Ahonkylän välillä sijaitsevalla Välimäentiellä.