Ukkola: Anastasia Steelen ja Mr. Greyn kielletty rakkaus

Sosiaaliseen mediaan on pesiytynyt uusi papisto, joka määrittelee hyvän maun rajat ja sanelee, mille saa nauraa, mistä saa tehdä taidetta.

poliittinen korrektius
Sanna Ukkola
Yle Uutisgrafiikka

Arvoituksellisen miljardöörin ja kokemattoman opiskelijatytön seksisuhde herättää pahennusta Jenkeissä. Floridassa kirjastot päättivät kieltää eroottisen Fifty Shades of Grey -kirjan 2012, koska pitivät sitä pornona. Kansa kuitenkin nousi barrikadeille, ja pian kirjastot joutuivatkin palauttamaan teoksen hyllyille.

Kirjailija Lionel Shriver nosti hiljattain tärkeän aiheen esille esseessään (siirryt toiseen palveluun): hänen mukaansa poliittinen korrektius rajoittaa kirjailijoiden ilmaisunvapautta ja tuhoaa kirjallisuutta.

Kustannustoimittajat eivät ehkä julkaise liian kiistanalaista tekstiä ja saattavat hyllyttää epäsovinnaisen käsikirjoituksen. Samalla pelko julkisesta häpeärangaistuksesta estää kirjailijaa kirjoittamasta kiinnostavasta aiheesta.

Ovatko loukkaantujat nykyään myös suojeltu vähemmistö?

Jenkeissä kirjoja vaaditaan sensuuriin milloin mistäkin syystä. Jotkut haluavat kieltää klassikkoteos Huckleberry Finnin, koska siinä käytetään neekeri-sanaa – ja tietyt koulut ovatkin pudottaneet sen lukulistoiltaan. Virginia Woolfin romaaniin Mrs Dalloway on puolestaan vaadittu varoitustekstejä, koska romaani voi ahdistaa jotakuta: se käsittelee itsemurhaa.

Samasta aiheesta on huolehtinut myös Index on Censorship -sananvapausliikkeen toimitusjohtaja Jodie Ginsberg, joka varoittaa sosiaalisen median raivoavasta väkijoukosta.

“Se johtaa siihen, että kirjailijat ja kustantajat sensuroivat itseään pelon takia. Me voimme lukea mitä haluamme, mutta nykyään toimii toisenlainen sensuuri. Se ei tule valtiolta vaan raivostuneilta kansalaisilta”, Ginsberg totesi (siirryt toiseen palveluun).

Aihe on ajankohtainen, eikä rajoitu pelkästään kirjallisuuteen.

Putous-ohjelmassa oli hiljattain sketsi (siirryt toiseen palveluun), jossa äidille ja isälle syntyi vauva. Vanhemmat eivät halunneet määritellä lasta pojaksi, sillä se voisi yhtä hyvin olla tyttökin. Tosin lapsi saattoi hyvin olla hirvi tai sopulikin – tai vaikkapa lipasto.

Väärin! Näin ei saa Suomessa 2018 enää vitsailla, sillä niin... joku jossain saattaa loukkaantua. Ja niin loukkaantuikin – sosiaalisen median päivystävät mielensäpahoittajat ja tietysti heidän uskollinen äänenkannattajansa Nyt-liite. All the usual suspects.

Ilmeisesti joidenkin mielestä feminismiä on se, että naiset eivät saa itse valita, minkä värisen koltun päälleen panevat – tai mihin kampanjoihin he kulloinkin osallistuvat.

Ei siinä mitään. Näitä loukkaantumisaaltoja tulee nykyään lähes päivittäin. Huolestuttavaa kuitenkin oli, että Putouksen tuottaja lähti harmittelemaan sketsiä ja totesi, että se epäonnistui.

Sketsin lähtökohtana ei ollut sukupuoli-identiteetin kustannuksella vitsaileminen vaan vanhempien, jotka eivät halua lokeroida vauvaansa mihinkään. Sketsi kohdistui sukupuolivähemmistöjen nimissä puhuviin ja heillä ratsastaviin, ei sukupuolivähemmistöihin itseensä. Silti tuottaja julisti, että sketsi epäonnistui.

Ovatko loukkaantujat nykyään myös suojeltu vähemmistö?

Aina pelkkä pahoittelu ei riitä. Hiljattain Sony taipui pyytämään anteeksi kohtausta Suomessakin esitettävästä Petteri kaniini -lastenelokuvassa (siirryt toiseen palveluun). Kohtauksessa kaniinit heittelivät arkkivihollistaan karhunvatukoilla. Yksi karhunvatukoista päätyi miehen suuhun ja tämä joutui piikittämään itseään allergisen kohtauksen varalta.

Elokuvan ensi-illan jälkeen Twitterissä alkoi boikottikampanja #boycottpeterrabbit (siirryt toiseen palveluun) ja allergisten lasten vanhemmat paheksuivat kohtausta julkisesti. Puhuttiin allergiakiusaamisesta.

Sony nöyrtyi, pyysi anteeksi ja sensuroi jälkikäteen kyseisen kohdan pois elokuvasta.

Voi pyhä älyttömyys, mitä huttua! Elämme maailmassa, jossa puhutaan allergiakiusaamisesta ja jossa suututaan marjoja viskovista feikkipupuista. Sosiaalisen median päivystävät pahastujat sanelevat, mille saa nauraa, mistä saa tehdä taidetta.

Jotkut kustantamot palkkaavat “herkkyyslukijoita” etsimään tekstistä mahdollisesti loukkaavia kohtia (siirryt toiseen palveluun). Brittiläinen näyttelijäliitto Equity pohtii parhaillaan (siirryt toiseen palveluun), pitäisikö elokuviin tuoda “intiimiohjaajia”, jotka tarkkailisivat seksikohtauksia.

Hollywoodin naisnäyttelijät kampanjoivat hiljattain seksuaalista häirintää vastaan Golden Globe -gaalassa pukeutumalla mustiin. Kaikki naiset eivät kuitenkaan pukukoodia noudattaneet – ja joutuivat somelynkkauksen kohteeksi (siirryt toiseen palveluun) netissä. Ilmeisesti joidenkin mielestä feminismiä on se, että naiset eivät saa itse valita, minkä värisen koltun päälleen panevat – tai mihin kampanjoihin he kulloinkin osallistuvat.

Viimeksi Oulun ylioppilaskunta joutui sensuroimaan Instagram-videonsa (siirryt toiseen palveluun) koska niissä esiintyi saamelaisrumpu, joka kuulemma eksotisoi saamelaiskulttuuria. Video jouduttiin poistamaan sen jälkeen, kun sosiaalisessa mediassa kerrottiin, että rummut loukkaavat.

Taiteen kuuluu olla hävytöntä, vallankumouksellista ja vähän törkeää – ei pelokasta, ujoa eikä laimeaa.

Sosiaalinen media on tuonut uuspuritaaneille väylän vaatia yrityksiltä ja yhteisöiltä asioita, jotka edistävät heidän agendaansa poliittisen korrektiuden nimissä. He päivystävät lakkaamatta, etsivät mahdollisuutta loukkaantua ja tuomita – rikkeentekijöitä, joita ojentaa omassa hurskaassa hyveellisyydessään.

Sosiaaliseen mediaan on pesiytynyt uusi papisto, joka määrittelee hyvän maun rajat ja toimii kuin terminaattori: sen kanssa ei voi neuvotella, se ei tunne sääliä eikä se pysähdy, ennen kuin sinut on nujerrettu.

Huolestuttavinta on, että yhteisöt antavat periksi kovaäänisen joukon edessä. Ne sensuroivat, pokkuroivat ja pyytelevät anteeksi. Ne taipuvat painostuksen edessä.

Taiteen kuuluu olla hävytöntä, vallankumouksellista ja vähän törkeää – ei pelokasta, ujoa eikä laimeaa. Taiteen kuuluukin olla monitulkintaista – eikä sitä perinteisesti ole joutunut selittelemään. Mutta nykyinen poliittisesti korrekti ilmapiiri on vaarassa latistaa taiteen nurkkaan häpeämään.

Miksi taiteilijat, elokuvantekijät ja animaattorit ovat hukanneet kykynsä panna hanttiin? Mihin ihmisten selkäranka on hävinnyt?

Sanna Ukkola

Kirjoittaja on Pressiklubin juontaja ja sanomalehtitaustainen toimittaja, jonka kirjoituskaipuuta blogit lieventävät. Livenä lempeämpi kuin kolumninsa.