Myös ruuhka-Suomen ulkopuolella eletään karua huumearkea – Vilma Valleniuksen tarina on niin synkkä, että sitä ei tahdota uskoa

Seinäjoella asuva Vilma Vallenius oli vain 14-vuotias, kun hänen elämässään asiat lähtivät sivuraiteille. Huumeet tulivat kuvioihin parikymppisenä. Nyt hän haluaa jakaa elämäntarinansa ja toivoo, että siitä voisi olla apua muille päihteiden kanssa kamppaileville. Juttu on julkaistu maaliskuussa 2018.

huumeriippuvuus
Kuvia Vilmasta ajalta, jolloin hän käytti huumeita
Kuvaus&leikkaus: Jarkko Heikkinen / Yle

"Sä kuolet, jos jatkat elämääsi näin", muistaa seinäjokelainen Vilma Vallenius lääkärin sanat. Elettiin elokuuta vuonna 2014.

Valleniuksella oli todettu c-hepatiitti, viruksen aiheuttama maksatulehdus, joka sai maksan pullottamaan kuin pallo hänen vatsastaan. Tulehduksen hän oli saanut likaisista huumeneuloista.

Lääkärin sanat pysäyttivät ja nainen päätti muuttaa elämänsä suunnan.

Hyväksikäyttö sekoitti elämän

Vilma Vallenius kokee ensimmäisten elinvuosiensa olleen onnelliset, vaikkakin lapsuutta varjosti biologisen isän aiheuttama väkivallan pelko. Vanhemmat päätyivät eroon tytön ollessa 5-vuotias. Äidin mennessä uusiin naimisiin elämä jatkui onnellisena.

Elämä kuitenkin järkkyi, kun ystävän isä käytti Valleniusta hyväkseen tämän ollessa 14-vuotias. Asiasta tehtiin rikosilmoitus ja mies sai tuomion. Tapaus jätti jälkensä nuoreen tyttöön.

Kun kaiken tämän päälle lisätään koulukiusaaminen, ryhtyi Vilma hukuttamaan murheensa alkoholiin. Parikymppisenä mukaan tulivat huumeet.

– Olin ensin hyvin ehdoton. Mä aina sanoin, että en koskaan koskisi piikkeihin, mutta lopulta huomasin olevani piikki kourassa.

Elämä riistäytyi raiteiltaan.

VIlma Vallenius kävelee puistossa
Merja Siirilä / Yle

Ei mikään lintukoto

Vaikka Seinäjokea voisi ajatella lintukotona, turvallisena maaseutukaupunkina, on Valleniuksen mukaan kaupungista helppo saada huumeita, erityisesti naisena.

Huumeidenkäytön aikaan hän oleskeli paljon muiden käyttäjien kanssa asunnoissa ja poistui harvoin esimerkiksi kaupungille. Täten huumeidenkäyttäjät eivät välttämättä näy katukuvassa.

Pohjanmaan poliisin mukaan moniongelmaisia ja syrjäytyneitä huumeidenkäyttäjiä on alueen keskuskaupungeissa, Seinäjoella, Vaasassa ja Kokkolassa arviolta noin kymmenkunta kussakin. Määrä on suhteessa asukaslukuun melko vakio, ja usein pienemmiltä paikkakunnilta hakeudutaan juuri maakunnan keskuskaupunkiin.

Vaikka huumerikosten määrä on nousussa, vakavissa ongelmissa olevien huumeidenkäyttäjien määrä on pysynyt kutakuinkin samana viime vuodet.

Raskasta lähipiirille

Erityisen raskasta Vilman huumeidenkäyttö oli hänen äidilleen Seija Pirhoselle. Hän huomasi tyttärensä muuttuneen olemuksen ja "kootut selitykset" jo yläasteikäisenä, jolloin kuvioissa oli vasta alkoholi. Tilanne paheni, kun tyttö tuli täysi-ikäiseksi.

– Viikonloput vain piteni ja piteni. Ensin juhlinta koski lauantaita, sitten perjantaita ja lauantaita. Lopulta viikonloput alkoivat keskiviikkona ja päättyivät tiistaihin. Silloin huomasi rivien välistä, että mistä on kyse, Pirhonen muistelee.

Kun kyseessä on oma tytär, oli huoli kova.

– Millä asteikolla sitä voidaan edes mitata. Kyllä se repi sisuskalut ihan murskaksi. Sitten tuli ne itsesyytökset, että mitä minä olen tehnyt väärin, että oma lapsi ei huomaa elämän realiteetteja, kun lähtee tuolla lailla virran vietäväksi.

Pirhonen kertoo saaneensa paljon puheluita myös Vilman kavereilta, jotka kertoivat tyttären muuttuneesta käyttäytymisestä. Tapaus opetti pelkäämään puhelimen soimista.

– Mä odotin, että poliisit soittaa, että "voitko tulla tunnistamaan, että onko tämä sun tytär". Mulle tuli lähes paniikki aina kun puhelin soi, Seija kertoo ääni väristen.

Tuskaa ja pahanolon tuntemuksia ajanjaksolta kuvastaa hänen mukaansa parhaiten hengellinen laulu "äidin rukous".

Muutamat pysyivät tukena

Vilma Valleniuksen välit tulehtuivat lähestulkoon kaikkiin ihmisiin. Esimerkiksi sisarukset laittoivat hetkellisesti välit poikki siskoonsa suojellakseen omia tunteitaan. Äiti pysyi rinnalla, vaikka välillä oli hiuskarvan varassa, että hänkin olisi laittanut välit poikki.

Vallenius kertoo, että monet ihmiset yrittivät puhua hänelle järkeä ja saada häntä hankkimaan apua. Koska hän oli täysi-ikäinen, eivät hänen äitinsä tai sisaruksensa voineet häntä pakottaa.

– Mun siskopuoli soitti mulle kerran, että "sä oot niin sairaan näköinen". Hän oli huolissaan ja sanoi minun tarvitsevan apua. Mä vaan loukkaannuin, että ei musta ollut mitään vikaa.

Vilma Vallenius katselee purossa virtaavaa vettä.
Merja Siirilä / Yle

Vuoden aikana elämä tuhoutui

Vilma Vallenius kertoo käyttäneensä huumeita - pääsääntöisesti amfetamiinia ja subutexia - reilun vuoden ajan. Vaikka vuosi tuntuu lyhyeltä ajalta, ehti hän siinä ajassa omien sanojensa mukaisesti tuhota kaiken elämässään.

Huumeita käyttäneet tuttavat muun muassa varastivat ja vahingoittivat Valleniuksen omaisuutta. Hän syyllistyi itsekin rikoksiin. Jäljelle ei jäänyt mitään.

– Kehenkään heistä ei voinut luottaa. Jokainen ajatteli vain omaa etuaan.

Vallenius kertoo joutuneensa jopa entisen poikaystävänsä puukotuksen kohteeksi - eikä sekään saanut nuorta naista tajuamaan tilanteen vakavuutta.

Valleniuksen tarina sai onnellisen lopun, kun hän tajusi tarvitsevansa apua. Moni hänen entisistään käyttäjäkavereistaan ei hakenut apua.

– Kun lopetin, niin yksitellen sai kuulla, että näitä huumeajoilta tuttuja kuoli yliannostukseen tai oman käden kautta.

Urheilun voimalla ylös

Kun Vallenius teki päätöksen, että haluaa päästä eroon huumeista, oli hänen veljensä suurena apuna. Veli tutustutti hänet kuntosaliharjoittelun pariin ja oli tukena.

– Tuntui, että poissaoloon salilta tarvittiin lähes poissaolotodistus lääkäriltä. Siitä treenistä tuli sellainen tärkeä asia, jonka avulla voitin mieliteot, Vallenius hymyilee.

– Olen sanonut monelle, että isoveli tarvitsisi hengenpelastusmitalin, koska hän lähes väkisin vei Vilmaa salille. Se on pelastanut Vilman putoamasta vieläkin syvemmälle, äiti Seija Pirhonen lisää.

Treenaamisesta on muodostunut nykypäivänäkin Valleniukselle merkittävä osa elämää. Hän pyöräilee jopa 30-40 kilometrin matkoja, harrastaa kehonrakennusta ja harjoittelee Suomen vahvin nainen -kilpailuun. Treenikertoja kertyy viikossa neljästä-viiteen.

Toinen merkittävä asia huumeidenkäytöstä irtautumiseen oli uskonto. Hän käy tällä hetkellä tiistaisin raamattuluennoilla ja haaveilee, että pääsisi lukemaan teologiaa. Tavoitteena on valmistua papiksi.

"Oli voitonriemu, kun sai puhtaat seulat annettua"

Pohjalaiskunnissa apua päihdeongelmallisille tarjoavat muun muassa A-Klinikat. Myös Vilma kävi klinikalla keskustelemassa ja antamassa näytteitä.

– Se oli sellainen tsemppaava asia. Aina oli voitonriemu, kun sai puhtaat seulat annettua.

Vieroitusoireet olivat Vilman kohdalla erityisen pahat.

– Kauhea hikoilu ja vapina, itkin ja huusin. Sitten tuli kouristuksia. Itsellä oli yksi sellainen kaveri, joka oli pysynyt mun rinnalla koko ajan, niin se piti mua kiinni niiden kouristusten aikana. Ei ollut siis todellakaan helppo projekti, Vilma muistelee.

Hän tunnustaa, että monta kertaa mielessä kävi luovuttaminen, mutta sitä hän ei tehnyt.

Vilma haaveilee teologian opinnoista
Vilma haaveilee teologian opinnoistaMerja Siirilä / Yle

Tahdonvoimaa ja tukea

Irti huumeista ry toiminnanjohtaja Mirka Vainikan mukaan huumeista irti pääsemiseen vaaditaan täydellistä elämäntaparemonttia. Usein tarvitaan alkusysäys, jonka avulla päihteidenkäyttäjä tekee päätöksen lopettamisesta.

– Aika tyypillisiä alkusysäyksiä ovat esimerkiksi sairastuminen, rakastuminen, läheisen kuolema tai virkavallan puuttuminen asiaan eli vaikka huumetuomio, Vainikka kertoo.

Huumeista eroon pääseminen on pitkä prosessi, joka käsittää fyysisten oireiden parantamisen lisäksi myös paljon muuta.

– Sosiaalinen irrottautuminen elämästä, mahdolliset velat ja talousasioiden kuntoon saattaminen... Siinä saattaa kestää vuosia, jopa viidestä-kymmeneen vuotta, että pääsee täysin jaloilleen, Vainikka toteaa.

Yhdistys vastaanottaa vuosittain 500 puhelua, jossa apua pyytävät niin huumeidenkäyttäjät, kuin heidän lähipiirinsä. Tukea tarjotaan niin kasvotusten käytäville keskusteluissa kuin myös facebookin suljettujen ryhmien välityksellä.

Moni ei usko Vilman tarinaa

Valleniuksen tämän hetkinen elämäntarina kuulostaa synkältä huume-elokuvalta. Se on kuitenkin tapahtunut Etelä-Pohjanmaalla, Seinäjoella.

Miten yhden ihmisen elämän varrelle onkin sattunut näin paljon? Moni ei tunnukaan uskovan Vilman tarinaa.

– Se loukkaa mua, että joku luulee että mä valehtelen ja keksin tällaisia. Kyllä mulle on sanottu kommentteja, että "lopeta jo että ei tuollasta voi tapahtua oikeesti". Elokuvissahan näitä näkee, mutta se on myös todellisuutta. Se on ollut ihan totisinta totta mulle.

Vaikka Vallenius on päässyt eroon huumeista jo monia vuosia sitten, on se jättänyt häneen ikuisen jäljen. Vanha elämä hankaloittaa nykyistä arkea. Hän on tällä hetkellä sairaslomalla loukattuaan selkänsä kuntosalilla ja huumehistorian vuoksi esimerkiksi särkylääkkeiden saaminen on haasteellista.

– Välillä tunnen olevani b-luokan kansalainen, Vallenius tunnustaa.

Vilma Vallenius
Vilma ValleniusMerja Siirilä / Yle

Elämä raiteillaan

Nyt 28-vuotiaana elämä on raiteillaan, vaikkakin aiemmin koetut traumat kummittelevat mielessä edelleen. Niistä Vallenius käy puhumassa terapiassa.

Vilma asuu kahden kissansa, Miskan ja Viivin kanssa kerrostalossa ja työskentelee helluntaiseurakunnalla muun muassa nuorisotyön parissa. Hän pyrkii kertomaan nuorille kokemuksistaan ja auttamaan tällä tavoin muita päätymästä samaan tilanteeseen kuin mihin hän joutui.

Kaikki koettu on opettanut arvostamaan elämän pieniäkin asioita.

– Olen kiitollinen, että saan kaataa kahvia kuppiin omasta kahvinkeittimestä, jonka on hankkinut. Kun menettää kaiken, ihan kaiken, niin oppii arvostamaan sitä mitä on.

Myös äiti Seija Pirhonen on huomannut tyttärensä muuttuneen olemuksen.

– Nyt hän alkaa olemaan olemukseltaan se pirteä, iloinen ihminen, mikä se on vuosia takaperin ollut. Hän haluaa olla läsnä tilanteissa. Valtavan suuri muutos on tapahtunut.

Vilman elämäntarina on muuttanut Pirhosen suhtautumista pieniin paikkakuntiin.

– Kyllä Etelä-Pohjanmaatakin pidetään lintukotona. Mun silmissä se mielikuva on ainakin murskaantunut.

Pirhonen kertoo keskustelleensa tyttärensä kanssa pitkään haastattelun antamisesta tämän omalla nimellä ja kasvoilla. Tarina on rankka ja voi herättää monenlaisia mielipiteitä.

– Puhuimme kuitenkin, että jos tämä julkitulo auttaa edes yhtä ihmistä hakeutumaan hoitoon ja hakemaan apua, niin tämä ei ole turhaa, Pirhonen toteaa.