Rehtorin 5 yksinkertaista vinkkiä, kuinka toimia yo-kokeessa: Käy vessassa vaikka ei olisi hätä

Ylioppilaskoe on hermostuttava tilanne, johon kannattaa varautua etukäteen. Kokosimme muutaman yksinkertaisen vinkin kuuden tunnin koetilannetta varten.

ylioppilaskirjoitukset
Ylioppilas ylioppilaslakki.
Kaisa Siren / AOP

Ylioppilaskokeet pääsevät kunnolla vauhtiin maanantaina. Ylioppilastutkintoon on ilmoittautunut lähes 41 000 kokelasta.

Kevään koesuma aloitetaan äidinkielen esseekokeella 12. maaliskuuta. Äidinkielen tekstitaidon koe on tehty jo helmikuussa. Koepäivät voit katsoa Ylen Abitreenit-sivuilta. Koko kirjoitusurakka on ohi pari päivää ennen pääsiäistä.

Yo-kokeisiin valmistautuvat voivat tehdä harjoitukseksi vanhoja ylioppilaskokeita, erilaisia harjoitustehtäviä ja hakea vinkkejä Abitreenit-sivuilta, joka on Suomen tunnetuin lukiolaisten verkkopalvelu.

Ylioppilaskokeeseen voi valmistautua monella tavalla. Kokosimme vinkit, kuinka voi purkaa jännitystä, rentouttaa itsensä ja kirjoittaa ällän paperit.

Itse koetilanteessa ei voi tehdä kuin parhaansa. Kemin lyseon lukion rehtori Pekka Mäkelä antaa viisi yksinkertaista neuvoa koetilanteeseen.

1. Varaudu kylmään tai kuumaan

Välillä on pakkasta ja välillä on lauhaa. Koulun ja koehuoneen sisälämpötila ei välttämättä ehdi reagoida ulkolämpötilaan. Kokeeseen kannattaa pukea useita kerroksia vaatteita. Näin opiskelijan on mahdollisuus tarpeen vaatiessa joko lisätä tai vähentää vaatetustaan.

2. Tekniikka haltuun

Ylioppilaskokeiden sähköistys jatkuu ja iso osa kokeista tehdään jo sähköisesti. Tänä keväänä ensimmäinen kerran tietokoneella tehdään englannin, biologian, portugalin, latinan ja italian kokeet. Vuoden päästä kaikki yo-kokeet ovat sähköisiä. Oppilaan tulee osata itse käynnistää koe USB-tikulta ja käyttää Abitti-järjestelmää (siirryt toiseen palveluun). Digitaalinen ylioppilaskoe ei ole vain sähköinen lomake, vaan koetehtävät voivat vaatia annettujen tietojen käsittelyä, kuten laskemista, tekstin muokkausta tai graafisten esitysten laatimista.

3. Valitse eväät huolella

Koetilanne voi jännittää ja viedä ruokahalun. Ennen koetta kannattaa syödä aamupala ja kokeeseen ottaa eväitä nostamaan verensokeria kuuden tunnin puristuksen aikana. Evääksi ei kannata ottaa mitään sotkevaa. Esimerkiksi hedelmät voi kuoria etukäteen ja pilkkoa valmiiksi suupaloiksi. Herkut kannattaa säästää iltapäivään, koska ne nostavat ja laskevat verensokeria nopeasti. Hyvä eväs on esimerkiksi voileipä. Myös juotavaa on syytä ottaa mukaan. Kokeen aikana on parempi pitää muutama selkeä ruokatauko kuin napostella jatkuvasti jotain pientä. Lue lisää hyvistä eväistä täältä.

4. Käy vessassa, vaikka ei olisi hätä

Kuusi tuntia paikallaan istuen on pitkä aika. Kokelaan kannattaa lähteä kohti vessaa, vaikka ei olisikaan hätä. Matkalla voi tehdä jumppaliikkeitä tai venytellä. Joissakin kouluissa on käytössä myös jumppa- ja venytysohjeita sekä välineitä vessajonossa. Eli vessaan kannattaa lähteä, oli hätä tai ei. Valvojalta voi myös pyytää lupaa kävellä käytävällä hetken.

5. Viivy vielä hetki

Kokeesta saa poistua kolmen tunnin päästä. Kannattaa kuitenkin jäädä vielä hetkeksi. Tulos paranee, jos kokeessa jaksaa olla pidemmän aikaa. Pidä tauko tai syö eväitä ja katso koe vielä kerran läpi.

*Lue myös: *Näin revit itsestäsi parhaat tehot irti yo-kokeessa – Harjoittele, rentoudu, käsittele pettymys

Lue myös: Yli 20 000 opiskelijaa kirjoittaa ensimmäistä kertaa englannin sähköisenä – Näin kokeeseen valmistautuvat abi, sensori ja opettaja

*Lue myös: *Näin saat yo-koejännityksen kuriin

Tarkennus 11.3.2018 kello 17.30. Kohtaa kaksi ja siellä Abitti-ohjelman lataaminen ja käyttö.

Korjattu 12.3.2018 klo 9.00/ Kohdan 2 tietoja kokeen teknisistä järjestelyistä.