Espanjassa kansainvälistä naistenpäivää muistetaan feministisellä lakolla

Ulkomaat
Joukko naisia heiluttaa vuokia ja kattiloita ja huutaa aukiolla. Taivas on vielä pimeä.
Naiset aloittivat feministisen lakon kokoontumisella Puerta del Solin aukiolla Madridissa. Tapahtuman mottona oli: "Jos me pysähdymme, maailma pysähtyy".Juanjo Martin / EPA

Espanjassa on vietetty kansainvälistä naistenpäivää lakon merkeissä.

Ammattiliitot ja feministiryhmät haluavat kiinnittää huomiota naisten tekemään työhön ja naisten oikeuksiin.

Espanjan liikenneministeriö ilmoitti, että 300 junavuoroa on peruttu eri puolilla maata. Lakko vaikuttaa myös pääkaupungin Madridin metron liikennöintiin.

Kymmenen Espanjan ammattiliitoista on kehottanut jäseniään vuorokauden lakkoon, mutta Espanjan johtavat ammattiliitot CCOO ja UGT ovat kehottaneet jäseniään keskeyttämään työnsä vain kahdeksi tunniksi päivällä.

Feministiryhmät ovat kehottaneet naisia välttämään ostosten tekoa ja luopumaan kotitöistä naisten päivänä.

Lakko keräsi kannatusta

Lakko on herättänyt paljon keskustelua ja väittelyä. Monet kuuluisat espanjalaisnaiset ovat ilmoittautaneet osallistuvansa hankkeeseen.

Esimerkiksi näyttelijä Penélope Cruz on perunut päivälle suunnittelemansa tapaamiset ja ilmoittanut menevänsä kotilakkoon, niin että hänen miehensä Javier Bardem saa pitää huolta lastenhoidosta.

Hallitseva keskustaoikeistolainen Kansanpuolue on syyttänyt (siirryt toiseen palveluun), että kyseessä on feministieliitin tempaus eikä se koske tavallisia naisia, joilla on huolinaan arkipäiväiset ongelmansa.

El País -sanomalehden kyselyssä (siirryt toiseen palveluun) peräti 82 prosenttia vastaajista sanoi, että lakkoon on riittävät syyt. Vastaajista 76 prosenttia katsoi, että naisilla on Espanjassa kovempi elämä kuin miehillä. Kyselyyn vastasi 1500 henkilöä.

Naistenpäivän takana lakkohistoria

Lakkoilu on vanha naistenpäivän teema. Yhdysvaltain sosialistipuolue piti ensimmäisen naisten päivän 28. helmikuuta 1909. Päivää vietettiin vuoden 1908 vaatetyöläisten lakon kunniaksi.

Päivämäärä 8. maaliskuuta juontaa juurensa Venäjän vuoden 1917 vallankumoukseen.

Venäjän silloisen pääkaupungin Petrogradin eli Pietarin tekstiilityöntekijät menivät lakkoon 8. maaliskuuta (silloisen kalenterin mukaan 23. helmikuuta)vaatien loppua tuolloin raivonneelle ensimmäiselle maailmansodalle, sodan kärjistämälle ruokapulalle ja tsaarin vallalle.

Jo seitsemän päivää myöhemmin tsaari Nikolai II luopui kruunusta. Venäjän väliaikaishallitus antoi naisille äänioikeuden.

Naisten vuonna 1975 YK alkoi juhlistaa naistenpäivää 8. maaliskuuta.

Aiheesta aiemmin:

Saksaa johtaa pian kaksi naista – silti saksalaisia huvittaa, kun kysyy onko Merkel feministi?

Lähteet: AFP