1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. maakuntavaalit

Nielaiseeko maakuntauudistus pienet kunnat sisuksiinsa? – Yhteenkin paikkaan maakuntavaltuustossa pitää olla tyytyväinen, sanoo valtuutettu 2000 asukkaan Soinista

Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntavaltuustoihin valitaan kumpaankin 59 valtuutettua. Monella kunnalla voi olla vaikeuksia saada läpi edes yhtä ehdokasta.

Kuva: Tommi Parkkinen/Yle

Noin 2 100 asukkaan Soinissa on keskitettävä ääniä, jotta edes yksi kunnan ehdokas saadaan läpi lokakuun maakuntavaaleissa. Näin arvioi Soinin kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Marjastiina Sorvali (kd.).

– Puolueiden täytyy tehdä todella syvällistä yhteistyötä. Maakuntavaalit eivät ole niinkään puoluevaalit, vaan niissä on ajateltava sitä, että edustajia saadaan läpi myös reuna-alueilta ja pieniltä paikkakunnilta, Sorvali sanoo.

Etelä-Pohjanmaata tarkasteltaessa Sorvalin arvio on perusteltu. Soinin väkiluku edustaa yli 190 000 asukkaan Etelä-Pohjanmaalla vain hieman yli prosenttia. Oman edustajan saaminen 59-paikkaiseen maakuntavaltuustoon on tiukassa.

Vielä vaikeammalta tilanne näyttää noin 2 000 asukkaan Isojoella ja 1 300 asukkaan Karijoella.

– Olisihan se mahtavaa saada sinne kaksi edustajaa, mutta jos haluaa katsoa totuutta silmiin, pitää jo yhteenkin paikkaan olla tyytyväinen, Sorvali sanoo.

"Kuka puolustaa maaseutua, syrjäkyliä ja haja-asutusalueita maakunnassa?"

Marjastiina Sorvali

Marjastiina Sorvali pelkää, että tulevissa maakuntavaltuustoissa syntyy vastakkainasettelua kaupunkien ja pienten kuntien välille. Tilanne pahenee, jos maakunnat ryhtyvät keskittämään alueen toimintoja.

– Kuka puolustaa maaseutua, syrjäkyliä ja haja-asutusalueita maakunnassa, jos edustajat löytyvät vain kaupungeista? Tämä kahtiajako tulee vain lisääntymään.

Sorvali painottaa moneen kertaan, että ihmiset on saatava syksyllä uurnille. Se vaatii hänen mukaansa sitä, että ihmisille saadaan välitettyä selkeämpi kuva siitä, mikä maakuntien rooli tulevaisuudessa on.

Tarvitaan yli puoluerajojen liikuttava ehdokas

Kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja Matti Saarikoski (kesk.) Isojoelta toteaa, että edes yhden kunnan edustajan saaminen läpi on vaikeaa. Tilannetta vaikeuttaa entisestään Isojoen sijainti maakunnan rajalla.

Saarikoski kehittäisikin yhteistyötä naapurikuntien kanssa, jotta Isojoen etu tulisi ajetuksi.

– Seutukunnallista yhteistyötä pitää tiivistää. Siellä Kauhajoen porukassa me olemme, kun lähdemme pitämään ääntä maakuntaan, Saarikoski muotoilee.

Saarikoski ei kuitenkaan varsinaisesti ole huolissaan siitä, että Isojoen ääni ei kuuluisi tulevan maakunnan päätöksenteossa. Hänen mukaansa kunnassa on päättäjiä, "jotka saavat suunsa auki".

Myös Saarikoski nostaa esiin äänien keskittämisen merkityksen.

– Jotta Isojoelta mennään läpi, pitää ääniä saada muistakin puolueista ja löytää ehdokas, joka nauttii suosiota paikkakunnalla. Sehän on tämän päivän politiikan suunta, että asiat henkilöityvät.

Korsnäsissä veikataan yhden paikan saamista

Pohjanmaalla vastaavassa tilanteessa Soinin kanssa ovat 2 100 asukkaan Korsnäs sekä kuntaliitosneuvotteluja käyvä 1 300 asukkaan Kaskinen.

Korsnäsin kunnanhallituksen puheenjohtaja Sven-Erik Bernas (r.) toteaa, että tilanne huolettaa, mutta siitä ei ole vielä kunnan valtuutettujen kesken juuri keskusteltu. Hänen mukaansa nyt vielä odotellaan, toteutuuko koko maakuntauudistus.

– Yritämme saada pari edustajaa mukaan valtuustoon, mutta saa nähdä, miten se onnistuu. Veikkaan, että saamme yhden paikan.