Ensimmäiset viralliset katsomokaljat juodaan lauantaina Lappeenrannassa – kaupungissa taistellaan jääpallon Suomen mestaruudesta

Urheiluseurat ympäri maan suunnittelevat alkoholikatsomoiden perustamista. Lappeenrannassa ennätettiin rakentamaan jääpallon finaalibaari jo tulevalle viikonlopulle.

Alkoholilainsäädäntö
Olutta muovimukeissa.
Lappeenrantalainen jääpalloseura Veiterä ennätti hakea aluehallintovirastolta Kisapuiston alueelle anniskeluluvan juuri parahiksi lauantaista mestaruusottelua varten.Maria Galan Clik / AOP

Lauantaina pelattava jääpallon mestaruusottelu on tiettävästi maan ensimmäinen urheilutapahtuma, missä voi katsomossa nauttia alkoholijuomia.

Lappeenrantalainen jääpalloseura Veiterä ennätti hakea aluehallintovirastolta Kisapuiston alueelle anniskeluluvan juuri parahiksi mestaruusottelua varten. Lupa tuli haettavaksi maaliskuun alussa.

– Avi kävi paikalla tarkastamassa paikan ja totesi sen sopivaksi. Yhteistyökumppanillamme on asianmukaiset anniskeluoikeudet ja he hoitavat alkoholin myynnin ottelussa, kertoo Veiterän hallituksen jäsen Anssi Peuhkuri.

Katsomobaariin vaihtoluukun kautta

Veiterä pelaa Suomen mestaruudesta lauantaina Mikkelin Kamppareita vastaan. Ottelu pelataan lajinomaisesti ulkojäällä. Kentän vieressä on kaukalo, johon rakennetaan ottelutapahtumaa varten anniskelukatsomo.

– Finaalibaariin tulee liikuteltava katsomo ja järjestyksenvalvojat ovat siinä vaihtoluukkujen edessä päästämässä ihmisiä sisään sille alueelle, kertoo Veiterän hallituksen jäsen Anssi Peuhkuri.

Ylen tietojen mukaan lauantainen jääpallo-ottelu on tiettävästi Suomen ensimmäinen, jossa alkoholia nautitaa laillisesti katsomossa. Lupa haetaan kunkin alueen aluehallintovirastolta, eikä yhteistä rekisteriä myönnetyistä luvista ole olemassa. Myöskään Valviralla ei ole tarkkaa tietoa asiasta.

– Tällaista tietoa ei ole saatavilla, mutta lauantainen ottelu voi hyvinkin olla maan ensimmäinen, sillä uusi laki on ehtinyt olla voimassa vasta niin vähän aikaa, kertoo ylitarkastaja Juuso Nieminen Valvirasta.

Aleksei Nikisof
Veiterän harjoitukset syksyllä 2016.Tommi Parkkinen/Yle

Muutos astui voimaan maaliskuussa

Uusi alkoholilaki mahdollistaa nyt alkoholin anniskelun myös urheilutapahtumien katsomoissa.

– Lupateknisesti esimerkiksi jäähallit voivat hakea koko katsomoalueen anniskelualueeksi ja tilaisuuskohtaisesti sitten rajata katsomosta anniskeluun K-18-osioita, sanoo Valviran ryhmäpäällikkö Kari Kunnas.

Aiemmin anniskelualueeksi ei saanut hyväksyä urheilutapahtuman yleistä katsomotila (siirryt toiseen palveluun)a. Nyt anniskelukatsomoon on 18 vuoden ikäraja ja sen on oltava erillään muusta katsomoalueesta.