Toimittajalta: Tasa-arvoa ei saada aikaan miehiä syyllistämällä

On hyödyllistä, että lasketaan, moniko nainen ja moniko mies pääsee esiin julkisuudessa. Mutta laskemisen olisi voinut aloittaa jo aiemmin.

kansainvälinen naistenpäivä
Maakunta- ja sote-uudistusta koskeva tiedotustilaisuus 8. maaliskuuta.
Naiset median valokeilassa. Maakunta- ja sote-uudistusta koskeva tiedotustilaisuus 8. maaliskuuta.Jussi Nukari / Lehtikuva

Hatunnosto Helsingin Sanomille, joka tänään kansainvälisenä naistenpäivänä nosti hyvin havainnollisella tavalla esille tärkeän asian.

Lehden etusivulla oli paljon tyhjää, ja sitten alanurkassa pikkuinen "Naisten palsta". Hesari on laskenut, että lehden artikkeleissa esiintyvistä henkilöistä vain kolmannes on naisia. Eli jos jäljelle jätettäisiin vain naisten äänet, niin aamun sanomalehti kumisisi tyhjyyttään. Nyt Hesari aikoo lisätä naisten osuutta jutuissaan ja avaa mittauksen tulokset lukijoiden seurattavaksi reaaliajassa. Nähtäväksi jää, seuraavatko Yle ja muu media perässä.

Toisaalta tekisi mieli sanoa, että hienoa. No, sanotaan nyt, että hienoa, koska onhan se sitä.

Toisaalta kuitenkin tekisi mieli sanoa, että nytkö vasta. En epäile, etteikö Helsingin Sanomissa olisi jo aiemmin kiinnitetty asiaan huomiota talon sisällä, mutta silti tuntuu, että olemme taas niin paljon naapurimaatamme Ruotsia jäljessä.

Jo 2000-luvun alkupuolella työskennellessäni Ruotsin Televisiossa SVT:ssä laskeskelimme eri uutis- ja ajankohtaislähetysten haastateltavien määriä sukupuolen mukaan. Talon silloisella kotimaantoimituksen päälliköllä ja myöhemmin yhtiön pitkäaikaisella toimitusjohtajalla Eva Hamiltonilla oli selkeä näkemys siitä, että julkisen palvelun valtamediassa täytyy myös ohjelmissa näkyä kansakunnan koko kirjo.

Näitä mittauksia ei käytetty, kuten Ruotsissa usein on tapana, julistuksenomaisesti osoittamaan, kuinka erinomaisen tiedostavia talossa ollaan. Ne oli tarkoitettu työkaluiksi toimituksille kattavan edustavuuden aikaansaamiseksi. Tosin myönnettäköön, että tuloksia ei ehkä julkistettu senkään vuoksi, että uutistoimituksista ainoastaan SVT:n suomenkieliset uutiset ylsivät tavoiteltuun vähintään 40 prosentin osuuteen kumpaakin sukupuolta.

Helsingin Sanomien naistenpäivän teksteissä huomautettiin ansiokkaasti myös, että tärkeää on myös se, missä rooleissa miehet ja naiset esiintyvät asiantuntijoina. Naisten pitää yhtä lailla pystyä kommentoimaan turvallisuuspolitiikkaa, ja miehet pitää päästää puhumaan perhepolitiikasta ja -asioista kirjoitettaessa.

Hesari oli varmastikin tietoisesti päästänyt naistenpäivän kokonaisuuteensa ääneen vain naisasiantuntijoita. Mutta äskeisen periaatteen mukaan olisi ollut ehkä vieläkin kiinnostavampaa kuulla, mitä mieltä myös eri alojen miesasiantuntijat ovat naisten asemasta.

Muutenkin tuntuu siltä, että nykyisessä keskusteluilmapiirissä on sallittua töniä keski-ikäisiä miehiä ikään kuin sirkushuvina.

But it takes two to tango, tangoon tarvitaan molemmat osapuolet. Ilman miehiä tasa-arvo ei tule koskaan toteutumaan. Miesten sympatioita ja tukea ei voiteta syyllistämällä heitä.

Syyllistämistä esiintyy jatkuvasti ja avoimesti, mutta myös pienesti ja hienovaraisesti. Miten esimerkiksi viime aikoina puhuttaneesta lastentarhanopettajien palkkatasosta keskusteltaessa on käytetty käsitettä "herrasmiessopimus", kun viitataan pääkaupunkiseudun väitettyyn kirjoittamattomaan sopimukseen palkkakilpailun jarruttamiseksi? Miehetkö sen tekivät, vai olisiko joukossa ollut myös jokunen nainen?

Nyt joku jo syyttää salaliittoteorioiden sepittämisestä, mutta onko sattumaa, että lehtijutun grafiikassa naishahmojen väriksi on valittu feministisen puolueen aniliininpunainen ja mieshahmojen väriksi suttuinen harmaa.

Joidenkin mielestä naistenpäivä on turha, koska Pohjolassa Suomi mukaan lukien olisi jo saavutettu tasa-arvo. Ei pidä paikkaansa, ja siitä on määrättömästi esimerkkejä.

Otetaanpa tarkasteluun vaikka evankelis-luterilainen kirkko. Teemu Laajasalo saattoi olla oivallinen ja paras valinta Helsingin piispaksi, mutta eihän silti voi olla niin, että Suomen kymmenen piispan joukkoon ei mahdu yhtään naista. Tai, että arkkipiispan täytyy tviitissään muistuttaa, että 30 vuotta sitten aloitettu naisten pappisvihkimys on normaalitila eikä mikään kirkollispoliittinen oikku, jota vastaan täytyy harata maailman tappiin saakka.

Joidenkin muiden mielestä naistenpäivä on turha, koska sillä katsotaan olevan vain kaupallista, symbolista ja rituaalista merkitystä ruusujen ja suklaan lahjoittamisen muodossa. Mutta aivan samalla tavalla kuin YK:n päivänä voidaan ratsastaa merkkipäivällä ja nostaa tärkeitä kansakuntien liittoa koskevia asioita esille, myös naistenpäivänä voidaan tuoda valokeilaan tasa-arvoasioita.

Toinen asia on se, kuinka hyvin tämä tilaisuus käytetään hyväksi.