Kimin ja Trumpin tapaaminen – Mitä siitä tiedetään nyt?

Tapaaminen on määrä järjestää viimeistään toukokuun lopulla. Kyseessä olisi ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean johtajat tapaavat.

Ulkomaat
Ihmiset katsovat televisiolähetystä Etelä-Korean Soulissa, jossa kerrotaan Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin lähettäneen tapaamiskutsun Yhdysvaltojen presidentille Donald Trumpille Etelä-Korean välityksellä.
Ihmiset katsovat televisiolähetystä Etelä-Korean Soulissa, jossa kerrotaan Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin lähettäneen tapaamiskutsun Yhdysvaltojen presidentille Donald Trumpille Etelä-Korean välityksellä.Jung Yeon-Je / AFP

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin on määrä tavata toukokuun lopulla. Tapaamisen aihe on Korean niemimaan ydinaseriisunta.

Pohjois-Korea on luvannut keskeyttää ydin- ja ohjuskokeensa tapaamisen aikaansaamiseksi.

1. Miten poikkeuksellinen tapaaminen on?

Kyseessä olisi ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltain istuva presidentti tapaa Pohjois-Korean johtajan.

Tapaamista voi siis luonnehtia jopa historialliseksi, vaikka tämä onkin ylikäytetty sana.

Yhdysvaltain ja sulkeutuneen Pohjois-Korean suhteet ovat olleet vaikeat Korean niemimaan jakamisesta ja Korean sodasta (1950–53) lähtien.

Vuonna 1994 entinen presidentti Jimmy Carter vieraili Pohjois-Koreassa suostutellakseen maan silloisen johtajan Kim Il-sungin neuvotteluihin presidentti Bill Clintonin hallinnon kanssa. Tavoitteena oli Pohjois-Korean ydinohjelman jäädyttäminen.

Trumpin ja Kimin tapaaminen tulee myös tavallistakin jännittyneemmän vaiheen jälkeen.

Yhdysvallat ja Pohjois-Korea eivät ole käyneet merkittäviä neuvotteluja sitten vuoden 2012. Tuolloin osapuolet saivat aikaan lyhytaikaisen sopimuksen pitkän kantaman ohjusten ja ydinasehankkeiden jäädyttämisestä ruoka-apua vastaan. Sopimus kaatui pian Pohjois-Korean tekemään rakettilaukaisuun.

2. Mikä teki tämän askeleen mahdolliseksi?

Tilanne Korean niemimaalla oli viime vuonna erittäin kireä, kun Pohjois-Korea teki nopeaan tahtiin ydin- ja ohjuskokeita.

Yhdysvaltain ja Etelä-Korean retoriikka oli kovasanaista, kun presidentti Trump nimitti Kimiä ”pieneksi rakettimieheksi” ja Pohjois-Korea kutsui Trumpia ”seniiliksi vanhukseksi”. Johtajat myös kävivät sananvaihtoa ydinasenappuloistaan.

Käänne nähtiin, kun Pohjois-Korea lupautui tulemaan Etelä-Korean talviolympialaisiin.

Olympialaiset toimivat Etelä-Korean johdolle keinona hakea liennytystä myös maiden suhteissa.

Voi olla, että Pohjois-Koreaan kohdistetut pakotteet, erityisesti polttoaineiden saannin leikkaaminen, ovat alkaneet purra.

3. Mihin Pohjois-Korea sitoutuu?

Tapaamisen vuoksi Pohjois-Korea lupaa lupaa keskeyttää kaikki ydin- ja ohjuskokeet.

Pohjois-Korea sanoo sitoutuvansa Korean niemimaan ydinaseriisuntaan. Trumpin hallinto on ilmoittanut neuvottelevansa Pohjois-Korean kanssa vain, jos Kim suostuu puhumaan ydinaseista luopumisesta.

Pohjois-Korea ilmoittaa ymmärtävänsä, että Yhdysvaltain ja Etelä-Korean sotaharjoitukset jatkuvat.

Sotaharjoitukset ovat ärsyttäneet Pohjois-Koreaa, ja niiden keskeyttäminen oli keskeinen osa Kiinan ja Venäjän esitystä jännitteiden liennyttämisestä Korean niemimaalla.

Etelä-Korea ja Yhdysvallat keskeyttivät sotaharjoituksensa olympialaisten ajaksi, mikä osaltaan liennytti tunnelmia. Harjoitusten on määrä jatkua ensi kuussa.

4. Kuka tapaamisesta voittaa?

Etelä-Korean presidentille Moon Jae-in on käyttänyt olympialaisia diplomatian välineenä, ja hänen liennytyspolitiikkansa näyttää nyt tuottaneen tuloksia.

Presidentti Trump esittänee asian niin, että hänen hallintonsa asettamat pakotteet, painostus ja kova retoriikka ovat tehneet vaikutuksen Pohjois-Korean johtajaan.

Pohjois-Korean johtajalle tapaaminen Yhdysvaltain presidentin kanssa on sinällään merkittävä diplomaattinen tempaus. Aiemmin Yhdysvaltain presidentit ovat kokeneet, että tapaamiseen suostuminen olisi liiallinen myönnytys Pohjois-Korealle.

Kim voi katsoa, että hän lähtee neuvotteluihin sikäli vahvasta asemasta, että Pohjois-Korea on nyt käytännössä ydinasevaltio.

Tilanne voi kääntyä johtajille noloksi, jos tapaaminen vielä kaatuu tai jos se ei johda mihinkään. Varsinkin Trump asettaa peliin paljon arvovaltaa.

5. Missä Trump ja Kim tapaisivat?

Tapaamista Washingtonissa tai Pjongjangissa pidetään epätodennäköisenä, sillä se olisi jo liian mittava diplomaattinen voitto Pohjois-Korealle.

Mahdollisina vaihtoehtoina pidetään tapaamista demilitarisoidulla vyöhykkeellä Koreoiden rajalla tai Kiinassa.

6. Miten alueen maat ovat reagoineet?

Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in sanoi, että suunniteltu huipputapaaminen on historiallinen merkkipaalu. Moon toivoo, että Korean niemimaan ydinaseriisunta etenee tapaamisen ansiosta. Moon kiitti Trumpin johtajuutta tapaamisen hyväksymisessä. Koreoiden johtajien on määrä tavata maiden rajalla huhtikuussa.

Japanin pääministeri Shinzo Abe piti ilmoitusta Trumpin ja Kimin tapaamisesta tervetulleena. Abe sanoi pitävänsä hyvänä, että Pohjois-Korea lähtee neuvotteluihin ydinaseriisunnan pohjalta. Japani on aiemmin epäillyt Etelä-Korean liennytyslinjaa. Vielä torstaina Japanin pääministeri varoitti neuvotteluista neuvotteluiden vuoksi.

Kiina piti suoria keskusteluja tervetulleena ja kehotti osapuolia osoittamaan poliittista rohkeutta tavoitella Korean niemimaan ydinaseriisuntaa. Kiina on pitkään kehottanut Yhdysvaltoja tapaamaan suoraan Pohjois-Korean johtoa. Kiina on Pohjois-Korean liittolainen, mutta se on tukenut pakotteita Pohjois-Koreaa vastaan.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov arvioi, että tapaaminen on askel oikeaan suuntaan. Lavrov toivoi, että tapaaminen avaisi täysimittaisen diplomaattisen prosessin Pohjois-Korean ydinaseongelman ratkaisemiseksi.

7. Mitä epävarmuuksia tapaamiseen liittyy?

Keskeinen kysymys on, voisiko Pohjois-Korea tosiaan luopua ydinaseesta. Ydinase on ollut Kimin keskeinen painostusväline ulkopolitiikassa ja isänmaallisen ylpeyden aihe kotimaassa.

Pohjois-Korean mielestä ydinaseriisuntaan sisältyisi se, että Yhdysvallat luopuisi lupauksestaan suojella Etelä-Koreaa myös ydinasein. Tähän Yhdysvaltain on erittäin vaikea suostua.

Pohjois-Korea on aiemminkin keskeyttänyt ydin- ja ohjushankkeensa mutta jatkanut niitä, kun neuvottelut eivät ole edenneet sen toivomalla tavalla.

Tapaaminen myös järjestetään varsin tiukalla aikataululla, joka asettaa kovia paineita maiden ulkoasiainhallinnoille.

Yhdysvaltalainen uutiskanava CNN (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että Trumpin hallinto aikoo hakea ulkopuolista apua tapaamisen järjestämiseen. Jos neuvottelut etenevät vakavalle asteelle, hallinto saattaa nimetä ulkopuolisen asiantuntijan erityislähettilääksi.

Tämä kuvastaa CNN:n mukaan sitä, että Trumpin hallinnolla on pulaa Pohjois-Koreaan perehtyneistä diplomaateista.

Lisää aiheesta:

Pohjois-Korealta tapaamiskutsu: Kim ja Trump aikovat tavata

Analyysi: Draamantajua löytyy, mutta Kimin ja Trumpin tapaamisen asiasisällöstä ei ole mitään takeita